Näytetään tekstit, joissa on tunniste Positiivisen odotus -projekti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Positiivisen odotus -projekti. Näytä kaikki tekstit
30.11.2012 | By: Belly

4. Projektipäivitys (marraskuu) aka Loppuraportti

Nyt päättyy Positiivisen Odotus -projekti, joka on kestänyt kuluneet 4 kuukautta.

Iso kiitos kaikille, jotka halusitte ilmottautua mukaan vetämääni projektiin! Anteeksi myös oma laiskuuteeni erityisten projektitehtävien suhteen; niitä ei juurikaan tullut satunnaisia kysymysten esittämisiä lukuunottamatta.

Syksy on tullut ja melkeinpä jo mennytkin... Projektipäivitystä koostaessani ja blogejanne lukiessani huomasin vahvasti että keskimääräinen yleisvire on usealla taholla ollut hieman mustanpuhuva tai ainakin hetkittäin apea, muun muassa niistäkin ikävistä syistä että alkanut raskaus on viety pois. Valoisiakin kirjoituksiakin toki on ja iloisia uutisia plussista on päästy myös lukemaan.

Tässäpä nyt pidemmittä puheitta viimeisimmät kuulumiset:
  ------


  • Vilkas on hyvässä vauhdissa toista inseminaatiokiertoa. Clomit on napsittu, Menopuria pistelty ja ainakin limakalvo on kasvanut mukavasti inssipäivän lähestyessä. Toivon parhainta onnea uudelle yritykselle! (myöh. huom.! blogilinkki ei toiminnassa enää)
  • Caudensiaa sai marraskuun keskivaiheilla onnitella positiivisesta raskaustestistä. Nyt kuitenkin ultrassa todettu alkion pieni koko sekä raskaushormonin kovin maltillinen nousu huolestuttavat kovasti. Täälläkin päässä. Saako vielä olla onnellinen? (*blogilinkki ei enää toimiva*)

