Yrityskierrot ne vain vierivät

Huutakaa 'hep' jos yrityskiertoja on kertynyt enemmän kuin ikävuosia... HEP!
 Tuollainen oivallus minulta kirposi tuoreen kiertopäivä 1:sen kunniaksi.

Ehdin hieman taas ajatella raskauden mahdollisuutta; oireitakin oli jälleen kovasti, mutta jostain syystä pettymys kuukautisten jo eilen ilmoitellen tulostaan ei ollut suurimmillaan. Tänään on taas se päivistä pahin, mutta Buranan pitäessä alavartalon liekit kurissa pääkoppani on tällä kertaa ihmeellisen tyyni! Onko tämä nyt sellaista suloisenkatkeraa hyväksyntää ja ymmärtämistä siitä että me_ei_tulla_onnistumaan omin avuin... Taitaa olla.

Onneksi orastavia plussia on saapunut muutamille Positiivisen odotus -projektilaisille. Kirjoittelen taas viikon kuluttua tarkemmin projekti-kuulumisia.

TTC United -projektissa olen ottanut vähän vaisun startin. Voisin selitellä, jos se olisi tarpeellista, mutta ehkä tyydyn toteamaan että tällä viikolla olen käynyt vain kerran jumpassa. Työmatkakävelystä on toki kertynyt paljon reippaita kilometrejä, mutta en laskenut niitä projektitavoitteisiin lainkaan mukaan... pitäisiköhän lisätä? ;-)

Varoitus: ei mitään positiivista

Kp 1. Positiivisuus on kaikonnut tosi kauas täältä. Mä taidan elellä jossain kipukynnyksen tuntumassa tän lapsettomuusasian kanssa. Ja parisuhteenkin, jonka kestämisestä minulla on ollut hyvin mustia ajatuksia. Tuntuu että elämästä ei nykyisellään tule mitään oikein missään asiassa. Jotenkin, jonnekin pitäisi päästä eteenpäin. Kerroin tuskissani äidilleni lapsettomuusongelmasta, mikä jopa helpotti oloani jollain tavalla. Käytännössä äidin sympatia ei kuitenkaan auta paljoa. Meillä ei kotona nyt pyyhi mitenkään hyvin. Epäilen että en jaksa psyykata ja tsempata miestä että jatkaisimme hoitojonossa, kun en oikein jaksa itseänikään. Aion antaa tämän paskan lillua eteenpäin nyt jonkun aikaa, mutta en kovin kauan... Elämän pitää edetä.

Kp 1 täällä taas

Jes, kuukautiset alkoivat tänään. Perjantai oli mitä suotuisin alkamispäivä ajatellen mahdollista Clomi-inssikiertoa, joten niinpä soitin ja varasin ultra-ajan. Toukokuun liian myöhäisen ultran opettamana ultraus haluttiin tällä kertaa jo kp 8-10 jottei ovulaatio ehdi vain mennä ohi. Joten seurantaultra Clomi-vasteelle on siis jo viikon kuluttua. Ja nyt elän suuren suuressa toivossa että ovulaatiotesti huutaa plussaa arkipäivänä, jotta pääsisimme aikuisten oikeasti inseminaatioon saakka!

Mulla oli 2 viikkoa sitten sunnuntaina sellainen niin kutsuttu "limatulppamomentti", jonka tulkitsin merkiksi ovulaatiosta. Ajattelin että kuukautiset alkaisivat aikaisintaan nyt sunnuntaina. Ehkä eiliset monipuoliset aktiviteettini vaikuttivat merkitsevästi asiaan ja vuoto alkoi ilman ennakkovaroitteluja jo tänään aamulla (- käytännössä jo yöllä). Erittäin hyvä näin - jospa nyt inssi toteutuisi, eikä homma jäisi vain Clomien napsimiseksi kuten viimeksi...

Tunnelmaruno + vihaisia sanoja

Ei sää elä kuukauden kierrolla,
silti niin juuri luulen käyneen
       kun minusta karkasivat ilo ja paiste päivän
       tänään
       kun aamuiset sateet siirtyivät sisälleni,
       valumaan alas -
       kuin unelmat,
                  puhjotut, uudelleen runnotut.
Kuoret vain tippuvat,
riekaleet.

