Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1. inseminaatiohoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1. inseminaatiohoito. Näytä kaikki tekstit
20.8.2012 | By: Belly

Kp 18

Mulla on vähän toiveita taas... Ei mitään oireita, mutta toiveita. En muista että meillä olisi ikinä aiemmin ollut näin tehokasta yritysrupeamaa oikeaan aikaan kuin tässä kierrossa. Ennen ovulaatiota kahtena edeltävänä päivänä kotisiemenet ja sitten vielä ovispäivänä tämä niin sanottu inseminaatio. Jos ei nyt tärppää niin voi olla heitän viimeisetkin toivonrippeet kaivoon koeputkihedelmöitystä odotellessani. Tää on viimeinen kerta kun sallin itseni toivoa ennen sitä!

Kyllähän tässä on pienet haukotukset ehtinyt kääntää jo hurjaksi väsymykseksi... Ja aamulla mahallani maatessa rintoihin koski hetken, kunnes seuraavalla hetkellä ei enää sittenkään. Ja tuntuu että valkovuotoa tulisi vähän ja kuvittelen ettei sitä ole yleensä ovulaation jälkeen enää puskenut... vai muistanko kaiken väärin?!

Nyt ois niin täydellinen ajankohta.

Miestä kirpaisi viikonloppuna tuttavan lapsiutelut. Hän oikein kannusti meitä tekemään tässä iässä erilaisten perustelujen siivittämänä. Itse en pienessä humalassa välittänyt asiasta tällä kertaa, mutta miestä nyt jopa vaihtelun vuoksi häiritsi tämä. Emme silti kertoneet kyvyttömyydestämme raskautua tutullemme.


Ja: Positiivisen odotus -projektista sen verran että projekti sai ensimmäisen plussan (vai pitäisikö sanoa yksitoista plussaa...) - suuren suuret onnittelut Myytille!!
Päivittelen tarkemmin projektia tämän kuun lopussa.
15.8.2012 | By: Belly

Inseminaatiomme

Ensimmäinen ja suurella todennäköisyydellä myös viimeinen inseminaatiomme on nyt sitten koettu.

Eilen aamulla sain paperisella ovulaatiotestillä vielä negaksi tulkittavan tuloksen. Kuitenkin, koska viime Clomi-kierrossa munarakkula oli jo kp 12 puhjennut ultrassa, niin tein samana iltapäivänä vielä digitestin joka hymyili plussaa. Tänään aamulla digitestiin ei itse asiassa enää tullut hymynaamaa, vaikka itse vielä testiliuskan viivoja kotelosta pois otettuani tarkastellessa ne olivat kyllä melkein yhtä vahvat kuin eilisessäkin digitaalisessa.

Meillä on ollut kotona ikäänkuin vahingossa hyvä yritys päällä koko alkuviikon. Täten suositeltua 2-5 vuorokauden pidättäytymistä ennen inssiä ei siis ehtinyt kertyä, ja siemennestesaldo oli valitettavasti sen mukainen. Lääkäri totesi sen olevan surkea ja minua suorastaan nauratti itsekin toimenpiteen surkuhupaisa olemus, mutta pari pesunkestänyttä siittiötä siirrettiin sisälleni...

Spermatulokset meillä ovat toki olleet vaihtelevia, mutta tämänkertaisen perusteella meille ei kuulemma kannata enää tehdä inseminaatioita, vaan tämän jälkeen mahdollisesti hyppäämme IVF-jonoon! Se kuulostaa hurjalta, mutta samalla myös hyvältä. En usko että nämä inseminaatiot ovat paljon kotihommia ihmeellisempiä ja varsinkaan tuollaisella pesutuloksella... Mutta ainakin tässä kierrossa on yritetty nyt tosi paljon kotona ja lisäksi parilla pestyllä veijarilla. ;-)
Saahan sitä taas toivoa!
14.8.2012 | By: Belly

Iloinen ovulaationmetsästäjä

Ovisplussaa ei ole vielä toistaiseksi pukannut, joten tämän viikon vaihtoehdoista huonoimmat päivät on nyt onnellisesti ohitettu. Kirjoitinkin kai saaneeni miehestä vaikutelman että jos plussa tulee alkuviikosta niin häntä ei paljon kiinnosta. Sunnuntai-iltana bongasin kuitenkin kotonamme eräältä sijainnilta, johon mies asettelee mukaanotettavat ja muistettavat asiat, spermapurkin. Hellyin kovasti huomattuani asian (mies oli jo mennyt nukkumaan), vaikka en ymmärräkään miksi pitää vain kitistä eikä voi suoraan sanoa että "voidaanhan me yrittää organisoida jotenkin." Hän oli kuitenkin omassa päässään kai ajatellut että pakon edessä tekee toimituksen jopa töistä käsin. Ihana hän!