  • naleylla on ollut pähkäilyjä e-pilleiden syömisen suhteen terveydellisten syiden takia. Myös synkkiä hetkiä on koettu. Voimia ja valoisampia hetkiä!  (*blogilinkki ei enää toimiva*)
  • Esperanza on tahollaan myös kokenut ahdistavaa oloa, ja miettinyt lähteäkö lapsettomuustutkimuksiin heti vai jonkin ajan kuluttua...Lämpimiä ajatuksia sinnepäin!
  • Kaipaava mietti vielä marraskuun alkaessa lähteäkö vielä ICSI:in vaiko ei, mutta sen jälkeen onkin jo ovulaatiot tikutettu ja kohtuun siirretty 2 sulatuksen kestänyttä alkiota. Nyt jo jännittää minuakin, ja pidän kovasti peukkuja!!!
  • Mymmelin marraskuu alkoi onnellisesti raskaustestien näyttäessä positiivista, mutta kuun ensimmäisen kolmanneksen jälkeen raskaus meni kesken. Olen pahoillani. Onnea tulevaan uuteen kotiinne, toivottavasti vielä niitä onnenpotkujakin! ;)  
  • Toiveikkaan kuukausi alkoi vuodolla eli IVF lokakuussa ei valitettavasti tuonut raskautta. Vähän vaihtelevia tunnelmia on taidettu kokea täälläkin, mutta nyt on kuitenkin tässä kuussa tehty jo pakastealkiosiirto. Viikko vielä jännäilyä... Pidän peukkuja teille!!
  • tuuba marraskuu on ollut musta. Alkio ei elänyt enää ja keskeytynyt raskaus tyhjennettiin. Aika sen jälkeen on ilmeisimmin mennyt jonkinlaisessa turtumuksessa ja sulattelussa. Sympatiani ovat puolellanne. Taival on pitkä, mutta toivottavasti sitä jaksaa yhä kulkea! 
  • Tiki miehineen teki ensimmäisen käynnin lapsettomuuspolin tutkimuksissa. Tsemppiä tuleviin tutkimuksiinne!
  • Feeniks on ahertanut koulussa ja blogannut harvakseltaan vauvantekokuulumisista, mutta näistä teksteistä paistaa ihanasti toiveikkuus! Kiitos! :)
  • Plannerin viime kuussa startannut ivf osoittatui punktiossa follimäärältään hurjaksi - 62! Vain 1 hedelmöittynyt alkio lähti jakautumaan ja se siirrettiin kohtuun, mutta kuukautiset alkoivat jälleen. Nyt on mietinnässä hoitotahon kanssa, mistä moinen follikkelimäärä voi aiheutua. Munasarjat ja -solut joutunevat tarkemman tutkimisen alle. Toivotaan että ongelmat selviävät ja ovat hoidettavissa! 
  • Myytti joutunee suolisairauden takia pitämään hieman takia lapsettomuushoidoista. Paranemisia!
  • auringonkukan80 kroppa on sekoittanut pakan ja ovulaation jälkeen alkoikin vuoto. Vyöhyketerapia ja jooga ovat rentouttaneet. Toivottavasti kuukautiskierto jo kroppa normalisoituvat, jotta tärppiä saisi hieman edes petailla itse! 
  • emminkäisen varasi lääkäriajan saadakseen lähetteen lapsettomuustutkimuksiin. Tuli ihan mieleeni omat vuodentakaiset hetkeni saman asian parissa. Tsemppiä!
  • Ilona Moi on elänyt elämää blogin ulkopuolella, toivottavasti onnellista sellaista. Uusia kuulumia ei ole blogissa; mitä kuuluu, Ilona?
  • Jubun alkanutta raskautta ehdittiin jo iloita lähipiirissä mutta ultraääni kuun lopussa kertoi kamalan totuuden, alkio oli menehtynyt jo viikkoja aiemmin. Ihan hirveä uutinen! Voimia sivulle ja perheelleenne!!
  • Maija Dahlia joutui ihmetellä kuukautisten poissaoloa, vaikka perinteiset jomotukset olivat jo alkaneet päiviä sitten. Lopulta nekin sitten alkoivat.  Mietinnässä ovat olleet monelaiset asiat mammaillasta omiin tulevaisuuden näkymiin... Pidän peukkuja onnistumisellenne vielä!
  • Belly - olen jotenkin jo vähän luvatta irrottautunut tästä bloggailusta, vaikka olenkin ollut projektin vetäjänä. Hieman noloa sinällään, mutta ihan rentouttavaa. Oma kiertoni menee tällä hetkellä jossain piinapäivien alkuvaiheissa, en ole laskenut tarkasti. Aloitan taas tarkemmat piinailut joskus, kun pääsemme hoitoihin taas.



  • Marian raskaus etenee mukavasti jo 15. viikolla, mutta odottavalla äidillä itsellään on ollut hieman rankkaa henkisesti viime aikoina. Kovasti paljon voimia - toivottavasti saat sairasloman aikana ajatuksia positiivisille raiteille. (myöh. huom.! linkki blogi ei enää toimi)
  • e:n  raskaus etenee myös sujuvasti 13. viikolla ja massu orastelee kasvua. Onnellista odotusta!
  • *Tähdenlento* ja se kuuluisa 3. kerta, inseminaatio tässä tapauksessa, toi marraskuun alkupuolikkaalla toivotun plussan! Onnea !! Varhaisultraa odotellen nyt vain. :) 

  •  ------------

     Meitä oli siis 21 osallistujaa, joilla on projektiaikana 4 kuukauden aikana laskelmieni alkanut 8 raskauttaa, joista jopa 4 meni kesken. Olisin eittämättä suonut näin pitkälle projektiajalle ja suurelle osallistujamäärälle huomattavasti enemmän pysyviä plussia, mutta nämä kun ovat niitä asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Uskoa, toivoa ja rakkautta voi toki koittaa ylläpitää, mutta joskus tuntuu ettei sekään riitä. Paljon onnitteluja toki myös teille raskautuneille. Maria ja e ovat ehtineet jo 2. kolmannekselle ja *Tähdenlentokin* jo 8. viikolle. Caudensian plussa vielä huolestuttaa ja jännityttää - positiivisen pysymistä odotellaan kovasti!