Tässäpä mun päivän tunnelmat runomuodossa. Jos muilla on ollut hyvä päivä niin en suosittele tämän tekstin jatkamista... Tänään aamupäivällä en vielä edes tuntenut merkkejä tulevasta (siihen aikaan, kun olisi vielä ehtinyt jopa soittaa inseminaatiota edeltävän ultra-ajan!), mutta iltapäivällä vatsa vääntyi tutusti vinoon ja valuminen alkoi. Raskaustumistoiveeni ja sisäinen rauhani lensivät sen jälkeen työpaikan ikkunoista taivaan tuuliin. Ja tuuli on kyllä tänään niin kova, että toivottavasti lensivät kauas pois - ainakin toi raskaustoive, kun se tuntuu aina palaavan takaisin... Kai mun on tunnustettava että toivoin taas liikoja; huomaan sen itsekin varsinkin nyt kun näen oman pettymykseni määrän. Keskustassa vastaantullut äiti kahden lapsensa kanssa ällöttivät mua. Katsoivat oikein ilkkuvasti hymyillen muhun ikäänkuin sanoen että "näin me täällä yhdessä eletään mutta tätä sinä et saa"! En tiennyt kuinka ruttuun voisin kulmani kurtistaa katkeruudusta heidän takiaan.

Ennen vanhaan vanhaan sinkkuaikoina ja kun emme lasta vielä yritettäneet miehen kanssa, olin kuukautisten alkaessa vain hieman ärsyyntynyt. Siihen ei liittynyt mitään sen kummempia pettymyksiä, mutta jostain syystä ärsyynnyin herkästi silloinkin; jupisin itsekseni tönien ovia ja huonekaluja, jos ne tulivat väärin luokseni... Nykyään lapsettomuuspettymys moninkertaistaa ärsyyntymiseni ja voin todeta olevani silloin tällöin juuri kierron alussa aivan supervihainen. Ajatukseni ovat synkkiä ja rumia, tuntuu että kaikki asiat ovat tielläni, ikäänkuin esteinä. Laukku, polkupyörä, hupun alle piiloutunut kävelijä joka ei halua huomata että yritän ohittaa, patonki joka työntyy ostoskassista väkisin käsijarrun ja käsikahvan väliin... Murisen kaikelle ja kaikille. :(

Että hyvää viikonloppua vaan... Toivon motivoituvani hoitokierron käynnistykseen maanantaihin mennessä. Koko inseminaatiokin v**uttaa tällä hetkellä, sillä olen aivan varma että alkaneen kierron ovisplussa tulee ajankohdallisesti loppuviikosta jolloin meidän pitää toteuttaa viikonloppuna kotiyhdyntä, joka pakon takia ei varmasti onnistu. Ja vaikka se teknisesti vahingossa onnistuisikin, niin sen enempää onnistumisia siitä ei tule koitumaan. Nää kotiyhdynnän hedelmät on jo niin nähty! Ei niistä ole koskaan ennenkään tullut mitään. Että se siitäkin inseminaatiosta jo näin valmiiksi. Pääasiahan onneksi on että minä pikku-viallinen pääsen hikoiluttamaan itseäni Clomifeneillä: kylläpä houkuttelee tosi kovasti...

Söin tähän murheeseen jo Buranan, suklaalevyn ja osan kiekkosipseistä; ehkä ne alkavat auttaa... Kiitos ja anteeksi - nyt on jo vähän parempi kun jokunen tunti sitten.

Koopee 1

Ja seuraavat lasketut aikani sijoittuvatkin jo ensi vuodelle!
No tässäpä ei ollut tällä kertaa mitään yllättävää.

On haettu tilannekompromissia miehen kanssa sellaisella ajatuksella että käydään allekirjoittaa ne hoitositoumukset, mutta sitten pidetään kesätauko. Aikalisä - niin sanotusti. Inseminaatioihin voi toki olla(?!) sellaiset jonot että kesätauko tulee ihan luonnostaan, vaikka emme sellaista olisi suunnitelleetkaan... Asia selvinnee ensi kuussa.

Lähtöruudussa

Kp 1. Vain kroppaan sattuu, sieluun ei kovasti. Eilen kestittelin raskaana olevaa ystävääni, mutta sekään ei sapettanut mitenkään vaikka omat kipuilut alkoivat somasti heti siihen perään. Rinta-aristeluni loppuivat eilen aamusta ja tiesin heti mitä tuleman pitää.
Mulla on muuten sellainen jännä ajatus käynyt mielessä että entäpä jos olenkin ainakin pari kertaa hedelmöittynyt ja raskautunutkin, mutta mun gynekologisissa elimissä on jotain vikaa ja ne alkavat aina alkion kiinnityttyä kramppaamaan vihamielisesti pakottautuen alkion irtaantumaan. Ja aina näin käydessä kuukautiseni ovat kaikista kivuliaimmat, kuten viime yönä jolloin särkylääkkeen otettuanikin haaveilin ambulanssipaareilla makaamisesta...

