TTC Häpeäpilkku...

Mua nolottaa että olen osallisena TTC United -ryhmässä... Syy on se että olen liikkunut hävyttömän vähän tähän asti kuluneella projektiajalla. Vielä 3 viikkoa sitten julkistin rehvakkaat tavoitteeni, joiden toteutumisesta ei ole ollut tietoakaan! Tiedän että tavoitteet eivät olisi minulle mahdottomia; kroppani jaksaisi kyllä, mutta henkiset kantimeni eivät ole tähän vuoden aikaan korkeimmillaan. Työmatkoilla olen onneksi saanut paljon reippaita kävelykilometrejä, mutta siinä taitaa olla kaikki. Kesän vauhdikkaat hölkkälenkit ovat jääneet ja salikortti pölyttyy lompakossa... Pimenevinä ja sateisina iltoina otan kunnon päiväunet - sen verran töiden jälkeen jaksan tehdä. Hävettää tunnustaa - näin kun oikein piti lähteä TTC:hen mukaan. En tiedä mistä löytäisin innon lähteä liikkeelle.

Jos kukaan ryhmäläisistä ei vastusta meikäläisen mukanaoloa edelleen, niin jatkan mukana ja yritän parantaa jaksamistani. Unohdan vanhat tavoitteeni, ja haen tässä kohtaa projektia motivaatiota ylipäänsä lähteä liikkumaan. Mistähän sen löytää?!

Sainpahan tunnustettua syntini!

Ruumiinlämpöä ja mielen viileyttä

Kp 23.

Kuten viime kerralla otsikoimastani tekstistä ilmenee sataneen lunta, niin tapahtuu myös nyt. Oikein kunnolla. Ja valitettavasti tuonne joutuu lähteä vielä tarpomaan...

Mulla on lämpomittari kainalossa. On pientä kuumeentulon tuntua. Liekö pukkaamassa nyt sitä influenssaa, jonka puhutaan vellovan. Minä kun en niistä rokotteistakaan piittaa - vaikka olisi talo tarjonnut.

Vauvahaavaiden kanssa on pienimuotoinen luovutusmieliala. Mies pakottaa jotenkin taistelemaan tän asian kanssa. Tällä hetkellä ei tunnu että tämä olisi meidän kamppailu lapsettomuutta vastaan, vaan ikäänkuin minun kamppailuni miestä ja lapsettomuutta vastaan... Hän tekee tikusta asiaa jopa siemennäytteen antamista edeltävistä "panttauspäivistä" ja olen joutunut niistäkin nyt miltei riitelemään. Itse asiassa tekisi mieleni odottaa ja katsoa alkaako mies patistelemaan minua aukiolotutkimuksen suhteen (se kun ei muutenkaan ole ykkösenä kevään agendallani). Siinä saisi hänkin vähän pähkäillä vähän omia kannustimiaan vauvanhankinnan suhteen... Voi olla hyvinkin että laitan hänelle tällaisen 'näytön paikan' tässä asiassa...

Elämässäni on ajankohtaista tällä hetkellä myös sukulaisen elinpäivien väheneminen. Niitä on hyvin rajallinen määrä, mikä on surullista.

Tähän apatiapyryyn vois vaikka hukkua.

Lämpöä 36,7 eli hyvässä noususuhdanteessa kyllä.

Parisuhdehuolia

Parisuhteeni ei ole viime aikoina ollut parhaassa tilassaan. Yhteiselämä on tuntunut usein apealta ja vaikealtakin. En tiedä onko syy ainoastaan lapsettomuuden mutta suurelta osin ainakin. Mies on perääntynyt vauvatoiveen suhteen omalta osaltaan. Hän ei kuulemma sittenkään halua isäksi! Minä sen sijaan olen hyvinkin pinttynyt omaan visiooni äitiydestä ja perhe-elämästä, enkä nyt valitettavasti yhtäkkiä keksi miten voisin poistaa tuon haaveen ja sen toteuttamistarpeen... Olisinko minä nyt puolentoista vuoden jälkeen yhtäkkiä taas niin että "en mä nyt niin viiielä haluakaan vauvaa" - no eipä oikein onnistu. Mies on peruutteluistaan huolimatta halukas lähtemään tutkittavaksi, sillä tiellä nyt kun olemme, mutta ei haluaisi tarpeen tullen lähteä hoitoihin. :-(

Taisin joskus todeta että "seksiä ei väkisin väännetä," mutta tilanne on edellä mainitusti muuttunut ja parin viime kuukautiskierron otollisimpina hetkinä on näinkin tapahtunut. Mies-parkakin on aina sen verran sitoutunut vauvantekopuuhiin ettei halua minun olevan ihan toivoton parin seuraavan viikon ajan. Olen siis saanut ennen kuukautisia elätellä toiveita ihmeestä. Tulevissa kierroissa miehelle ei silti kannattane kertoa hedelmällisten päivien ajankohtia, sillä se luo lisäpaineita, jopa haluttomuutta ja riittää kai että minä kannan huolta siitä.

