Ensimmäinen neljännes Positiivisen odotus -projektista on jo vierähtänyt mutta plussatuulet eivät ole valitettavasti puhaltaneet kovin paljon... :(
Tässä elokuun osallistujakuulumiset (- sanokaa jos olen muotoillut asioita epäasiallisesti tai virheellisesti):
----
Vilkas on potenut huolta munasarjoistaan ja suunnitelmissa siintää ensimmäinen inseminaatio, joka koittaa mahdollisesti jo syyskuussa?
Caudensia suunnittelee ainakin toistaiseksi tyynin mielin pian edessä olevaa ivf-hoitoa.
naleyn kuukausi on vierähtänyt ivf:n parissa. Piikittelyjen, punktion ja tuoresiirron jälkeen ilmeni vielä munasarjojen hyperstimulaatio... Toivottavasti tämä kaikki toisi nyt sen kaivatun.
Pidän peukkuja!
Esperanzalla kuukautiset murheen jälkeen olivat iso pettymys. Elämään taitaa kuitenkin kuulua muutakin, joten jospa se murhe oli hupenevaa laatua...
Kaipaava suunnittelee koulun aloituksen ohella jo tulevaa toista ivf-hoitoa ja ehkä myös ensimmäisen yrityksen läpikäymistä... Onnea toiselle kierrokselle!
*Tähdenlento* oli 1. inseminaatiossa ja lopputulos antaa vielä odottaa itseään. Peukut ovat pystyssä myös sinulle että tärppi osuisi kohdalle!
Mymmelin kiertopäivä lienee lääkkeettömässä kierrossa nyt jo 34, vai..? Jännityttää ja odotuttaa!
Toiveikkaalle tehtiin 1. pakastealkion siirto, jonka lopputulos vielä jännityttää. (Toiveikas suunnitteli myös yhteistä liikuntaprojektia!)
tuuballa on myös ivf työn alla, piikittelyt jo tehty ja ultrattukin ja seuraavaksi edessä on punktiovaihe.
Menestystä toivoen!
Tikin kuukautiset alkoivat taas tässäkin kuussa. Alkukierron ja lomailun jälkeen tunnelmat ovat kuitenkin seesteisen haikeat - hieman luovuttaneet, mutta ehkä ei kuitenkaan tyystin...?
Feeniksin kierto alkoi jälleen alusta ja mietinnässä on ollut niin vapaaehtoinen lapsettomuus kuin ivf-hoitoihin lähteminen.
Planner suunnittelee syksyllä koittavaa toista ivf-hoitoa odotellessa vielä kuukautisia, joiden viivästyminen on yhdistettävissä Visanne -lääkkeeseen.
Myytti sai elokuussa ilahduttavan plussan raskaustesteihinsä, mutta onni oli lyhytaikaista... Voimia, Myytti, jatkaa eteenpäin!
auringonkukka80 on nauttinut vyöhyketerapiasta ja lomailee näin elokuun lopussa, mikä toivottavasti voimaannuttaa kesäisen menetyksen jälkeen.
emminkäinen ehti taas hetken jännittää
onnistumisen puolesta, mutta kuukautiset tulivat jälleen.
Ilona Moin Clomi-maustetussa kierrossa on ollut toimeliasta oikeaan aikaan ja nyt odotellaan... Toivoen parasta!
Jubu
on ollut toimeliaana ja virkein mielin kuin kiekonpelaajat konsanaan, ja nyt toivotaan että voitto tulee kotiin.
Maija Dahlia
on tehnyt lapsettomuudelle määritelmiä blogissaan ja käynyt miehen kanssa ensimmäisellä lääkärivastaanotolla kohti tutkimuksia. Toivottavasti kovin pitkälle ei tarvitsisi mennä..
Marian kierto alkoi taas elokuussakin alusta ja päänvaivana ovat olleet myös otetut kilpirauhasarvot, jotka nyt lienevät kuulemma normaalin rajamailla.
e
on siivittänyt nykyistä kiertoa Clomien ja Terolutien kanssa mutta gynekologin arviot tuloksista ovulaation alla eivät olleet parhaimpia mahdollisia. Suunnitelmia seuraaviin kiertoihin on jo, mutta voisiko se tärpätä tässä kierrossa...?
Belly - allekirjoittaneella oli tässä kuussa ensimmäinen ja viimeinen inseminaatio, joka ei tuottanut tulosta vaikka kotonakin yritettiin kovasti ovulaatiota ennen. Yrityskierto numero 30 alkoi, mutta miten kauan jaksaa yrittää? Toivo kaiken suhteen menetettiin ainakin hetkeksi, mutta tulevaisuus näyttää mitä elämä tuo.
----
Jos projekteilla ei voi edesauttaa plussatuulia, niin ei niillä varmasti voi estääkään niitä... Näin tahdon ajatella, vaikka projektin ensimmäisen kuukauden aikana emme saaneet yhtäkään pysyvää plussaa osallistujille. Toivon todella kovasti että jatkossa niitä ropisee enemmän!
Olette reagoineet mukavasti positiivisuus-haasteeseen ja olen ilolla katsellut mansikkamutakakkuohjeita sekä syksyisiä kuvia... :) Itselläni on nimenomaisella hetkellä vähän hankala olo yleisesti ottaen, ja liikun mielelläni lapsettomuudesta hieman sivuraiteillekin, jos niikseen tulee.
Syyskuulle sitten uutta virtaa omenoista, kynttilöistä, leffakäynneistä, kirjoista, illanistujaisista... ja, ja..?! Itse aion kokeilla ainakin näitä edellä mainittuja - saa antaa lisää vinkkejä. :-)
6 kommenttia:
Kiitos projektipäivityksestä, sitä oli ilo lukea! Vaikkakaan niitä pysyviä plussia ei ensimmäisenä kuukautena tullut, toivotaan, että tulevat syysmyrskyt puhaltelevat niitä plussatuulia tännepäin.
Syystsempit kaikille projektilaisille!
Kiitos päivityksestä! Oli tosiaan kiva lukea sitä! :) Toivottavasti niitä plussia tulisi nyt sitten oikein rykäyksellä vähän enemmän! :)
Jubaa! Mahtavat kiitokset päivityksestä :) Tämä on sitä yhteisöllisyyttä. Yhdes koos mennään etiäpäin! Tänään ivf-hoidon aikataulun suunnittelu lekurin kanssa.. saas nähä kui käy.
Kiitos ytimekkäästä päivityksestä! Hienoa, että jaksat vetää projektia, minusta ei siihen olisi. Monella (ei tosin itselläni) on jännät ajat menossa, saa nähdä miten itse kullakin käy!
Kiitos kiittämistä! :)
Projektin veto nyt vielä nimellisesti onnistuu, mutta kieltämättä viime aikoina on tuntunut vähän kornilta vetää tällaista Positiivisuus -nimellä kulkevaa ryhmää, kun itse ei ole oikein sopinut kyseisen otsikon alle mutta ehkäpä tämä tästä....
Täältä myös kiitokset ja arvostusta Bellylle projektin vetämisestä! Hienosti olet tiivistänyt ja jotenkin sinusta itsestä huokuu positiivisuutta, vaikka juuri kirjoitat, ettei siltä aina sinustakaan tunnu. Paljon voimahaleja syksyyn!
Lähetä kommentti