Jes, kuukautiset alkoivat tänään. Perjantai oli mitä suotuisin alkamispäivä ajatellen mahdollista Clomi-inssikiertoa, joten niinpä soitin ja varasin ultra-ajan. Toukokuun liian myöhäisen ultran opettamana ultraus haluttiin tällä kertaa jo kp 8-10 jottei ovulaatio ehdi vain mennä ohi. Joten seurantaultra Clomi-vasteelle on siis jo viikon kuluttua. Ja nyt elän suuren suuressa toivossa että ovulaatiotesti huutaa plussaa arkipäivänä, jotta pääsisimme aikuisten oikeasti inseminaatioon saakka!
Mulla oli 2 viikkoa sitten sunnuntaina sellainen niin kutsuttu "limatulppamomentti", jonka tulkitsin merkiksi ovulaatiosta. Ajattelin että kuukautiset alkaisivat aikaisintaan nyt sunnuntaina. Ehkä eiliset monipuoliset aktiviteettini vaikuttivat merkitsevästi asiaan ja vuoto alkoi ilman ennakkovaroitteluja jo tänään aamulla (- käytännössä jo yöllä). Erittäin hyvä näin - jospa nyt inssi toteutuisi, eikä homma jäisi vain Clomien napsimiseksi kuten viimeksi...
Yksi viidestä
-
Tätä ette varmaan arvanneet, että palaisin vielä tänne takaisin -en
minäkään.
Osallistun parhaillaan kirjoituskurssille, jossa olen taas piiiiitkästä
ai...
5 vuotta sitten

1 kommenttia:
Toivotaan, että hyvä ajoitus jatkuu!!
Lähetä kommentti