Alkaako kohta tapahtua?

Kiertoni on jälleen loppuvaiheilla ja ensi viikolla alkavista kuukautisista saisi nyt lopulta ilmoittautua siihen pitkään odotettuun IVF-hoitoon. Olen jotenkin vähän pihalla vielä koko hoidon kanssa... En nimittäin ole ollut henkilökohtaisesti kontaktissa hoitolaitokseen tänä vuonna kuin ainoastaan kerran; helmikuussa kun kävimme miehen kanssa yhdessä suunnittelukäynnillä. Sen jälkeen vain mies on toimittanut jotain labroja ja puhunut kerran tai pari lääkärinkin kanssa, mutta minä en. Nyt minuakin itse asiassa jo kiinnostaisi vähän tarkemmin että miten sen lääkityksen ja reseptien kanssa nyt oli, mutta kaipa he selvittävät asioita mulle sitten kun soitan sinne..?

Mies on ollut mielestäni tähän meidän vaikeaan lapsentekohommaan yllättävän sitoutuneen oloinen viime aikoina. Olen tehnyt tämän huomion tänä vuonna ihan sattunaisista pikkujutuista, mitä nyt on välillä tullut puheeksi. Joskus taannoin taisin kirjoittaa tänne blogiinkin kuinka minusta tuntuu että miestä pitää hieman psyykata ja vetää perässä lapsettomuustutkimuksiin ja -hoitoihin, mutta kaikeksi iloksi siltä ei tunnu nyt enää. Hän on ehkä rentoutunut asian suhteen nyt kun minä en ole enää (parin aiemmin vuoden tapaan) vauhkonnut lapsettomuudestamme - ainakaan omasta mielestäni.


Kävin muuten tässä kevään aikana ensimmäistä kertaa akupunktiossa. Mainitsin jo hoitoa varatessani kuukautiskivut ja paikan päällä rohkaistuin sanomaan myös lapsettomuuden, joka mun piti jostain syystä päästä sanomaan siitäkin huolimatta että olen aika skeptinen sen suhteen että sitä voisi neuloilla hoitaa... No, kuukautiskipuja kuitenkin hoidettiin ja vaikka itse hoitohetki oli sekä rentouttava että miellyttävä, niin siitä ei valitettavasti ollut apua kipuiluun. Seuraavassa kierrossa kivut olivat ennallaan ja jomottelivat jopa pari päivää ennakkoonkin, mitä ei aina tapahdu.

Lämpimät päivät ovat hellineet meitä, ja toivon myös lämmintä tulevaa kesää! En tiedä uskaltaako paljon muuta toivoa - prosenttien valossa ei kannata...

Iloinen ovulaationmetsästäjä

Ovisplussaa ei ole vielä toistaiseksi pukannut, joten tämän viikon vaihtoehdoista huonoimmat päivät on nyt onnellisesti ohitettu. Kirjoitinkin kai saaneeni miehestä vaikutelman että jos plussa tulee alkuviikosta niin häntä ei paljon kiinnosta. Sunnuntai-iltana bongasin kuitenkin kotonamme eräältä sijainnilta, johon mies asettelee mukaanotettavat ja muistettavat asiat, spermapurkin. Hellyin kovasti huomattuani asian (mies oli jo mennyt nukkumaan), vaikka en ymmärräkään miksi pitää vain kitistä eikä voi suoraan sanoa että "voidaanhan me yrittää organisoida jotenkin." Hän oli kuitenkin omassa päässään kai ajatellut että pakon edessä tekee toimituksen jopa töistä käsin. Ihana hän!

Olen testannut ovulaatiota nyt kolmena päivänä liuskatestillä ja tänään, kp 12, viiva ehkä hivenen vahveni, vai kuvittelinko vain..? Olen toistaiseksi nuukaillut digitestien kanssa mutta ehkä sellaisenkin voisi päräyttää tässä noiden paperitikkujen ohessa, kun niitä nyt muutamia tuolla kaapin perukoilla löytyy.

Nyt mä vasta uskon ekaa kertaa että inseminaatioon päästään tässä kierrossa, mikä ilahduttaa isosti. JES. :)

Perjantai 13.

