Uutta tietoa

Saimme tutkimusklinikalta hieman valaisevaa tietoa. Miehen kilpisrauhasarvo viittaa vajaatoiminnan suuntaan ja sitä tulisi alkaa hoitamaan. Myös oikeaoppisesti tehty toinen siemennestenäyte ei ollut mikään erityisen tasokas, liikkuvuus ja määrä olivat viitearvojen alapuolella. Kilpirauhasen vajaatoiminta voi kuulemma vaikuttaa siittiötuotantoon, joten kilpparia pitäisi nyt alkaa oman lääkärin kautta hoitamaan ja 3 kuukauden päästä toimittaa jälleen uusi siemennestenäyte. Että näin. Olen ihmeellisen tyytyväinen tähän tulokseen, vaikka en minä nyt siitä mitenkään iloitse että jotain on pielessä. On kuitenkin jotain mitä voi koittaa tehdä asian parantamiseksi ja jotenkin tuo miehen tyroksiinikuuri ei kuulosta edes kauhean pahalta hoidolta... Siinä saa pari kuukautta tuumailla ja yritellä onneaan ihan rauhassa. Ja kappas miten mukavasti en minäkään mennyt alkuviikosta varaamaan sitä kiertokartoitusta, sillä tämän tuoreen informaation valossa sitä on kuulemma turha tehdä tällä hetkellä. :) Kuulostaa hienolta, sillä kuten juuri viimeksi marmatin niin eipä olisi kiinnostanutkaan.

Meille todettiin että esimerkiksi inseminaatiota olisi turha lähteä yrittämään tämänkertaisen näytteen perusteella. Tehdäänpä siis korjaustoimenpiteitä ja toivotaan että ne auttaisivat asiaa!

Tutkimustauko

Ei ole huvittanut varata aikaa munatorvien aukiolotutkimukseen, vaikka tämän kierron alkaessa minun piti tehdä niin. Sen verran oli kivulias aloitus taas että ajatus tutkimuksesta, johon on kuulemma hyvä varautua nappaamalla pari Buranaa, ei kiinnosta tipan vertaa! En usko että lapsettomuutemme syy olisi minun sulkeutuneet munatorvet, mutta kai sekin on sitten pakko todeta virallisesti. Mutta saapi odottaa!!

Toisen yrityksen siemennestevastauksia emme vielä tiedä, mutta jostain syystä odotan suurimmalla mielenkiinnolla niitä. Ehkä jopa jossain mieleni perukoilla epäilen siemeniä syyllisiksi lapsettomuuteemme...

On kiertopäivä 3.

Ultraylläri

Joulu on takana, ja tänään menin vatsa vielä kinkusta ja muista herkuista pinkeänä kiertokartoitusultraääneen. Ultraääni tulli tehdä minun kiertojen pituuksilla kierron 10-12- päivinä jotta tuolloin pääsisi sopivasti ihmettelemään kypsyvää munarakkulaa. Joulun sulkiessa muut vaihtoehdot pois, minulle tehtiin tutkimus kiertopäivänä 12. Hoitaja ja lääkäri olivat eri kuin viime kerralla, mutta miellyttäviä ja pätevän oloisia olivat myös nämä naisihmiset. Aloitettuaan ultrailun lääkäri kysyi kummissaan onko ollut vatsakipuja, mitä vähän kummastelin, mutta vastasin että ei ole mitään perinteistä ähkyä ja turvottelua kummempaa ollut. Lopulta hän totesi että "täällä näyttää siltä että ovulaatio on jo tapahtunut"!! Uskomatonta. Tämän havainnon tehtyään totesimme molemmat että kuukautisia voi odottaa täten alkavaksi jo noin kp 25. Olipahan kumma juttu!

