Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuloksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuloksia. Näytä kaikki tekstit
12.1.2012 | By: Belly

Uutta tietoa

Saimme tutkimusklinikalta hieman valaisevaa tietoa. Miehen kilpisrauhasarvo viittaa vajaatoiminnan suuntaan ja sitä tulisi alkaa hoitamaan. Myös oikeaoppisesti tehty toinen siemennestenäyte ei ollut mikään erityisen tasokas, liikkuvuus ja määrä olivat viitearvojen alapuolella. Kilpirauhasen vajaatoiminta voi kuulemma vaikuttaa siittiötuotantoon, joten kilpparia pitäisi nyt alkaa oman lääkärin kautta hoitamaan ja 3 kuukauden päästä toimittaa jälleen uusi siemennestenäyte. Että näin. Olen ihmeellisen tyytyväinen tähän tulokseen, vaikka en minä nyt siitä mitenkään iloitse että jotain on pielessä. On kuitenkin jotain mitä voi koittaa tehdä asian parantamiseksi ja jotenkin tuo miehen tyroksiinikuuri ei kuulosta edes kauhean pahalta hoidolta... Siinä saa pari kuukautta tuumailla ja yritellä onneaan ihan rauhassa. Ja kappas miten mukavasti en minäkään mennyt alkuviikosta varaamaan sitä kiertokartoitusta, sillä tämän tuoreen informaation valossa sitä on kuulemma turha tehdä tällä hetkellä. :) Kuulostaa hienolta, sillä kuten juuri viimeksi marmatin niin eipä olisi kiinnostanutkaan.

Meille todettiin että esimerkiksi inseminaatiota olisi turha lähteä yrittämään tämänkertaisen näytteen perusteella. Tehdäänpä siis korjaustoimenpiteitä ja toivotaan että ne auttaisivat asiaa!