Taitaa sopia kuvaan kirjoittaa näin perjantaina 13. päivä, vaikka tämä kyseinen epäonni ei ole mitenkään tähän päivään sidottu. Lapsettomuus on ihan jatkuvaa.

Kuten viimeksi kirjoitinkin niin tässä kierrossa emme onnistuneet yrittämään, mies meni ihan lukkoon kun totesin että nyt tutkimusten jälkeen seuraava etappi on hoidot. Sain aukiolotutkimuksen yhteydessä ajan toukokuulle hoitositoumuksien allekirjoituksiin, ja mies on inhottavasti pähkäillyt peruuttavansa ajan tai ainakin siirtävänsä tätä aikaa eteenpäin! :-(
Koitin sanoa hänelle että vaikka me nyt siellä kävisimmekin niin eihän hoitojen, ilmeisimmin Clomifen-tehostettujen inseminaatioiden tarvitse alkaa heti seuraavasta kierrosta. Joustin jopa ja totesin että minun puolestani voimme jatkaa hoitojen parissa vasta loppuvuodesta jos vain saan varmuuden että ylipäänsä joskus jatkamme! Mun biologinen kello raksuttaa valitettavan kovaa, eikä minunkaan hedelmällisyys tästä enää ainakaan kohoa. Mutta ihan pikkuisen olen valmis odottamaan hoitoihin lähtemistä, jos vain sillä saan miehen mukaani.

Saakohan tällaisia yrityksettömiä kiertoja nimittää yrityskierroiksi? Tämä panokseton yrityskierto on numero 25. Kiertopäiviä en ole nyt loppukierron puolella enää laskenut - että seuraavia vatsanpoltteita odotellessa toivon että seuraavassa kierrossa tapahtuisi taas jotain..!

Rakkauden tulvahdus

Mun mies on kultainen! Olen kipeänä ja hän hoivannut minua poikkeuksellisen hellästi ja huomaavaisesti. Nyt kun hän on töissä, olen jostain syystä ajatellut häntä niin suurella rakkaudella että edes valuva räkä ja tukkoinen päänikään ei ole toistaiseksi saanut minua kovin surkeaksi.

Mies saattaa joskus olla vähän jörrikkä ja huono puhumaan muun muassa tästä lapsettomuusasiasta, mikä toki välillä hiertää välejämme. Mutta kun nyt ihailen yhdessäolomme koko spektriä ja suhdetta kokonaisuutena, niin tajuan että kyllähän se toimii. ♥
En ole varmasti itsekään mikään helppo tapaus aina ja minussa on omat vikani - tiedän ne itsekin. Miehelläni on poikkeuksellisen jalo tapa olla tuomatta minun heikkouksiani aina suuttuessaan esille (niinkuin minä saatan heikkoina hetkinäni tehdä). 

Olen blogissani valittanut valittamasta päästyäni. Lienenkö iloinnut täällä mistään sitten viime vuoden kesäloman? Toiveenahan tässä on ne tietyt positiiviset uutiset, joita ei ikinä saada, mutta elämässä on paljon positiivista kuitenkin. Nyt halusin ihan tuoda tämän asian esille, sillä olen joskus potenut huonoa omatuntoa tästä julkiruikuttamisesta, jossa olen välillä tuonut esille myös parisuhteeni vajavaisuuksia...
Nyt on fyysiset voimat ihan nollissa, mutta rakkautta rinnassa!

(Kp 14.)

Ruumiinlämpöä ja mielen viileyttä

Kp 23.

Kuten viime kerralla otsikoimastani tekstistä ilmenee sataneen lunta, niin tapahtuu myös nyt. Oikein kunnolla. Ja valitettavasti tuonne joutuu lähteä vielä tarpomaan...

Mulla on lämpomittari kainalossa. On pientä kuumeentulon tuntua. Liekö pukkaamassa nyt sitä influenssaa, jonka puhutaan vellovan. Minä kun en niistä rokotteistakaan piittaa - vaikka olisi talo tarjonnut.