Meidän kahden erilaiset visiot yhdistettynä kaikenlaiseen epävarmuuteen ovat masentaneet minua viime aikoina jonkin verran. Vuodenaikaan kuuluva pimeys latistaa toki sekin, en ole jaksanut muutamaan viikkoon käydä harrastuksessani ja viime viikolla olin liian saamaton jopa urheilemaan... :-/ En haluaisi tehdä vääryyttä itselleni enkä miesystävälleni, enkä oikein tiedä miten meidän pitäisi tilanteessamme. Pikkuisen hukassa siis olemme kumpikin, mutta ei auta muu kuin elellä eteenpäin ja antaa ajan näyttää. Ei me tässä tilanteessa ainakaan enää 10 vuoden päästä voida olla - elämä kulkee eteenpäin!


Lopuksi vielä kevyempiin aiheisiin eli raskautumisajatuksiin ja mielikuvitusmaailmani pariin. :) Nyt on kp21, ja joku pieni onneton sisälläni uskoo taas tällä hetkellä mahdolliseen hedelmöittymiseen ja alkion kiinnittymiseen. Tissini ovat tuntuneet sunnuntai-illasta asti hieman kipeiltä ja turpeammilta... En tiedä jos olenkin vasta oppinut tuntemaan kiertoni vaiheita kropassani aiempaa paremmin ja tämä liittyykin vain kuukautisten alkamiseen, mutta mielestäni en ole aikaisemmin tuntenut rintojen arkuutta näin hyvin! Aristuksen huomaa parhaiten kun vaihtaa asentoa esimerkiksi pystystä makuulle. Mitään muita oireita ei ole toistaiseksi ollut havaittavissa. Ilmaa vatsassa toki, mutta sitä on aina.

Lääkäriaikaa odotellessa

Lääkärini soitti ja siirsi tapaamistamme vedoten johonkin yllättäen ilmaantuneeseen koulutukseen. Eli operaatio 'tutkimuksiin pääsy' käynnistyy vasta marraskuun puolella... Odottavan aika on pitkä. Ois tehnyt mieli tiuskaista että eikö sitä voi siirtää aikaisempaan ajankohtaan mutta puhelun lopputulema oli yli viikon siirro eteenpäin, osittain myös minun töistäni johtuen. No, ehtiipä vetäistä yhdet riemukkaat kuukautiset vielä ennen sitä! Hip hei. Periaatteessa ehtisin saada vielä haamuni Halloweeniksi (liittyen vastaavannimiseen projektiin), mutta moiselle toiveelle voi melkeinpä nauraa päin näköä. Taisin täälläkin aiemmin heittää ilmoille pessimistisen arvioni siitä että tässä kierrossa emme tule edes yrittämään tunnelmien puuttuessa, mutta jos kohdallani kp 17 enää lasketaan yritykseksi niin siinä tapauksessa yritimme vähän. Sitä paitsi mun kierron laskutapani on vähän epänormaali: oon aina laskenut jo aloitustuhrut ekaksi kiertopäiväksi, mitä ei kai kuuluisi tehdä oikeaoppisesti, mutta en viitsi pilata muuten toimivia laskelmiani muuttamalla tyyliä kesken kaiken, mutta tämän huomioiden yritimme tavallaan jo kp16. Ja näin ajatellen voin taas sortua toivomaan turhuuksia viikon päästä - toivottavasti kuitenkaan en.