    Itselläni on viime aikoina olleet vähän panokset kortilla muun muassa tämän bloggailun suhteen. Onneksi yhtä lailla myös lapsettomuusasioiden vatvomisessa. Voi olla että otankin nyt tarkoituksella hieman lomaa näistä asioista, jotta keväällä hoitojen koittaessa jaksaa taas... Varmasti luen kuulumisianne jatkossa, kunhan sopiva hetki on. :)

    Sitten vain Joulua odottelemaan!
    19.11.2012 | By: Belly

    Pikkupuhetta projektin lähestyessä loppuaan


    Minulla on ylimääräistä rakkautta odottamassa saajaansa. Tuntuu että se rakkaus odottaa piilossa minussa - ehkä jopa suljettujen ovien takana, eikä haluakaan tulla ulos ennenkuin vastaanottaja on olemassa. Sen on oltava oma lapsi. Se olisi elämäni merkitys, muut asiat tuntuvat nykyään usein turhanpäiväisiltä. Haluaisin olla jollekin se, joka voi opettaa maailmaa ja nähdä itse samalla miten sitä opiskellaan. Minun lapseni saisi rajoja ja rakkautta. Aikeeni on ilmaista niitä anteliaammin kuin omassa lapsuudenkodissani tai miehenkään... Loisimme välittämisen ilmapiirin perheeseemme.

    Positiivisen odotus -projekti vetelee viimeisiään, enää puolitoista viikkoa on jäljellä, mikä ei valitettavasti meille kaikille tule riittämään raskaaksi tulemisen saavuttamiseksi. Yritystä voi luonnollisesti jatkaa projektin jälkeenkin vaikka osalla aika on e-rit-tä-in pit-kä, pitempi kuin sen kuuluisan pitkä "odottavan aika..."

    Mä olen tämän vetämäni projektin aikana alkanut tuntea itseni erilaiseksi yrittäjäksi. En enää niin fanaattiseksi. Kiertopäivistä lasken enää vain ovulaatio-ajankohtaa, ja raskausoireiden kyttäämisen olen tiedostaen hylännyt (kaikkien niiden oltua tähän astisen elämäni pahimpia valehtelijoita). Olen alkanut miettiä tulevaa elämääni lapsettomana ja vaikka se tyhjältä tuntuukin niin luulen että onnistun ajan saatossa kehittelemään jotakin täytetoimintaa - korvaamaan sitä mitä en ikinä saavuttanut. Ovat muutkin tehneet niin. Matkustelua, ja sen sellaista...

    Jos joku innostuu vastailemaan niin voisin Positiivisen odotus -projektin nimissä kysyä teiltä että mikä teille on/olisi lapsen saamisen merkitys elämässänne? Entä jos niin ei käy/kävisi, mikä sitten olisi tärkeää? Tällaiset vähän abstraktimmat ajatukset aihepiiristä kiinnostaisi minua.

    p.s. Onko kukaan ajatellut ryhtyä vetämään seuraavaa raskautumisprojektia?
    Teen marraskuun lopuksi vielä niputuksen koko kuluneesta projektista.
    4.11.2012 | By: Belly

    TTC:tä ja hyvän mielen postia

    Olen käynyt muutamia kertoja kuntosalilla viime viikkoina. Hurraa! Sen verran että voin todeta kuntoilleeni jälleen. Kertoja en ole kirjannut mihinkään ylös; en harmillisesti tullut laittaneeksi Heiaheian The Tsemppi Clubia varten luomiani tunnuksia mihinkään ylös - stupid of me... En siis näin ollen tiedä muidenkaan projektilaisten liikkumisista kovin paljoa. Miten muilla on mennyt liikuntaprojekti?
    Minä olen hiljalleen noussut suvannostani! :)