Hyvä puoli tässä on se että jouluna siemenlahjoja jaettiin kaikkina jouluun laskettavina päivinä. Ja oletettavasti tuolloin ovulaatio on jossain kohdassa mennyt tapahtumaan. Eli ainakin tuli hyödynnetyksi. Huono puoli on se että käsittääkseni alati lyhenevä kierto voi kieliä jopa hedelmällisyyden alenemisesta, mutta lääkäri ei sanonut asian toistaiseksi huolettavan kuitenkaan. Enkä minäkään oikeastaan vielä huolestunut.

Spermanäytteestä kysyin että oliko se riittävä, sillä sitä oli tosiaan kerrytetty naurettava puoli vuorokautta ja se olikin ollut riittämätön. Miehen pitää näin ollen antaa uusi näyte.

Ja loppukevennyksenä vielä: lähetin miehelle heti tekstarin että hänen tulee väsätä uusi näyte ja onpa hyvä että hän oli jo todennutkin minulle antavansa sellaisen tarvittaessa mielellään. No... viestin lähettämistä kului pari minuuttia. Köröttelin bussissa ja kuulin että sain viestin. Viestissä luki "Hauska kuulla," ja lähettäjänä oli äitini! Mutisin säikähtäneenä ehkä pikku kirosanan, sillä äiti eikä muukaan perheeni itse asiassa tiedä että edes yritämme lasta (-olemme kyllä muuten läheisissä väleissä!). Hädissäni selasin vanhat viestitiedot ja olin niiden mukaan kuitenkin lähettänyt viestin ihan oikein ja hetken päästä sainkin myös mieheltä vastauksen viestiin. Äitini oli oletettavasti laittanut vain keski-ikäisen viiveellä vastauksen hänelle illalla lähettämääni viestiin saamaani joululahjaan liittyen. Mutta laittoipa sellaiseen ajankohtaan vastauksen että huh huh! ;)

Ja koska kerran ovis on jo takana, niin nämä on sitten jo piinapäiviä nyt tällä kohdalla kp12!

Ensikäynti tutkimuksissa, jee

Tutkimukset korkattiin pari päivää sitten Naistenklinikalla. Olimme saaneet miehen kanssa omat peräkkäiset puolen tunnin vastaanottoajat, mutta käytännössä meille oli varattu siis yhteinen tunnin aika. Hoitaja ja lääkäri olivat mukavia, naisia molemmat. Lääkäri haastatteli täyttämiemme esitietolomakkeiden perusteella ensin minua ja sitten miestäni. Kun minun haastattelu oli tehty niin ei muuta kuin housut pois ja laverille makuulle kintut levällään - näin karusti ilmaistuna. Karusta ilmaisusta huolimatta osalleni langenneet konkreettiset tutkimukset eivät tuntuneet pahoilta. Lääkärin miellyttävyydellä oli positiivinen vaikutus, ja ehkä minäkin alan vähitellen rentoutua näihin alapäätutkimuksiin nyt kun niissä on alati enemmän tullut käytyä... Lääkäri tunnusteli ensin sormin alapään painellen samalla alavatsaa. Sen jälkeen hän tunnusteli myös peräaukon perustelematta miksi niin, mutta arvelin mielessäni että sitäkin kautta kokeiltuna tunnusteltiin varmaan silti gynekologisia elimiä noin "ulkopäin" eli siitä läheltä, koska peräaukon rakenteella tuskin on mitään merkitystä lisääntymisongelmissa... Tunnustelun jälkeen kohtu ja munasarjat tsekattiin myös ultraäänellä ja näillä menetelmillä vaikutin normaalilta so far. Jee!