Olen testannut ovulaatiota nyt kolmena päivänä liuskatestillä ja tänään, kp 12, viiva ehkä hivenen vahveni, vai kuvittelinko vain..? Olen toistaiseksi nuukaillut digitestien kanssa mutta ehkä sellaisenkin voisi päräyttää tässä noiden paperitikkujen ohessa, kun niitä nyt muutamia tuolla kaapin perukoilla löytyy.

Nyt mä vasta uskon ekaa kertaa että inseminaatioon päästään tässä kierrossa, mikä ilahduttaa isosti. JES. :)
10.8.2012 | By: Belly

Clomit syöty; inseminaatio ??

Sentään täälläkin taas jotain tapahtui: kävin näin kiertopäivän 8 kunniaksi Clomivaste-ultrassa. Limakalvo oli suhteellisen kiva näin varhaiselle ajankohdalle: 7mm ja sen lisäksi oikealla munasarjoissa pullisteli niin sanottu johtofollikkeli, jonka suurempi läpimitta oli 15mm. Sitäpä nyt siis odottelemme liikahtelevaksi ensi viikon alkupuoliskolla!
Mulla on tällä kohtaa muutoin positiivinen mieli inseminaatioon pääsemisen kanssa, mutta miehen osio mua vähän jännittää. Hänellä on alkuviikosta töitä ja jännittää miten "tavarantoimitus" istuu työkuvioihin... Mies ei vaikuta järin halukkaalta sumplimaan asioita mitenkään ja totesi toivovansa että ovulaatioplussa ei ilmesty ennen keskiviikkoa (- silloin homma toimisi kaikilta osin mutkattomasti). Pahin skenaarioni on että mies tekee vain töitä, eikä lopulta toimita mälliä ja homma menee taas pepulleen...

Olen ollut itse vähän vaitonainen ja mietteliäs viime aikoina, mutta olen ilolla lukenut edesottamuksianne alkaneesta Positiivisen odotus -projektista. Itse postailen positiivisemmin joskus toiste -- nyt kun on pientä kisapainetta ilmoilla.

Alan testata ovista jo sunnuntaina, mutta nyt toivon toden teolla että se tulisi vasta kp12 eli keskiviikkona.
3.8.2012 | By: Belly

Kp 1 täällä taas

Jes, kuukautiset alkoivat tänään. Perjantai oli mitä suotuisin alkamispäivä ajatellen mahdollista Clomi-inssikiertoa, joten niinpä soitin ja varasin ultra-ajan. Toukokuun liian myöhäisen ultran opettamana ultraus haluttiin tällä kertaa jo kp 8-10 jottei ovulaatio ehdi vain mennä ohi. Joten seurantaultra Clomi-vasteelle on siis jo viikon kuluttua. Ja nyt elän suuren suuressa toivossa että ovulaatiotesti huutaa plussaa arkipäivänä, jotta pääsisimme aikuisten oikeasti inseminaatioon saakka!

Mulla oli 2 viikkoa sitten sunnuntaina sellainen niin kutsuttu "limatulppamomentti", jonka tulkitsin merkiksi ovulaatiosta. Ajattelin että kuukautiset alkaisivat aikaisintaan nyt sunnuntaina. Ehkä eiliset monipuoliset aktiviteettini vaikuttivat merkitsevästi asiaan ja vuoto alkoi ilman ennakkovaroitteluja jo tänään aamulla (- käytännössä jo yöllä). Erittäin hyvä näin - jospa nyt inssi toteutuisi, eikä homma jäisi vain Clomien napsimiseksi kuten viimeksi...
30.5.2012 | By: Belly

Positiivinen testitulos

Tänään ultraäänitutkimuksen jälkeen tein elämäni ensimmäisen ovulaatiotestin, jonka tuloksena oli hymyilevä naama.

Toisin sanoen perseelleen meni sitten tämä meidän niin sanottu 1. inseminaatiokiertomme! :(

Hoitokierroissa ovulaatiota tikutelleet henkilöt tietänevät että tikutusrupeamalla tulisi saada ylös koko LH-piikki eli miinuksesta plussaan ja takaisin miinukseen. Meikä sai heti kärkeen sen plussan, joten myöhässä oltiin. Ei voida enää tietää olisiko testi näyttänyt plussaa jo eilenkin ja täten inseminaatio siirtyy tältä kierrolta eteenpäin.