Nyt aion koittaa soittaa ja varata sen aukiolotutkimuksen!

Päivän lääkitys



Thanks for the night together - I still need you...



Kp 1

Mulla ehti jo olla jännittävät ajat ilmoilla; tänään alkoi 29. kiertopäivä, kunnes heti aamulla kävi selväksi mitä on luvassa. Nimittäin verta. Ja kun virtaukset varsinaisesti alkoivat, niin mun piti tuskan loiventamiseksi ottaa taas kemiallisia avusteita... Eli kroppaa on kolottanut ja kolottaa edelleen, mutta pääkoppaa ei tällä kertaa silti niin pahasti (kuin esimerkiksi viimeksi).

Pitäs varmaan lopettaa nää vauvantekopuuhat, sillä tää taitaa olla vähän niinkuin lottoamista, johon en usko yhtään.

Mutta onneks muutama koulunsa taas aloittanut, uuden tuttavuuden tavannut teinityttö varmasti tänäkin viikonloppuna vetää perseet, tulee vahingossa raskaaksi ja itkee tapahtunutta muutaman viikon päästä.

Life is a cruel bitch and then you fucking die. En muista kuka totesi näin filosofisesti.

Veren vanki

Juu oikein hyvää lomaa vaan mulle: kuukautiset alkoivat eilen. :'(

Nyt tuli uusi kierron pituusennätys, sillä eilen ehti olla jo kp30 meneillään, eikä vielä keskipäivällä mitään viitteitä alkavasta vuodosta. Juuri kun olin hymy huulilla poistumassa töistä, sain saaliiksi pari rusehtavaa täplää vessapaperiin ja vatsa alkoi krampata kevyesti ja valitettavan tutun tuntuisesti. Meni lomanaloitusfiilikset totaalisesti pieleen - on se jännä miten parissa päivässä ehtikin kasvattaa kaikenlaisia kuvitelmia vauvasta... Olin jo tsekannut netin raskauskiekosta että tämä vauva syntyisi oivallisesti synttärilahjakseni ensi vuonna, mutta bullshit! Mutta eipä tuu sellaista lahjaa ensi vuonna.

En herkästi vaivaa poikakaveria näillä spekulaatioilla, koska hän ei ole innokas asioiden vatvova, mutta torstai-iltana tunnustin että nyt on saatu kierron ennätyspituus jo rikki ja että jännittää kovasti. Tuntui silloin että hänkin jo vähän innostui ja jännittyi asiasta, emmekä kumpikaan saaneet aivan heti unta mahdollisen raskauden pyöriessä mielessä.

Eilen kp30 muuttui kp1:seksi ja fiilis aivan järistyttävän vihaiseksi v*tutukseksi (näin suoraan sanottuna). Tää jos mikä on rumaa: mutta mun ois eilen töistä lähdettyäni tehny mieli potkia ohimeneviä lastenrattaita ihan vain elämän epäoikeudenmukaisuuden takia. Suututti ja masensi ihan tajuttomasti. Eihän se muiden vika silti ole, enkä siksi tietysti potkinut.

Viime yönä tuli kaiken kruunuksi ihan kamalat vatsakivut, en muista sellaisia olleen vuosiin - jos ikinä. En tiedä pahensiko kipuja aiemmin illalla kylässä otetut viinilasilliset, mutta ihan tuntui aamuyöstä kun ois munasarjat olleet tulessa. Sattui niin. Nyt tänään pitkälle päivään nukuttuani fyysinen tilanne jo helpottaa ja ensimmäisen lomapäivän kunniaksi näyttääkin satavan vettä.

Tänään on kp2.

Olipa lyhyt kierto

Kiertopäivä 24 muuttui ilman perinteisiä ennakkokipristelyjä ekaksi vuotopäiväksi! Sehän sopii, kun ei tällä kertaa ollut raskautumisen suhteen pienintäkään odotusta. Jospa tässä jopa pärjäisi ilman särkylääkettäkin, vaikka tänään melkein otinkin. En krapulaan, joka saattoi vähän vaivata sekin, vaan alavatsakipuun...