    TTC-projektin vetäjä Toiveikas kehotteli taannoin meitä projektilaisia kertomaan liikuntavälineistämme; mikä auttaa motivoimaan tai mitä haluaisi/ tarvitsisi? Mulla ei ole mitään sellaista välinettä tai liikuntavaatetta, johon olisi muotoutunut erityinen side. Toki mukavat ja sopivat vermeet on hyvä löytyä omia lajeja varten, mutta mitään yksittäistä lempparia niistä ei kyllä löydy. Mukavat kengät ovat mielestäni ehdottomat ja minulla on erikseen ihan hyvät juoksulenkkarit sekä niin sanotut aerobic-tossut sisäliikkumista varten. Urheilutoppeja on mistä valita ja sykemittarikin löytyy lenkkeilyyn. Motivaatio ei kuitenkaan irtoa välineistä, vaan minun pitää jotenkin psyykata itseni ajattelemaan sitä, miltä se tuntuu sitten kun on liikkumassa ja sen jälkeen.


    Syyskuussa TTC- projektin alkaessa Toiveikas haastoi osallistujat uusiin lajikokeiluihin. Itse en tuolloin tullut raportoineeksi kokeilustani, sillä sellaista ei tullut. Harkitsin käyväni tutustumassa paikalliseen uimahalliin (vaikka uinti ei lajina ole vieras), sillä paikka olisi ainakin ollut uusi elämys. Se jäi kuitenkin vielä odottamaan minua. Nyt olen uutuutena kokeillut infrapunasaunaa pari kertaa viime kuussa. Tiedän kyllä ettei ole varsinaisesti liikuntalaji, mutta mielestäni ihan hyvä uutuuskokeilu tähän kohtaan. Perinteisenä saunoja olin aluksi vähän varpaat jäässä moisessa "lämpöhuoneessa," mutta pian jo alkoi lämmittämään ja hikikarpaloita puski iholle. Googlettaja löytää monia väitettyjä terveysvaikutuksia infrapunasaunalle, ja hyvässä lykyssä niistä joku vaikka pitää paikkansakin. Lievittää stressiä, puhdistaa ihoa, vaikuttaa positiivisesti lihaksiin ja verenkiertoelimistöön... Tykästyin infrapunasaunaa - joskin kävin sen perään vielä pikaisesti heittämässä kunnon löylyt vanhan tyylin saunassa. Aion ehdottomasti käydä jatkossakin, kun tällainen mahdollisuus salillani kerran suodaan. :)

    Löytyykö teissä saunan ystäviä?


    Huomio! Ylläoleva mustattu teksti menköön myös hyvän mielen postauksena Positiivisen Odotus -projektiin. :)
    31.10.2012 | By: Belly

    3. Projektipäivitys (lokakuu)

    Ohhoh... Kylläpä nämä syksyn kuukaudet ovat yhtäkkiä liitäneet jo marraskuun kynnykselle!
    Projektin alkaessa tuntui että 4 kuukautta on pieni ikuisuus - varsinkin sitä kuuluisaa plussaa odotellessa, mutta yhtäkkiä huomaan että vuodesta on jäljellä enää 2 viimeisintä kuukautta. Ja projektiaikaa jäljellä enää vain 1 vaivainen kuukausi!

    Haluan pyytää projektilaisilta anteeksi viime aikaista runsasta poissaoloani. Ajanviete on painottunut muualle, eikä tämä bloggailu ole tuntunut niin ensisijaiselta. Olen silti ollut hengessä mukana vaikka en olekaan ollut lukemassa ja kommentoimassa blogejanne nyt miltei pariin viikkoon.

    Eilen tulin nyt pitkästä aikaa tarkastelemaan projektimme etenemistä; mitäs itse kullekin nyt oikein kuuluu?! Oletteko nauttineet elämästä? Stressaneet? Onko tullut onnistumisia? Pettymyksiä?