Mies sai istua rennosti vieressä, kun minua tutkittiin ja häntä haastateltiin vielä. Mutta hän sai suureksi riemukseni sperma-analyysia varten näytepaketin, jonka saa nyt jatkossa toimittaa haluamanaan ajankohtana Naistenklinikalle. Siihenkin pitää tosin varata aika eli toimitusta ei voi tehdä täysin spontaanisti. On se varmasti mukavampi hoitaa kotona ja toimittaa tunnin sisällä poliklinikalle kuin asioida siellä sairaalan vessassa. Jos nyt tässä omien kärsimystensä keskellä voi jostain repiä huumoria, niin mä oon kyllä iloinnut ihan kympillä tästä spermajutusta. En edes kykene kirjoittamaan kaikkea tähän blogiin mitä kaikkea riemua siemenneste on tuonut mieliimme, mutta olemme yhdessä nauraneet muun muassa jo sille että jos poliisi pysäyttäisi mieheni liikenteessä kesken kiireellisen kuljetustoimituksen, niin sitten hän voi vedota näytteen kiireellisyyteen ja näyttää pelkääjän paikalla turvavöihin sijoitettua näytepurkkiaa ja yrittää josko poliisi heltyisi nähdessään pieniä siittiötä purkissa...! :D

Mulle puolestaan tehdään seuraavaksi kuukautiskierron kartoitus. Sain siis tulevaksi missiokseni seuraavan kierron ensimmäisenä päivänä varata ultraääniajan, jonka pitää sijoittua kiertopäiville 10-12 sekä minun tulee myös käydä labrassa kierron 3-5 päivinä. Joulu saattaa ehkä siirtää nämä hommat alkavaksi vasta tammikuussa - riippuu nyt milloin kuukautiset sattuvat alkamaan. Mutta yksi kuukausi sinne tänne ei tässä kohtaa hetkauta mitenkään! Kiertokartoituksen jälkeen tehdään sitten kuulemma joskus myös munatorvien aukiolotutkimus, mutta en piittaa vielä siitä vaan keskityn nyt vielä tähän lähimpään tutkimukseen.
Todella ihanaa että tutkimukset alkoivat. Mieleni on kevyt ja jouluisa! Tuntuu että emme ole yksin tämän asian kanssa ja että tämä on ehkä ratkaistavissa. Kivaa, että tutkitaan. :)

Sain puhelun

...ja niin kannatti maanantainen tarkistussoittoni terkkulaan, mikä laittoi öljyä rattaisiin.
Läheteemme oli jo tullut Naistenklinikalle, mistä minulle soitettiin tänään ja saimme ensimmäisen käyntiajan jo ensi viikolle. Olipas nopeaa!

Tässähän voi nyt hyvin tyytyväisin mielin edetä kohti joulua... Meillä on kotona jo jouluvaloja laitettu ja pieni tekokuusikin koristaa olohuoneessa. :)

Eka lääkärikäynti

Nyt on sitten ensimmäisellä lääkärin vastaanotolla käyty ja voimme toden teolla alkaa odotella tutkimusten starttaamista. Odotteluahan tässä ei ole vielä paljon harrastettukaan... ;)

Lääkäri oli sellainen meikäläisen ikäinen nuori mies ellei vielä nuorempi. Sain vaikutelman että hän oli vähän "pallo hukassa" minua jututtaessaan, mutta en kanna kaunaa, koska en pitäny tätä käyntiä suuressa merkityksessä muutoin kuin että saamme lopultakin lähetteen kunnon tutkimuksiin. Miesystäväni ei osoittanut aiemmin halukkuutta tulla mukaan tälle käynnille, joten annoin hänen nauttia yöunistaan. Itse vastaanotolla lääkärinuorukainen kyseli minulta kysymyksiä jonkin sortin check-listin kanssa, ja välillä saatuaan aina jonkun kohdan kysytyksi hän totesi "jesss..." Vähän niinkuin suoritetsemppauksena itselleen! Se kuulosti kornilta mutta arvelin hänen potevan paineita kanssani yhdyntäkysymyksiä esittäessään... (Voi olla että jos lääkäriltäkin olisi mitattu verenpaineet siinä missä minulta niin myös ne olisivat olleet pikkuisen yläkanttiin!) Lääkäri totesi että alapäätarkistusta ei tarvinne tällä vastaaotolla tehdä, sillä se tehdään joka tapauksessa vielä myöhemmin tutkimusyksikössä. Enpä olisi halunnutkaan, joten tämä oli hyvä juttu. Hän laati minulle kysymyslistansa jälkeen laboratoriolähetteet perusverenkuvaan, kilpirauhasarvoon ja olikohan vielä joku muu... Lisäksi hän lähetti pissanäytteeseen klamydian ja tippurin tarkistamiseksi. Ja kaiken kruununa PAPA-kokeeseenkin! Voisin kuulemma käydä labrassa milloin tahansa (kuitenkin aamulla), ja koska hän sanoi laativansa varsinaisen lähetteen lapsettomuustutkimuksiin heti kun hän saa laboratoriotulokset nähdäkseen niin päätin mennä samantien - vaikka piti lähteä polkemaan sumuisessa säässä parin kilometrin päähän sitä varten.