Vauvahaavaiden kanssa on pienimuotoinen luovutusmieliala. Mies pakottaa jotenkin taistelemaan tän asian kanssa. Tällä hetkellä ei tunnu että tämä olisi meidän kamppailu lapsettomuutta vastaan, vaan ikäänkuin minun kamppailuni miestä ja lapsettomuutta vastaan... Hän tekee tikusta asiaa jopa siemennäytteen antamista edeltävistä "panttauspäivistä" ja olen joutunut niistäkin nyt miltei riitelemään. Itse asiassa tekisi mieleni odottaa ja katsoa alkaako mies patistelemaan minua aukiolotutkimuksen suhteen (se kun ei muutenkaan ole ykkösenä kevään agendallani). Siinä saisi hänkin vähän pähkäillä vähän omia kannustimiaan vauvanhankinnan suhteen... Voi olla hyvinkin että laitan hänelle tällaisen 'näytön paikan' tässä asiassa...

Elämässäni on ajankohtaista tällä hetkellä myös sukulaisen elinpäivien väheneminen. Niitä on hyvin rajallinen määrä, mikä on surullista.

Tähän apatiapyryyn vois vaikka hukkua.

Lämpöä 36,7 eli hyvässä noususuhdanteessa kyllä.

Miksi meitä heitellään

Kirjoitin viime kuussa että mieheni sai tutkimuspoliklinikalta tuomion huonohkoista kilpirauhasarvoistaan, jota tulisi oman terveysaseman kautta hoitaa ja sen jälkeen palata taas siemennestenäytteen pariin. No, hän kävi terveysasemalla, otettiin uusia labroja ja nepä ei olekaan tk-lääkärin mielestä huonoja. Mä olen itse saanut tästä asiasta nyt vain sellaista "rikkinäinen puhelin" -tietoa eli mieheni suurpiirteisiä tarinoita lääkäriltään, eli itsellänikin on hieman epäselvä käsitys asioista. Mutta ilmeisesti jokin kilpirauhasen toimintaan vaikuttava hormoni, joka lähtee aivolisäkkeestä (minkäniminen?!), on joutunut työskentelemään ylimääräistä jotta kilpirauhashormonia erittyy normaalimääräisesti. Näin on kuitenkin tapahtunut, joten mitään tyroksiinilääkettä ei nyt sitten tarvittukaan, mistä minä olin ehkä vähän pettynyt...

Tk-lääkäri käski nyt palata neuvottelemaan lapsettomuuspoliklinikalle näistä arvoista ja hoitamaan asia tarpeen vaatimalla tavalla siellä. En ymmärrä miksi he alunperin tölvimät meitä terveysasemalle hoitamaan kilpirauhasarvoja, joita ei tarvitse hoitaa. Mies saa nyt sitten minun puolestani soitella Naistenklinikalle että me nyt tullaan jojon lailla takasin... ja että miten nyt jatketaan. Ihme pyllyilyä.

Lisää ovisspekulointia

Eritevaroitus. Viikonlopun kuivuus taittui, ja toissapäivänä ja varsinkin eilen oli sen verran limaista vuotoa että voisi kuvitella oviksen sattuneen eiliselle eli kp 16. Myös leukaan tuli hormonipiikkiä symboloiva finni, joka tukee teoriaani. Onneksi maanantaina heiluteltiin peittoa niin sanotusti, joten jälleen on tässäkin kierrossa sijaa raskautumistoiveille. Kunnes kp1 koittaa taas noin helmikuun 7. päivänä...
Ensi viikolla mies pääsee lääkäriin ja ehkä saamaan tyroksiinikuuria lievään hypotyreoosiinsa. Sitä odotellessa yriteltiin vielä "huonommalla mällillä." (En oo ehkä yhdestäkään blogista lukenut mälli-sanaa, joten päätin rohkaistua ja kokeilla.)

