Inseminaatiomme

Ensimmäinen ja suurella todennäköisyydellä myös viimeinen inseminaatiomme on nyt sitten koettu.

Eilen aamulla sain paperisella ovulaatiotestillä vielä negaksi tulkittavan tuloksen. Kuitenkin, koska viime Clomi-kierrossa munarakkula oli jo kp 12 puhjennut ultrassa, niin tein samana iltapäivänä vielä digitestin joka hymyili plussaa. Tänään aamulla digitestiin ei itse asiassa enää tullut hymynaamaa, vaikka itse vielä testiliuskan viivoja kotelosta pois otettuani tarkastellessa ne olivat kyllä melkein yhtä vahvat kuin eilisessäkin digitaalisessa.

Meillä on ollut kotona ikäänkuin vahingossa hyvä yritys päällä koko alkuviikon. Täten suositeltua 2-5 vuorokauden pidättäytymistä ennen inssiä ei siis ehtinyt kertyä, ja siemennestesaldo oli valitettavasti sen mukainen. Lääkäri totesi sen olevan surkea ja minua suorastaan nauratti itsekin toimenpiteen surkuhupaisa olemus, mutta pari pesunkestänyttä siittiötä siirrettiin sisälleni...

Spermatulokset meillä ovat toki olleet vaihtelevia, mutta tämänkertaisen perusteella meille ei kuulemma kannata enää tehdä inseminaatioita, vaan tämän jälkeen mahdollisesti hyppäämme IVF-jonoon! Se kuulostaa hurjalta, mutta samalla myös hyvältä. En usko että nämä inseminaatiot ovat paljon kotihommia ihmeellisempiä ja varsinkaan tuollaisella pesutuloksella... Mutta ainakin tässä kierrossa on yritetty nyt tosi paljon kotona ja lisäksi parilla pestyllä veijarilla. ;-)
Saahan sitä taas toivoa!

Tunnelmaruno + vihaisia sanoja

Ei sää elä kuukauden kierrolla,
silti niin juuri luulen käyneen
       kun minusta karkasivat ilo ja paiste päivän
       tänään
       kun aamuiset sateet siirtyivät sisälleni,
       valumaan alas -
       kuin unelmat,
                  puhjotut, uudelleen runnotut.
Kuoret vain tippuvat,
riekaleet.

Tässäpä mun päivän tunnelmat runomuodossa. Jos muilla on ollut hyvä päivä niin en suosittele tämän tekstin jatkamista... Tänään aamupäivällä en vielä edes tuntenut merkkejä tulevasta (siihen aikaan, kun olisi vielä ehtinyt jopa soittaa inseminaatiota edeltävän ultra-ajan!), mutta iltapäivällä vatsa vääntyi tutusti vinoon ja valuminen alkoi. Raskaustumistoiveeni ja sisäinen rauhani lensivät sen jälkeen työpaikan ikkunoista taivaan tuuliin. Ja tuuli on kyllä tänään niin kova, että toivottavasti lensivät kauas pois - ainakin toi raskaustoive, kun se tuntuu aina palaavan takaisin... Kai mun on tunnustettava että toivoin taas liikoja; huomaan sen itsekin varsinkin nyt kun näen oman pettymykseni määrän. Keskustassa vastaantullut äiti kahden lapsensa kanssa ällöttivät mua. Katsoivat oikein ilkkuvasti hymyillen muhun ikäänkuin sanoen että "näin me täällä yhdessä eletään mutta tätä sinä et saa"! En tiennyt kuinka ruttuun voisin kulmani kurtistaa katkeruudusta heidän takiaan.

Ennen vanhaan vanhaan sinkkuaikoina ja kun emme lasta vielä yritettäneet miehen kanssa, olin kuukautisten alkaessa vain hieman ärsyyntynyt. Siihen ei liittynyt mitään sen kummempia pettymyksiä, mutta jostain syystä ärsyynnyin herkästi silloinkin; jupisin itsekseni tönien ovia ja huonekaluja, jos ne tulivat väärin luokseni... Nykyään lapsettomuuspettymys moninkertaistaa ärsyyntymiseni ja voin todeta olevani silloin tällöin juuri kierron alussa aivan supervihainen. Ajatukseni ovat synkkiä ja rumia, tuntuu että kaikki asiat ovat tielläni, ikäänkuin esteinä. Laukku, polkupyörä, hupun alle piiloutunut kävelijä joka ei halua huomata että yritän ohittaa, patonki joka työntyy ostoskassista väkisin käsijarrun ja käsikahvan väliin... Murisen kaikelle ja kaikille. :(

Että hyvää viikonloppua vaan... Toivon motivoituvani hoitokierron käynnistykseen maanantaihin mennessä. Koko inseminaatiokin v**uttaa tällä hetkellä, sillä olen aivan varma että alkaneen kierron ovisplussa tulee ajankohdallisesti loppuviikosta jolloin meidän pitää toteuttaa viikonloppuna kotiyhdyntä, joka pakon takia ei varmasti onnistu. Ja vaikka se teknisesti vahingossa onnistuisikin, niin sen enempää onnistumisia siitä ei tule koitumaan. Nää kotiyhdynnän hedelmät on jo niin nähty! Ei niistä ole koskaan ennenkään tullut mitään. Että se siitäkin inseminaatiosta jo näin valmiiksi. Pääasiahan onneksi on että minä pikku-viallinen pääsen hikoiluttamaan itseäni Clomifeneillä: kylläpä houkuttelee tosi kovasti...

Söin tähän murheeseen jo Buranan, suklaalevyn ja osan kiekkosipseistä; ehkä ne alkavat auttaa... Kiitos ja anteeksi - nyt on jo vähän parempi kun jokunen tunti sitten.