      ---- 


  • Vilkkaan ensimmäinen insemaatio ei tuottanut tulosta ja toinen hoitokierto keskeytyi nyt taudin takia. Paranemista ja parempaa onnea ensi kiertoon!
  • Caudensian viime kuinen ivf-hoitokierto ei aloittanut raskautta. Viimeisinpänä on nyt ollut metsästyksessä "kadonnut ovulaatio" myöhempiä hoitoja ajatellen. 
  • naley:n pakastealkiosiirto ei päässyt toteutumaan, sillä alkiot eivät kestäneet sulatusta. :´(
  • Esperanza joutui toistamiseen pettymään alkaneen raskauden mennen kesken. Voimia ja jaksamista! <3
  • Kaipaavan toinen ivf oli hankala kipeine punktioineen ja sen jälkeisine vatsakipuineen. Tuoresiirto jäi ikävästi sen takia nyt tekemättä, mutta 3 alkiota siirtyi nyt pakkaseen odottelemaan tulevaa. Kommentointi blogisi teksteihin ei nyt jostain syystä minulla toimi, mutta tsemppiä ja jaksamista!
  • *Tähdenlennon* toinen inseminaatio ei tylsästi tehnyt tehtäväänsä, mutta jospa nyt jo tapahtunut 3. kerta sanoisi sen kuuluisan toden. Peukkuja! 
  • Mymmeli on potenut lokakuussa vaihtelevia tunnelmia sekä katsastellut uutta asuntoa. Nyt lienevät piinapäivät juuri käsillä... Jokohan se nyt tärppäisi? 
  • Toiveikkaan kuukausi on ollut puuhakas ivf-hoidon parissa, jossa lisäpiikkejä on käyty saamassa akupunktion puolellakin. IVF-punktiosaaliista 4 munasolua hedelmöittyi, ja niistä nyti siirrettiin 1 kohtuun. Toivotaan parasta!
  • Tiki on pohdiskellut paikaltaan asioiden jakamista parisuhteessa ja läsnäoloa ... sitä, kuinka parisuhde vaatii ylläpitoa. Kannattaa lukaista Tikin pähkäilyt, ja miettiä itse kukin!
  • Feeniks liittyi uudelle kuntosalille ja myös hänellä on akupunktio harkinnassa. Kuukautisten alettua Feeniks aloitti nyt e-pillerikuurin toiveissa saada endometrioosikipuihin joku tolkku. Toivottavasti apu löytyy!
  • Plannerin kuukautisten alettua käyntiin pyörähti ivf-hoitokierto. Alkulääkitys on kasvattanut munarakkuloita kiitettävän oloisesti ja nyt lienee käsillä punktio. Tsemppiä!
  • Myytin kierto tässä kuussa toi harmillisesti vain negatiivisen, ja uusi Clomi-kuuri piti jälleen aloittaa.
  • auringonkukan80  ihmetyksen aiheena olivat itseään odottaa antaneet kuukautiset, jotka lopulta sitten kuitenkin alkoivat.
  • emminkäisen  kierto meni sen suurempia yrittämättä tällä kertaa. Pyöreistä voinee kuitenkin vielä onnitella! :)
  • Ilona Moi  aloitti tässä kuussa jälleen Clomi-kierron, mutta sittemmin blogin puolella on ollut hiljaista. Oliko Clomeille vastetta?
  • Jubun lokakuu toi positiivisen raskaustestin. Paljon onnea kolmannen odotukselle!
  • Maija Dahlia sai kutsun lapsettomuuspolille ja on tuuminut miltä tuntuu, kun tietää vielä joutuvansa odottelemaan raskautta. Maija jakoi myös oivallisen puolukkarahkareseptin, joka sopii paitsi marjametsällä käyneille niin ehdottomasti myös puolukkapäiviin. :) 
  • Belly - lapsettomuus on muuttanut paikkaansa minussa. En ole prosessoinut asiaa kovin paljon enää bloggerin ja googlen kautta... Nykyään uutena ilmenemismuotona ovat koska tahansa silmiin puskevat kyyneleet. Ne käyvät joskus ja lähtevät pois - vaikka kesken työpäivän. Kotona on mennyt mukavasti ja olemme olleet paljon otollisina päivinä peiton alla. Vaikkei sillä oikeasti ole kai nykyään mitään väliä, niin kyllä se yhä lämmittää mieltä. Pitää toivonkipinää yllä! <3