Uutta tietoa

Saimme tutkimusklinikalta hieman valaisevaa tietoa. Miehen kilpisrauhasarvo viittaa vajaatoiminnan suuntaan ja sitä tulisi alkaa hoitamaan. Myös oikeaoppisesti tehty toinen siemennestenäyte ei ollut mikään erityisen tasokas, liikkuvuus ja määrä olivat viitearvojen alapuolella. Kilpirauhasen vajaatoiminta voi kuulemma vaikuttaa siittiötuotantoon, joten kilpparia pitäisi nyt alkaa oman lääkärin kautta hoitamaan ja 3 kuukauden päästä toimittaa jälleen uusi siemennestenäyte. Että näin. Olen ihmeellisen tyytyväinen tähän tulokseen, vaikka en minä nyt siitä mitenkään iloitse että jotain on pielessä. On kuitenkin jotain mitä voi koittaa tehdä asian parantamiseksi ja jotenkin tuo miehen tyroksiinikuuri ei kuulosta edes kauhean pahalta hoidolta... Siinä saa pari kuukautta tuumailla ja yritellä onneaan ihan rauhassa. Ja kappas miten mukavasti en minäkään mennyt alkuviikosta varaamaan sitä kiertokartoitusta, sillä tämän tuoreen informaation valossa sitä on kuulemma turha tehdä tällä hetkellä. :) Kuulostaa hienolta, sillä kuten juuri viimeksi marmatin niin eipä olisi kiinnostanutkaan.

Meille todettiin että esimerkiksi inseminaatiota olisi turha lähteä yrittämään tämänkertaisen näytteen perusteella. Tehdäänpä siis korjaustoimenpiteitä ja toivotaan että ne auttaisivat asiaa!

Ensikäynti tutkimuksissa, jee

Tutkimukset korkattiin pari päivää sitten Naistenklinikalla. Olimme saaneet miehen kanssa omat peräkkäiset puolen tunnin vastaanottoajat, mutta käytännössä meille oli varattu siis yhteinen tunnin aika. Hoitaja ja lääkäri olivat mukavia, naisia molemmat. Lääkäri haastatteli täyttämiemme esitietolomakkeiden perusteella ensin minua ja sitten miestäni. Kun minun haastattelu oli tehty niin ei muuta kuin housut pois ja laverille makuulle kintut levällään - näin karusti ilmaistuna. Karusta ilmaisusta huolimatta osalleni langenneet konkreettiset tutkimukset eivät tuntuneet pahoilta. Lääkärin miellyttävyydellä oli positiivinen vaikutus, ja ehkä minäkin alan vähitellen rentoutua näihin alapäätutkimuksiin nyt kun niissä on alati enemmän tullut käytyä... Lääkäri tunnusteli ensin sormin alapään painellen samalla alavatsaa. Sen jälkeen hän tunnusteli myös peräaukon perustelematta miksi niin, mutta arvelin mielessäni että sitäkin kautta kokeiltuna tunnusteltiin varmaan silti gynekologisia elimiä noin "ulkopäin" eli siitä läheltä, koska peräaukon rakenteella tuskin on mitään merkitystä lisääntymisongelmissa... Tunnustelun jälkeen kohtu ja munasarjat tsekattiin myös ultraäänellä ja näillä menetelmillä vaikutin normaalilta so far. Jee!

Mies sai istua rennosti vieressä, kun minua tutkittiin ja häntä haastateltiin vielä. Mutta hän sai suureksi riemukseni sperma-analyysia varten näytepaketin, jonka saa nyt jatkossa toimittaa haluamanaan ajankohtana Naistenklinikalle. Siihenkin pitää tosin varata aika eli toimitusta ei voi tehdä täysin spontaanisti. On se varmasti mukavampi hoitaa kotona ja toimittaa tunnin sisällä poliklinikalle kuin asioida siellä sairaalan vessassa. Jos nyt tässä omien kärsimystensä keskellä voi jostain repiä huumoria, niin mä oon kyllä iloinnut ihan kympillä tästä spermajutusta. En edes kykene kirjoittamaan kaikkea tähän blogiin mitä kaikkea riemua siemenneste on tuonut mieliimme, mutta olemme yhdessä nauraneet muun muassa jo sille että jos poliisi pysäyttäisi mieheni liikenteessä kesken kiireellisen kuljetustoimituksen, niin sitten hän voi vedota näytteen kiireellisyyteen ja näyttää pelkääjän paikalla turvavöihin sijoitettua näytepurkkiaa ja yrittää josko poliisi heltyisi nähdessään pieniä siittiötä purkissa...! :D