Ajattelin tänään lounasravintolassa että ketkähän kaikki ympärillä olevista ihmisistä ovat äitejä ja isejä, ja onko se ollut heille siunaus vai kirous (näin radikaalisti sanottuna). Silmät vettyivät taas tyhjänpäiväisestä ajattelusta ja olen huomannut viime aikoina niin käyvän usein. Mä oon ehkä oikeasti kategorisoinu itseni virallisesti lapsettomaksi. Todennäköisyyslaskentataitoni sanovat että luomuvauvatodennäköisyydet kohdallamme lienevät jo aika minimaaliset! Kaiken lisäksi tuntuu että mun ylenpalttinen surullisuus tästä asiasta on jotenkin jäytänyt jo parisuhdettakin. Analysoimatta kaikkea sen tarkemmin voin todeta että miehen suhtautumiset mun tuntemuksiin eivät ole aina parhaimmasta päästä ja vaikka hänkin nyt tutkimuksiin haluaa, niin silti mietityttää joskus että menisikö meillä paremmin jos ei olisi ikinä aloitettu yrittämäänkään... :-(

Mutta ainakin nyt paistaa aurinko eilisen myrskyämisen jälkeen.

Ei mitään kivaa

Tänään kp 14 - en oo laskenut, mutta toi "blogi-trickerini" sen onneksi minullekin kertoo. Olo on ihan niinkuin nuo huonoimmat säätkin näinä aikoina eli ei paljon mistään kotoisin. Vain harvoin viime aikoina auringon paistaessa suoraan kasvoilleni ja häikäistessä silmiä olen ollut tyytyväinen hetkeen vähän aikaa, mutta se tunne on kadonnut aina pian.

Lähipäivinä on taas varmasti ovulaation hetki, mutta siitäpä ei liene mitään iloa kenellekään tällä kertaa. Se ei jaksa edes toimia porkkanana puuhastelulle. Voin vaikka käydä asti täällä ilmoittamassa, jos itsestäni löytyy loppuviikosta intoa niihin hommiin niin paljon että on edes joku syy toivoa kuukautisten ilmestymättömyyttä. Näyttää että miestä ei innosta ihan hirveästi ja tuntuu että itseäni vielä vähemmän. Nyt jos vois nukkua jouluun saakka niin tekisin sen, mutta onneks oon niin moraalin ihmisiä että työt pitää hoitaa.

Veren vanki

Juu oikein hyvää lomaa vaan mulle: kuukautiset alkoivat eilen. :'(

Nyt tuli uusi kierron pituusennätys, sillä eilen ehti olla jo kp30 meneillään, eikä vielä keskipäivällä mitään viitteitä alkavasta vuodosta. Juuri kun olin hymy huulilla poistumassa töistä, sain saaliiksi pari rusehtavaa täplää vessapaperiin ja vatsa alkoi krampata kevyesti ja valitettavan tutun tuntuisesti. Meni lomanaloitusfiilikset totaalisesti pieleen - on se jännä miten parissa päivässä ehtikin kasvattaa kaikenlaisia kuvitelmia vauvasta... Olin jo tsekannut netin raskauskiekosta että tämä vauva syntyisi oivallisesti synttärilahjakseni ensi vuonna, mutta bullshit! Mutta eipä tuu sellaista lahjaa ensi vuonna.

En herkästi vaivaa poikakaveria näillä spekulaatioilla, koska hän ei ole innokas asioiden vatvova, mutta torstai-iltana tunnustin että nyt on saatu kierron ennätyspituus jo rikki ja että jännittää kovasti. Tuntui silloin että hänkin jo vähän innostui ja jännittyi asiasta, emmekä kumpikaan saaneet aivan heti unta mahdollisen raskauden pyöriessä mielessä.

Eilen kp30 muuttui kp1:seksi ja fiilis aivan järistyttävän vihaiseksi v*tutukseksi (näin suoraan sanottuna). Tää jos mikä on rumaa: mutta mun ois eilen töistä lähdettyäni tehny mieli potkia ohimeneviä lastenrattaita ihan vain elämän epäoikeudenmukaisuuden takia. Suututti ja masensi ihan tajuttomasti. Eihän se muiden vika silti ole, enkä siksi tietysti potkinut.

Viime yönä tuli kaiken kruunuksi ihan kamalat vatsakivut, en muista sellaisia olleen vuosiin - jos ikinä. En tiedä pahensiko kipuja aiemmin illalla kylässä otetut viinilasilliset, mutta ihan tuntui aamuyöstä kun ois munasarjat olleet tulessa. Sattui niin. Nyt tänään pitkälle päivään nukuttuani fyysinen tilanne jo helpottaa ja ensimmäisen lomapäivän kunniaksi näyttääkin satavan vettä.

Tänään on kp2.