Osaako kukaan kertoa miten pian ensimmäisen vastaanottokäynnin jälkeen tulee kutsu tutkimuksiin? Tämä minun tämänpäiväinen tumppulääkärini ei osannut siihen sanoa yhtään mitään, vaikka sen olisin erityisesti halunnut tietää. Lääkäri aikoi kirjoittaa lähetteen nähtyään labravastaukset eli kuulemma ensi viikon alussa. Kutsukirjeen odottaminen olisi huomattavasti mukavampaa, jos tietäisi voiko sitä odotella jo parin viikon kuluttua vai vasta ensi vuonna ja kun ajan saa, niin meneekö sekin kuukausien päähän eteenpäin... vai..?!

Labrassa sitten odottelin puoli tuntia kunnes pääsin piikitettäväksi. Labrahoitaja otti 3 putkiloa verta ja kysyi että otetaankos PAPA samalla reissulla, mihin en ollut ihan varautunut. Tunnelma oli kuitenkin hyvä, oma alapäätilanteeni otollinen kuukautisten jo loputtua, ja hoitaja vaikutti mukavalta ja sain käsityksen että hän olisi se, joka ottaisi PAPA:nkin. Suostuin ja huonetta vaihdettuamme tämä inhottavampi näytteenotto kävi huomattavasti mukavammin kuin ensimmäisellä kerrallani muutama vuosi sitten. Ja täytyy sanoa että tässä tilanteessa hoitajan olemuksella oli minulle paljon merkitystä - paljon enemmän kuin lääkärin istunnolla; hoitaja vaikutti rempseän toimeliaalta ja samalla luotettavalta ja huomaavaiselta. Minun ei tarvinnut tarkkailla hänen osaamistaan ja hän otti hyvin huomioon sen että jännitin kovasti alapään kaivelua. Homma meni nopeasti, ja sen jälkeen jätin kevein mielin vielä virtsanäytteenkin.

Eli näin käynnistyi meillä lapsettomuustutkimukset tänään! Mies vain nukkui ja minä hoidin kaiken "likaisen työn".

Mutinoita ennen tutkimuksia

Olen nyt jossain oman lapsettomuuteni keskipisteessä. Se on jännä paikka; siellä ei ole paha olla, vaan yllättävän kevyt vaikka välillä ehkä vähän ahdistaa ja mietityttääkin. Miellän tämänhetkisen olotilani tällaiseksi "lapsettomuuden keskipisteeksi" sillä asian tajuamisen, sisäistämisen, kaikenlaisen odottelun ja tutkimuksiin hakeutumisen jälkeen tämä hetki tuntuu käännekohdalta. Tutkimusten pian käynnistyttyä olemme varmasti taas miehen kanssa hyvin takkuisella tiellä, joka pitää joko kulkea loppuun tai luovuttaa ja kääntyä takaisin - tänne samaan keskipisteeseen takaisin.