Mulle puolestaan tehdään seuraavaksi kuukautiskierron kartoitus. Sain siis tulevaksi missiokseni seuraavan kierron ensimmäisenä päivänä varata ultraääniajan, jonka pitää sijoittua kiertopäiville 10-12 sekä minun tulee myös käydä labrassa kierron 3-5 päivinä. Joulu saattaa ehkä siirtää nämä hommat alkavaksi vasta tammikuussa - riippuu nyt milloin kuukautiset sattuvat alkamaan. Mutta yksi kuukausi sinne tänne ei tässä kohtaa hetkauta mitenkään! Kiertokartoituksen jälkeen tehdään sitten kuulemma joskus myös munatorvien aukiolotutkimus, mutta en piittaa vielä siitä vaan keskityn nyt vielä tähän lähimpään tutkimukseen.
Todella ihanaa että tutkimukset alkoivat. Mieleni on kevyt ja jouluisa! Tuntuu että emme ole yksin tämän asian kanssa ja että tämä on ehkä ratkaistavissa. Kivaa, että tutkitaan. :)

Lääkäriaikaa odotellessa

Lääkärini soitti ja siirsi tapaamistamme vedoten johonkin yllättäen ilmaantuneeseen koulutukseen. Eli operaatio 'tutkimuksiin pääsy' käynnistyy vasta marraskuun puolella... Odottavan aika on pitkä. Ois tehnyt mieli tiuskaista että eikö sitä voi siirtää aikaisempaan ajankohtaan mutta puhelun lopputulema oli yli viikon siirro eteenpäin, osittain myös minun töistäni johtuen. No, ehtiipä vetäistä yhdet riemukkaat kuukautiset vielä ennen sitä! Hip hei. Periaatteessa ehtisin saada vielä haamuni Halloweeniksi (liittyen vastaavannimiseen projektiin), mutta moiselle toiveelle voi melkeinpä nauraa päin näköä. Taisin täälläkin aiemmin heittää ilmoille pessimistisen arvioni siitä että tässä kierrossa emme tule edes yrittämään tunnelmien puuttuessa, mutta jos kohdallani kp 17 enää lasketaan yritykseksi niin siinä tapauksessa yritimme vähän. Sitä paitsi mun kierron laskutapani on vähän epänormaali: oon aina laskenut jo aloitustuhrut ekaksi kiertopäiväksi, mitä ei kai kuuluisi tehdä oikeaoppisesti, mutta en viitsi pilata muuten toimivia laskelmiani muuttamalla tyyliä kesken kaiken, mutta tämän huomioiden yritimme tavallaan jo kp16. Ja näin ajatellen voin taas sortua toivomaan turhuuksia viikon päästä - toivottavasti kuitenkaan en.

Ajattelin tänään lounasravintolassa että ketkähän kaikki ympärillä olevista ihmisistä ovat äitejä ja isejä, ja onko se ollut heille siunaus vai kirous (näin radikaalisti sanottuna). Silmät vettyivät taas tyhjänpäiväisestä ajattelusta ja olen huomannut viime aikoina niin käyvän usein. Mä oon ehkä oikeasti kategorisoinu itseni virallisesti lapsettomaksi. Todennäköisyyslaskentataitoni sanovat että luomuvauvatodennäköisyydet kohdallamme lienevät jo aika minimaaliset! Kaiken lisäksi tuntuu että mun ylenpalttinen surullisuus tästä asiasta on jotenkin jäytänyt jo parisuhdettakin. Analysoimatta kaikkea sen tarkemmin voin todeta että miehen suhtautumiset mun tuntemuksiin eivät ole aina parhaimmasta päästä ja vaikka hänkin nyt tutkimuksiin haluaa, niin silti mietityttää joskus että menisikö meillä paremmin jos ei olisi ikinä aloitettu yrittämäänkään... :-(

Mutta ainakin nyt paistaa aurinko eilisen myrskyämisen jälkeen.