Kp 26 - kohti inssikiertoa

Kaikkeehan voi toivoa... Olisi jännää nyt tehdä yksi raskaustesti (- kun niitä nyt on, eivätkä ne maksaneet paljon mitään), mutta ja mutta... Maltanpa taas pari päivää niin vältyn siltäkin vaivalta. Olen viime ajat valmistautunut henkisesti meidän ensimmäiseen hoitoomme, joka alkaa seuraavassa kierrossa, ja kuljenkin näinä päivinä Clomifen -resepti laukussa valmiina hyökkäämään apteekkiin heti kun vuoto taas alkaa. Tästä inseminaatioon valmistautumisesta huolimatta joku pieni urpo minussa hetkittäin toivoo että hoitoihin ei tarvitsisi enää mennäkään, vaan ... Hah haha! Naurattaa ihan kirjoittaa mitään kokop toiveesta sillä niin kaukaiselta sen toteutuminen tuntuu.

Rinnoissa on tuntunut pientä kipristelyä viime päivinä sekä alavatsalla toisinaan jotain pikku juiluja, ja nämä ovat tietysti taas nostaneet toiveita. Toissapäivänä oikaistessani tuntui juuri sellainen viiltotyylinen kipuviiva oikealla alavatsalla, ei mikään raaka tai raju, vaan hyvin hento tuntemus kuitenkin. Lisäksi eilinen juoksulenkki tuntu huomattavasti rasittavammalta sykkeelle kuin viikontakainen samanlainen (harvoin kai ne ihan identtisiltä tuntuukaan)... Väsyttää kovasti (selittäiskö huonot yöunet...) Joo: oonhan mä varmaan yli 10 kertaa kirjoitellut näitä samoja fiiliksiä tänne. Ja lopputuloshan on legendaa - nada.

Toivon että kuukautiset alkaisivat pian koska niin sattuessa seuraava ovisajankohta sattuisi varmemmin keskelle viikkoa ja inseminaatio tehtäisiin siten niinkuin se asiallisessa hoitokierrossa kuuluukin: sperma pestään klinikalla ja ruiskutetaan kohdunkaulan ohi suoraan kohtuun. Jos käy niin typerästi että joudumme ovisajankohdan takia koti-inseminaatiohommiin niin siinä tapauksessa olen turhaan kyllästänyt itseni alkukierrosta Clomeilla. Eihän minun munarakkuloissani muutenkaan ollut mitään vikaa. :(
No nämä jää nähtäviksi.

Pikaista punasta toivoen ja hyvää Helatorstaita toivotellen!

Kohti 1. inseminaatiota!!!

Kävimme juuri allekirjoittamassa hoitosuostumukset ja juttelemassa hoitosuunnitelmasta, ja lähdemme inseminaatioon jo seuraavassa kierrossa.  :)

Talk about miracles... Vasta toissapäivänähän itkeä nillitin täällä blogissa kuinka vauvantekohomma tökki pahasti minun ja mieheni välillä, emmekä saaneet aikaiseksi edes luontaisia kotiyrityksiä. Olin sillä hetkellä tosi vihainen ja pettynyt siihen mitä elämä minulle tarjoilee - tai pikemminkin jättää tarjoamatta. Kyseisen kirjoitukseni jälkeen saimme kuitenkin aukaistua erinäisiä solmuja kotosalla, ja tänään menimme yhdessä hyvillä mielin Naistenklinikalle allekirjoittamaan hoitosuostumuksia. Kotona jutellessamme mies tuli minua vastaan sanoen että ei kai meidän tarvitse mitään omia taukoja pitää, vaan mennään heti kun jonosta päästään. Inseminaatioihin ei kuulemma tarvitse tässä tilanteessa jonottaa ja yhtäkkiä olimme yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa sopineet ryhtyvämme "inssiin" jo heti seuraavassa kierrossa!

Ehkä joku ihmettelee miten kummassa mieheni suostui sittenkin hoitoihin näin pikaisesti, sillä kirjoittelinhan aikaisemmin hänen panikoinnistaan ja siitä että pidämme ehkä kompromissiratkaisuna kesätaukoa. Ihmettelen kyllä vähän itsekin. En tiedä oliko hänen tyylinsä hyvittää kaikkea kokemaani mielipahaa. Hän oli varmasti miettinyt asiaa päässään ja minun surkea Vappuillan avatumiseni pakotti hänet pukemaan ajatuksiaan sanoiksi ja tekemään päätöksiä. Ja ehkäpä mies ymmärsi kaiken lisäksi sen tosiasian että inseminaatioon ryhtyminen ei tarkoita automaattisesti vauvaa 9 kuukauden päästä. Yhden yrityskerran onnistumisprosentti on lääkärimme mukaan noin 15% eli ei lainkaan mikään mahtava luku. Mutta mulla on silti tosi hyvä mieli sillä meidän tilanne liikahti nyt selkeästi positiivisempaan suuntaan - eteenpäin.
Ihan kuin joku kiristävä lanka mun sydämen ympärillä olisi hellittänyt otettaan ja toivo nostaa taas päätään. :)

Ja pikkumaininta vielä tämänkertaisesta hoitohenkilökunnasta: olimme nyt allekirjoittamassa hoitossuostumuksia tasan samassa huoneessa, missä minulle tehtiin viime kuussa aukiolotutkimus mutta nyt oli paikalla eri hoitaja ja lääkäri. Ja tällä kertaa lääkäri oli aivan ihana ja sympaattinen, ja kohtaan hänet mieluusti myös jatkossa jos onni suo.