Lähipäivinä koittaa ihkaensimmäinen lääkärikäyntimme terveysasemalla lapsettomuuden tiimoilta. En odota suurta menestystä tulevilta tutkimuksilta. Uskoni terveydenhuoltoalan apuun meidän kohdallamme ei jostain syystä ole kovin korkealla. Varmasti meitä autetaan parhaan mukaan, mutta kaikille asioille ei vain voida mitään. Lohdullisinta minusta olisi saada edes tietää jokin syy raskautumattomuudelle kuin saada pelkkä diagnoosi selittämätön lapsettomuus, jota ilmeisesti kohtalaisesti tarjoillaan. Se tuntuu minusta tylyltä ja todennäköiseltä vaihtoehdolta.
Toisaalta voihan minussa olla fyysistä vikaa, mistäpä sen tietää... Inhoan ajatusta että alapäätäni ronkitaan, joten tutkimuksia minulle ei ole tähän ikään mennessä juurikaan tehty. Olen käynyt yhdessä seulonta-PAPA-kokeessa (viime hetkellä vääntäydyin sinnekin!) sekä yhdessä terveysasemalääkärin tekemässä tarkastuksessa, jota ei ehkä saatu kunnollisesti tehtyä, koska muhun sattui ja lääkäri ei ollut mitenkään kovin kiinnostunut... Myös kuukautisten satunnaisesta kivulloisuudesta johtuen olen joskus miettinyt endometrioosia itselläni olevaksi, mutta en tiedä siitä sen enempää. Ehkä kaikki tämä selviää?

Viimeiset kuukautiseni alkoivat muuten heti edellisen postaukseni jälkeen ja vieläpä varsin poikkeuksellisesti! Ei ollut mitään ennakkotuntoja tulevasta kuten muutamana viime kertana on ollut. (Ei voinut sitä Fernet Brancaakaan napata!) Heräsin yöllä tunteeseen että jotakin valuu ulos! Siis todella outoa: heräsin yöunestani, mikä oli aivan käsittämätöntä. Otin varmuuden vuoksi yhden särkylääkkeen naamaani yöunta turvaamaan, mutta niillekään napeille ei ollut sen koommin mitään tarvetta. Voisiko joku selittää mulle miksi kuukautistuskat menee välillä ihan överiksi ja toisena kertana ei tunnu juuri missään?!

Lääkäriaikaa odotellessa

Lääkärini soitti ja siirsi tapaamistamme vedoten johonkin yllättäen ilmaantuneeseen koulutukseen. Eli operaatio 'tutkimuksiin pääsy' käynnistyy vasta marraskuun puolella... Odottavan aika on pitkä. Ois tehnyt mieli tiuskaista että eikö sitä voi siirtää aikaisempaan ajankohtaan mutta puhelun lopputulema oli yli viikon siirro eteenpäin, osittain myös minun töistäni johtuen. No, ehtiipä vetäistä yhdet riemukkaat kuukautiset vielä ennen sitä! Hip hei. Periaatteessa ehtisin saada vielä haamuni Halloweeniksi (liittyen vastaavannimiseen projektiin), mutta moiselle toiveelle voi melkeinpä nauraa päin näköä. Taisin täälläkin aiemmin heittää ilmoille pessimistisen arvioni siitä että tässä kierrossa emme tule edes yrittämään tunnelmien puuttuessa, mutta jos kohdallani kp 17 enää lasketaan yritykseksi niin siinä tapauksessa yritimme vähän. Sitä paitsi mun kierron laskutapani on vähän epänormaali: oon aina laskenut jo aloitustuhrut ekaksi kiertopäiväksi, mitä ei kai kuuluisi tehdä oikeaoppisesti, mutta en viitsi pilata muuten toimivia laskelmiani muuttamalla tyyliä kesken kaiken, mutta tämän huomioiden yritimme tavallaan jo kp16. Ja näin ajatellen voin taas sortua toivomaan turhuuksia viikon päästä - toivottavasti kuitenkaan en.