Kahvinvähennys

Iltakahvikupposeni ääreltä kirjoitan seuraavaa:

Seuraavaan kuukautiskiertoon aion vähentää kahvinjuontiani!

En tiedä onko kahvin lipityksellä merkitystä ennen raskautta onnistumismahdollisuuksia ajatellen, mutta kokeillaan. Olen nimittäin huomannut tulleeni vuosien saatossa vaivihkaa aikamoiseksi kahvisiepoksi. Lukioaikanani en vielä juonut lainkaan, mutta sen jälkeen opiskellessa ja työelämässä aamu- ja päiväkahvit santsikuppeineen tulivat tavaksi. Heti herättyäni teen aamiaisen keralle kahvit, pari kuppia menee ainakin. Sen jälkeen töissä jos vain eteen tulee hiljaisempi hetki niin sen koommin edes kahvihammasta kolottamatta saatan ottaa kupin kahvia! Loppujen lopuksi kupillisia saattaa mennä noin 5 päivässä.

Nyt syyskuun ja tulevan yrityskierron tavoitteena voisi olla 2 kuppia per päivä. Jos se menee jo aamulla, niin iltapävästä sitten vaan muita nesteitä. Katsotaan kykenenkö!

Kuva.

Kerroin eilen poikaystävälleni että pidän tällaista niin sanottua lapsettomuusblogia. Sillä aluksi silmät pullistui päästä ja hirveä epäily että nyt minut tai meidät heti joku tunnistaa täältä ja kaikki tututkin suurinpiirtein tietää. (Hän ei ole mikään kova netinkäyttäjä tai tiedä bloggaamisestakaan kovin paljon.)
Sitten kun selvensin asiaa painottaen että täällä ei ole meidän nimiä ja perhealbumeita, niin hän oli sinut asian kanssa. Ja kysyttyäni haluaisiko hän mieluummin että mussuttaisin mieluummin hänelle kuin nettiin raskautumiseen liittyvistä pohdinnoistani, hän suorastaan kannusti minua tämän blogin äärelle. Eli siunaus saatu siltä taholta! ;)

Kp 27/27. Varmaan veret tulee vasta viikonloppuna, jos mitään opin viime kierrosta... Veikkaisinko rohkeasti että jo perjantaina?!


p.s. Muutan vähän taas noita blogitunnisteita. Tuntuu pöljältä pitää eri kiertopäiviä omina tunnisteina, joten muutan ne Piinapäiviksi. Kelpuutettakoon siihen kaikki kiertopäivästä 24 eteenpäin!

Veren vanki

Juu oikein hyvää lomaa vaan mulle: kuukautiset alkoivat eilen. :'(

Nyt tuli uusi kierron pituusennätys, sillä eilen ehti olla jo kp30 meneillään, eikä vielä keskipäivällä mitään viitteitä alkavasta vuodosta. Juuri kun olin hymy huulilla poistumassa töistä, sain saaliiksi pari rusehtavaa täplää vessapaperiin ja vatsa alkoi krampata kevyesti ja valitettavan tutun tuntuisesti. Meni lomanaloitusfiilikset totaalisesti pieleen - on se jännä miten parissa päivässä ehtikin kasvattaa kaikenlaisia kuvitelmia vauvasta... Olin jo tsekannut netin raskauskiekosta että tämä vauva syntyisi oivallisesti synttärilahjakseni ensi vuonna, mutta bullshit! Mutta eipä tuu sellaista lahjaa ensi vuonna.

En herkästi vaivaa poikakaveria näillä spekulaatioilla, koska hän ei ole innokas asioiden vatvova, mutta torstai-iltana tunnustin että nyt on saatu kierron ennätyspituus jo rikki ja että jännittää kovasti. Tuntui silloin että hänkin jo vähän innostui ja jännittyi asiasta, emmekä kumpikaan saaneet aivan heti unta mahdollisen raskauden pyöriessä mielessä.