Tänään mulla oli siis odottamani ultraääni, jossa tsekattiin hoitovasteeni Clomi-ensikertalaisena. Se vaikutti lupaavalta näin kiertopäivänä 12: limakalvo oli hyvä 9mm (joskus kuulemma Clomit voi jättää ohueksi, mutta minä olen taistellut tätä vastaan greippimehulla...), eikä mitään munarakkuloiden hyperstimulaatiota ollut havaittavissa. Molemmilla puolilla näkyi pieniä munarakkuloita, joista oikean puolen kattausta lääkäri pähkäili kovasti epäillen että siellä olisi jo saattanut tapahtua "jotain" sillä yhtään selkeästi isompaa follikkelia ei ollut havaittavissa ja eilen illallahan oikealla ala-vatsalla tunsin vaatimattoman nipsauksen (lääkäri takertui tähän kommenttiini, vaikka sanoin että tuntemus oli pieni ja saatoin vaikka kuvitella koko asian)... Yleensähän en tunne ovulaatioita, enkä edes yritä ovulaatioaikoihin kuulostella moisia. No, sitten vasemmalla puolestaan näkyi ultraten pienempi rykelmä josta isoin oli kooltaan noin 16*17mm ja se saattaisi kuulemma olla mahdollisesti vielä irtoava yksilö jos ei oikealta olekaan vielä irronnut mitään ja jos ovulaatiotestit alkaisivatkin vasta lähipäivinä muuttua positiivisiksi. Yeah, right...

No, sainkin toki ohjeeksi tehdä heti kotona ovulaatiotestin. Jos tulos näyttäisi positiivistä niin inseminaatio menisi osaltamme ohi, koska emme voisi tietää kauanko lh-huippu olisi jo ehtinyt olla menossa. (Jos tänään ensimmäinen tulokseni olisi vielä negatiivinenm niin sitten olisi vielä voinut elätellä toiveita klinikkainseminaatiosta.) Päädyin kotiin päästyäni tekemään oikein kunnollisen Clearbluen diginäytöllisen testin - näin juhlavana hetkenä kun ovista oikein ensi kerran testataan! Kerrankin minulla oli vahva usko positiiviseen testitulokseen, joka parin minuutin odotuttamisen jälkeen pärähti ruutuun. Mua alkoi suututtamaan oitis kun ovistestin vastausnaama pärähti näytölle hymyilemään ivallisesti. Tilanne ei sinällään ollut lainkaan hymyilemisen arvoinen, kun hoitolaitos oli väärällä ultra-ajankohtavalinnalla sabotoinut hoitokiertomme... Korni symboli tuokin.

Mieleni haluaisi kovasti syyttää Naistenklinikkaa tästä epäonnesta, vaikka eihän tälle mitään mahda. Ihmettelen silti että eikö potilaiden omia käsityksiä kierroistaan huomioida mitenkään, vaan kaikki perustuu vain kokemukseen ja normikäytäntöihin...? Ovulaationi sattui kun sattuikin arkipäivälle tässä kierrossa - aiemminhan pelkäsin että viikonloppu pilaa inseminaatiomahdollisuutemme, mutta nämä hoitotahot eivät uskoneet puhettani kun sanoin sekä viime vastaanotolla että puhelimessa viimeisintä ultraääntä varatessani että MINULLA ON LYHYT KIERTO! O-vu-laa-ti-o-ni on ai-kai-sin!! Tajutkaa ja uskokaa! No, tämänpäiväisen ultran jälkeen tänään hoitokertomuksiini sentään saneltiin että seuraavassa inssikierrossa ultra tehdään jo 8.-10. päivä. Tosi edistyksellistä että ei koiteta taas vasta kp 12 silloinkin...

Valmistelin miestäkin ennen ovulaatiotestin tekemistä siihen mitä tuleman pitää oli tulos kumpi tahansa. Hymynaaman sattuessa siis äkkiä yhdessä vällyihin ja muumimuki siihen vierelle moista touhua symboloimaan. Oma reaktioni positiiviseen ovistestiin oli juuri se mitä tästä tekstistä on voinut päätellä, mutta mies yllätti olemalla rautaisempi kuin osasin arvata. Hän ymmärsi yskän ja hoiti homman kotiin. Koin aikamoisen tunneryöpyn, kun sain kokea hänen kykeneväisyytensä totella ovulaatiotestituloksen lähettämää viestiä. En itse asiassa uskonut että pystymme kumpikaan pakon edessä minkäänlaisiin kotitoimituksiin, joten näissä olosuhteissa rakkaani osoittautui oikeaksi sankariksi. ♥

Ovulaatiotestini tänään. Tulos ei vastaa oman naamani ilmettä.