Ajattelin tänään lounasravintolassa että ketkähän kaikki ympärillä olevista ihmisistä ovat äitejä ja isejä, ja onko se ollut heille siunaus vai kirous (näin radikaalisti sanottuna). Silmät vettyivät taas tyhjänpäiväisestä ajattelusta ja olen huomannut viime aikoina niin käyvän usein. Mä oon ehkä oikeasti kategorisoinu itseni virallisesti lapsettomaksi. Todennäköisyyslaskentataitoni sanovat että luomuvauvatodennäköisyydet kohdallamme lienevät jo aika minimaaliset! Kaiken lisäksi tuntuu että mun ylenpalttinen surullisuus tästä asiasta on jotenkin jäytänyt jo parisuhdettakin. Analysoimatta kaikkea sen tarkemmin voin todeta että miehen suhtautumiset mun tuntemuksiin eivät ole aina parhaimmasta päästä ja vaikka hänkin nyt tutkimuksiin haluaa, niin silti mietityttää joskus että menisikö meillä paremmin jos ei olisi ikinä aloitettu yrittämäänkään... :-(

Mutta ainakin nyt paistaa aurinko eilisen myrskyämisen jälkeen.

The Ring (- ei sormus)

Tänään tein sen eli soitin ajanvarauksen lääkärille. Hyvä minä! Terveyskeskuksen hoitajalta varasin siis lääkäriajan, ja tämä lääkäri kirjoittanee lähetteen tutkimuksiin. Mulle tuli mieleen puhelun aikana että tällaisesta asiasta ei vissiin ihan hirveän usein soitella terveysasemalle, kun vastaajatätsy kuulosti hivenen yllättyneeltä, vaivaantuneelta tai jotain siltä väliltä... Hän köhi välillä kurkkuaan ja etsi sopivaa sanottavaa. Siinähän meitä oli sitten kaksi vaikeina lankojen molemmissa päissä. Hän jotenkin kysyvästi ilmoitti kirjoittavansa ajanvarauskenttään 'lapsettomuusongelma', mihin toki annoin luvan. Poikaystäväni ei kuulemma tarvitse tulla lääkärikäynnille mukaan, ja vaikka hänelle myöhemmin tarjosin mahdollisuutta silti tulla niin ei hän järin innokkaalta vaikuttanut. Eli yksin täytynee lähteä laittamaan pyörää pyörimään...

Omia tunnelmiani vielä tältä päivältä. Aiemmin päivällähän kirjoitin testinegan jälkeisestä mieleni hetkahtamattomuudesta. Mutta puhelinsoiton jälkeen kun lähdin ulos ja liikkeelle niin olin ihan jähmeessä, turtana. Ihmisjoukossa edestessäni en mielestäni ajatellut mitään, mutta ihan kun ois kuitenkin itku halunnut tulla silmään... Ehkä se oli kuitenkin syvenpää ulospuskevaa surua, joka pakeni pois kun pääsin kauppakeskukseen. Ostoksilla olin ihan normituulella, mutta kirjaosastolla kun otin läjästä kirjan käteeni niin musta näytti hetken että loppuläjä lähti kaatumaan maahan. Huitaisin äkkiä käteni suojaksi ja katsoin samalla tarkemmin  tajuten ettei kirjat kaatuneetkaan. Katselin että kukaan ei tainnut ollut tarpeeksi lähellä todistaakseen kummaa huitomistani ja aloin epäillä mieleni vähän horjahtelevan. Ehkä syksyistä melankoliaa ja jähmeyttä yhdistettynä tähän lapsettomuuden tämänpäiväisiin momentteihin... Sattuuhan sitä...

En usko, enkä toivo

Hmmm.... täällä menee kp 21. Mulla on sellanen tunnelma, että en odota mitään! Vaikka jyviä meillä jaettiin taas tässäkin kierrossa, niin mun ihmeisiin uskominen on nyt tullu tiensä päähän. En toivo enää mitään. Tai tippaakaan en ainakaan usko! En ole nyt kuulostellut oireita tai tuntoja, koska niitä ei ole. Mahaa on voinut turvottaa, mutta se on satavarmasti taas suolikaasua. Voi toki viikon päästä kriittisillä päivillä tulla hetkellisesti idiootin toiveikas olo, mutta nyt ei tunnu siltä vähääkään. Erikoisinta tässä on se että tämä olotilani on viileän rauhallinen. Ei mitään - surua, vihaa, eikä kiihkoa. Ikäänkuin mussa olisi tapahtunut hiljainen hyväksyntä meidän vielä tutkimattomalle lapsettomuudellemme.