  •  tuuba on potenut alkaneen raskauden myötä huonoa oloa ja huolestustakin. 
  • Maria on ehtinyt jo metsästellä kotidopplerilla alkion sykettä, ja ensimmäinen neuvolakäyntikin on jo takana 
  • e  on elänyt pari hyvin piinaista viikkoa, sillä varhaisen ultran perusteella alkanutta raskautta epäiltiin kohdunulkoiseksi. Tuoreltaan kuitenkin uusi ultraääni näytti että kaikki oli sittenkin niinkuin pitikin ja raskausviikkoja jo 8. Hieno juttu!

  •  ----

    Lokakuu vei yhden plussan pois ja yksi tuli lisää. Raskautuneita joukostamme on nyt siis 4. Lisää pitäisi saada, mutta kuukausi on armottoman lyhyt aika... Olisiko realistista pyytää vaikkapa edes 3 positiivistä lisää joukkoomme ensi kuun aikana?

    Onko projektilaisilla toiveita viimeiselle kuukaudelle? Teemapostauksia, tehtäviä tai jotain...

    Minäkin koitan pysytellä täällä nyt kuulolla taas, enkä katoa taas viikoiksi tuonne alkavaan talveen. :)
    30.9.2012 | By: Belly

    2. Projektipäivitys (syyskuu)

    Ihanaa että syystuulet ovat puhallelleet nyt elokuuta enemmän plussatuulia projektilaisille! Tässä syyskuiset osallistujakuulumiset:

     ----


  • Vilkas pääsi 1. inseminaatiokiertoon jossa toiveikkuutta kuitenkin romutti munarakkuloiden reaktiovaje pisteltyihin lääkkeisiin. Toivottavasti kasvua saadaan vielä aikaiseksi; jos ei enää tässä niin vähintään seuraavassa kierrossa.
  • Caudensia on elänyt ivf-hoitokierrossa, jossa heti punktion jälkeisenä päivänä kohtuun siirrettiin yksi hedelmöittynyt alkoista. Toivottavasti se on jatkanut odotettua kehitystä!
  • naleyn ivf-hoitokierto ei valitettavasti tuottanut tulosta. Nyt odottelussa on seuraava PAS/IVF.
  • Esperanza sai raskaustestiinsä plussan. Lämpimät onnittelut! Toivottavasti pieni vuoto tämän jälkeen on ollut harmitonta.
  • Kaipaava sovittelee ennakoiden yhteen koulunkäyntiä ja hoitoaikatauluja. Ensi kuussa eletään todennäköisimmin jo ivf-kierrossa?
  • *Tähdenlennon* 1. inseminaatio ei tuottanut tulosta, mutta 2. päästiin onneksi jo heti seuraavassa kierrossa. Piinapäivät alkavat jo olla käsillä - toivottavasti oireet viittaisivat kiinnittymiseen.
  • Mymmelin hormoniavusteisen kierron piinailu on nyt jo käsinkosketeltavaa. Oireita on ollut ja toivottavasti ne entelevät plussaamista...
  • Toiveikkaan pakastealkion siirto ei valitettavasti tuottanut toivottua tulosta, vaan kuukautiset alkoivat. Hoitopaikka vaihtui tässä kuussa yksityisen puolelle, ja nyt kuukautisia jälleen "odotellaan".
  • tuuba on elänyt ivf-kiertoa, jossa piinapäivien negatiivinen raskautesti muuttuikin myöhempinä päivinä positiiviseksi. Paljon onnea!
  • Tiki on potenut ikäviä kipuja mutta myös satsannut viime aikoina muun muassa ruokavalioon ja hyvään patjaan. Hatunnosto elämänlaadun vaalimisesta!
  • Feeniks on pitänyt kiireisenä muuttopuuhat ja alkaneet opinnot. Nautihan uusista ympyröistä; raskautumisasioihin ehtii kyllä palata, mutta nuo ovat nyt ajankohtaisia, uusia vaiheita elämässä. :)
  • Plannerin tämäkin kuukausi vierähti kuukautisia odotellessa. Viivästys aiheuttanee nyt yhden harmillisen välikierron ennen seuraavan ivf:n aloitusta.
  • Myytin tietoon tuli ikävä sairaus, joka ei lääkkeineen toivottavasti vaikuta hidastavasti uuteen raskautumiseen. Lupa hormonaaliseen lääkitykseen munarakkuloiden kasvattamiseksi on kuitenkin saatu, joten toivottavasti sillä saralla asiat lähtevät rullaamaan. 
  • auringonkuka80:n kuukautiset tulivat taas ja luonnollista pientä pahaa mieltä oli ilmoilla. Parempaa onnea ja positiivista mieltä ensi kertoon!
  • emminkäisen kierto alkoi taas alusta, ja harkinnassa häivähtelee hakeutuminen lapsettomuustutkimuksiin.
  • Ilona Moin kierto alkoi myös alusta jälleen, ja uusia munarakkuloita kasvatellessa ultrakäynnillä oli lääkärillä erinäisiä suunnitelmia tulevien hoitokiertojen varalle. Mihin niistä sitten päädytään?
  • Jubun  kierto alkoi myös alusta. Tämän kierron ovulaatio on nyt ahkeran tikutuksen ja ilmeisen hyödyntämisen jälkeen onnellisesti jo takana. Odotellen sitten!
  • Maija Dahlian syyskuiseen kiertoon on mahtunut levollisiakin ajatuksia mutta tutkimukset toivat nyt eteen yllätyksiä, jotka siirtänevät inseminaatiota eteenpäin. Jaksamista!
  • Maria testasi puolen kuun jälkeen plussan ja nyt odotuksissa siintää jo tuleva ultrakatselmus. Paljon onnea!
  • e :llä on takana onnellinen ultrakäynti jossa löytyi muhkea munarakkula, joka herätti toiveikuuden tapahtuneesta ovulaatiosta. Ja tuoreeltaan raskaustestiin piirtyikin haamu! Pidetään peukkuja viivan tummumiselle.
  • Belly - viime kierrossa yriteltiin kotona, mutta kuukautisten tuloa ei estänyt taas mikään. Syyskuun alussa pääsimme ikäänkuin "raskausjonoon", sillä pääsimme jonon hännille odottamaan ivf-hoitoa!

  • ----

    Marika, Tuuba, Maria ja e: itseni ja Positiivisen odotus -projektin puolesta oikein positiivista odotusta ja niitä kuuluisia tarrasukkia pikkuisillenne! Neljä positiivista raskaustestiä tässä kuussa - wau! Toivottavasti lisää tulee lokakuussa...

    p.s. Ja tottakai onnea myös projektin ulkopuolisille plussaajille, ainakin Ilkikurimukselle, jonka muistan vastikään plussanneen. Sekä hyviä toiveita myös hoitokiertojen jännityspäiviä lähestyville Ainulle ja Illusialle!