Eilen kp30 muuttui kp1:seksi ja fiilis aivan järistyttävän vihaiseksi v*tutukseksi (näin suoraan sanottuna). Tää jos mikä on rumaa: mutta mun ois eilen töistä lähdettyäni tehny mieli potkia ohimeneviä lastenrattaita ihan vain elämän epäoikeudenmukaisuuden takia. Suututti ja masensi ihan tajuttomasti. Eihän se muiden vika silti ole, enkä siksi tietysti potkinut.

Viime yönä tuli kaiken kruunuksi ihan kamalat vatsakivut, en muista sellaisia olleen vuosiin - jos ikinä. En tiedä pahensiko kipuja aiemmin illalla kylässä otetut viinilasilliset, mutta ihan tuntui aamuyöstä kun ois munasarjat olleet tulessa. Sattui niin. Nyt tänään pitkälle päivään nukuttuani fyysinen tilanne jo helpottaa ja ensimmäisen lomapäivän kunniaksi näyttääkin satavan vettä.

Tänään on kp2.

Ensiesittäytyminen

Aloitan blogini pitämisen ihmetellen itsekin mitä oikein teen. Onko nettiin kirjoittelu omista vauvahaaveista todella ihan tarpeellista? En ole varma. Tästä nyt kuitenkin alkakoon yksinpuheluni raskauden yrittämisen kulusta!

Olen 28-vuotias nainen, ja tiesin jo teini-iässä haluavani joskus äidiksi. Nykyisen seurustelusuhteeni alettua toiveet jälkikasvusta ovat vähitellen kasvaneet tosi isoiksi. Mieheni ei ollut ajatellut ennen tapaamistamme haluavansa joskus isäksi, mutta on kuulemma kanssani 3 ja puolen vuoden aikana vähitellen lämmennyt lapsiajatukselle. Liekö sitten vahingossa tapahtunut minun suunnaltani poikaystävään kohdistuen pienimuotoista aivopesua vauvahaaveissa - en kuitenkaan missään nimessä halua pakottaa häntä isäksi ja sen olen hänelle tehnyt selväksi.
Lopetimme ehkäisyn käytön vuosi sitten. Omalta osaltani se oli kannanotto sille etten tykännyt ehkäisypillereistä, enkä halunnut ehkäistä enää kehoni kustannuksella, sillä itse olin valmis vaikka vauvantuloon. Miehelle annoin toki luvan käyttää omavalintaista ehkäisyä niin halutessaan. Hän sulatteli ajatusta, eikä huomioni mukaan tehnyt elettäkään ehkäistäkseen yhtään mitään. Siitä se vauvanteko sitten ikäänkuin lähti. Emme silti alkaneet varsinaisesti yrittämään lasta, mutta petipuuhien aina silloin tällöin kutsuessa mahdollisuuksia raskaudelle toki aina kertyi.

Vuosi sitten en vielä tarkalleen tiennyt miten ovulaatio ajoittuu kuukautiskierrossani, eli milloin raskautta kannattaisi varmimmin yrittää. Kuukautisteni alkaessa aina kerta toisensa jälkeen aloin loppuvuodesta kiinnostumaan netin ovulaatiolaskureista. Tämän vuoden puolella olenkin sitten jo tiennyt hedelmällisten päivieni ajankohdan melko tarkasti ja raskauden yrittäminen on käynyt entistä harkitummaksi. Kuukautiskiertoni pituus on keskimäärin 27 päivää, joten ovulaationi sijoittuisi tuolloin 13 kiertopäivän paikkeille. Siinä kohti on koitettu puuhastella enempi vähempi, mutta tähän mennessä tuloksetta. Kuukautiset ovat aina tulleet antamatta edes odotella itseään.

Nykyään miehenikin tuntuu olevan aiempaa enemmän tosissaan lapsen hankkimisen suhteen. Hän jopa väläytti minulle ajatuksen että pitäisikö meidän lähteä tutkimuksiin, jos ei loppuvuodestakaan ala mitään tapahtua... Yllätyin että hän ehdotti sitä, vaikka olinkin toki jo itse mielessäni ajatellut asiaa. En tiedä silti onko tänä vuonna tutkimuksiin hakeutuminen hieman liian pikaista meidän kohdallamme - josko vielä yrittäisi ja toivoisi jonkin aikaa...