Kirjoittaessani aiemmin täällä aikeistani soittaa tutkimusklinikalle lapsettomuuden takia, sain hyvän kysymyksen siitä menisimmekö tutkittavaksi yksityiselle. Vastasin kyllä, koska olin pitänyt tiettyä paikkaa varmana valintana. Se olisi lähellä - en tiedä siksikö olin kallistunut sen kannalle. Mutta sen jälkeen olemme alkaneet harkita sittenkin oman sairaanhoitopiirimme tutkimuspolia, vaikka sinne tuleekin huomattavasti pitemmät matkat. Se tulee kuitenkin halvemmaksi, eikä näissä asioissa nimenomaan rahanmeno takaa tuloksia. Yksityisellä saa todennäköismmin huomaavaista palvelua, mitä ehkä näin herkässä aiheessa kaipaisin, mutta jos siinä voi kerran säästää niin olkoon se niin.

Soitto tutkimuksiin on yhä työn alla...

Ovis?! Kp 13.

Mun pari viimeisintä kiertoa ovat olleet pituudeltaan 30 ja 29 päivää, mitkä ovat mulle pitkähköjä aikoja. Näiden viimeisimpien mukaan laskien ovulaatiolaskuri ounastelee mulle seuraavaa ovulaatiota tämän viikon lauantaille, mutta mutta: tunsin sen ehkä jo nyt?! En ole lainkaan varma asiasta, sillä en ole ikinä aikaisemmin tuntenut ovulaatiota, ainakaan osaten yhdistää tuntoja ovikseen. Mutta nyt maanantaina tuli vähän hentoa, kirkasta vuotoa ja eilen tunsin ihan pientä jomotusta oikean munasarjan puolella. Ajattelin molemmista johtuen ovulaatiota tapahtuvan, joten tuli suorastaan hätä hypätä petiin ja saada mies mukaan. Nyt oli halutun lopputuloksen saamisessa hieman pakotuksen makua, mistä en pitänyt, mutta lopputulema jätti kuitenkin tyytyväiseksi. On ainakin taas yritetty! Toisaalta on ollut helpompi kun ovulaatiota ei ole tajunnut bongaavansa aikaisemmin ja on yritellyt vähän useampana päivänä, niin paineet eivät ole kohdistuneet yhteen kertaan...

Jos oireeni oviksesta osuivat oikeaan niin tapahtuisikohan se siis tänään vai jo eilen...? Tänään olis kp 13, joten normikierrolla se olisi tänään ja siinä tapauksessa tän kierron pituus pitäisi lyhetä jälleen normaaliin 27 päivään. Ovulaation ajankohtahan on 2 viikkoa ennen kuukautisten alkamisajankohtaa, näin olen lukenut. We'll see about that.

Kuva: We heart it.

 Mä oon viime aikoina harkinnut paljon tutkimusklinikalle soittamista. Olen jo sanonut miehellekin parina iltana että huomenna soitan ja teen tutkimusvarauksen ensi kuulle. Mutta en ole soittanut. Jotenkin se tuntuu niin suurelta harppaukselta eteenpäin; jokin viaton vaihe tuntuu jäävän taakse, kun sille tielle lähtee. Luulen että tieto lisää tuskaa, enkä usko että lapsettomuustutkimuksiemme todennäköisin seuraus olisi pikainen raskautuminen. Pikemminkin rahanmeno, mielipaha ja odottelu tuntuvat olevan varmimmin edessä. :-(  Mutta pitää sitä jossain vaiheessa jotakin tehdä - se on selvä. Epätietoisuuskin raastaa. Toiveena on saada mieli taas lepäämään tästä ikuisesta raskauden yrittämisen ikeestä. Ja jos se ei tapahdu raskautumalla, niin edes sen tiedon avulla että missä vika piilee.