    31.8.2012 | By: Belly

    1. Projektipäivitys (elokuu)

    Ensimmäinen neljännes Positiivisen odotus -projektista on jo vierähtänyt mutta plussatuulet eivät ole valitettavasti puhaltaneet kovin paljon... :(

    Tässä elokuun osallistujakuulumiset (- sanokaa jos olen muotoillut asioita epäasiallisesti tai virheellisesti):
     ---- 

  • Vilkas on potenut huolta munasarjoistaan ja suunnitelmissa siintää ensimmäinen inseminaatio, joka koittaa mahdollisesti jo syyskuussa?
  • Caudensia suunnittelee ainakin toistaiseksi tyynin mielin pian edessä olevaa ivf-hoitoa.
  • naleyn kuukausi on vierähtänyt ivf:n parissa. Piikittelyjen, punktion ja tuoresiirron jälkeen ilmeni vielä munasarjojen hyperstimulaatio... Toivottavasti tämä kaikki toisi nyt sen kaivatun. Pidän peukkuja!
  • Esperanzalla kuukautiset murheen jälkeen olivat iso pettymys. Elämään taitaa kuitenkin kuulua muutakin, joten jospa se murhe oli hupenevaa laatua...
  • Kaipaava suunnittelee koulun aloituksen ohella jo tulevaa toista ivf-hoitoa ja ehkä myös ensimmäisen yrityksen läpikäymistä... Onnea  toiselle kierrokselle!
  • *Tähdenlento* oli 1. inseminaatiossa ja lopputulos antaa vielä odottaa itseään. Peukut ovat pystyssä myös sinulle että tärppi osuisi kohdalle!
  • Mymmelin kiertopäivä lienee lääkkeettömässä kierrossa nyt jo 34, vai..? Jännityttää ja odotuttaa!
  • Toiveikkaalle tehtiin 1. pakastealkion siirto, jonka lopputulos vielä jännityttää. (Toiveikas suunnitteli myös yhteistä liikuntaprojektia!)
  • tuuballa on myös ivf työn alla, piikittelyt jo tehty ja ultrattukin ja seuraavaksi edessä on punktiovaihe. Menestystä toivoen!
  • Tikin kuukautiset alkoivat taas tässäkin kuussa. Alkukierron ja lomailun jälkeen tunnelmat ovat kuitenkin seesteisen haikeat - hieman luovuttaneet, mutta ehkä ei kuitenkaan tyystin...?
  • Feeniksin kierto alkoi jälleen alusta ja mietinnässä on ollut niin vapaaehtoinen lapsettomuus kuin ivf-hoitoihin lähteminen.
  • Planner suunnittelee syksyllä koittavaa toista ivf-hoitoa odotellessa vielä kuukautisia, joiden viivästyminen on yhdistettävissä Visanne -lääkkeeseen.
  • Myytti sai elokuussa ilahduttavan plussan raskaustesteihinsä, mutta onni oli lyhytaikaista... Voimia, Myytti, jatkaa eteenpäin!
  • auringonkukka80 on nauttinut vyöhyketerapiasta ja lomailee näin elokuun lopussa, mikä toivottavasti voimaannuttaa kesäisen menetyksen jälkeen.
  • emminkäinen ehti taas hetken jännittää onnistumisen puolesta, mutta kuukautiset tulivat jälleen.
  • Ilona Moin Clomi-maustetussa kierrossa on ollut toimeliasta oikeaan aikaan ja nyt odotellaan... Toivoen parasta!
  • Jubu on ollut toimeliaana ja virkein mielin kuin kiekonpelaajat konsanaan, ja nyt toivotaan että voitto tulee kotiin.
  • Maija Dahlia on tehnyt lapsettomuudelle määritelmiä blogissaan ja käynyt miehen kanssa ensimmäisellä lääkärivastaanotolla kohti tutkimuksia. Toivottavasti kovin pitkälle ei tarvitsisi mennä..
  • Marian kierto alkoi taas elokuussakin alusta ja päänvaivana ovat olleet myös otetut kilpirauhasarvot, jotka nyt lienevät kuulemma normaalin rajamailla.
  • e on siivittänyt nykyistä kiertoa Clomien ja Terolutien kanssa mutta gynekologin arviot tuloksista ovulaation alla eivät olleet parhaimpia mahdollisia. Suunnitelmia seuraaviin kiertoihin on jo, mutta voisiko se tärpätä tässä kierrossa...?
  • Belly - allekirjoittaneella oli tässä kuussa ensimmäinen ja viimeinen inseminaatio, joka ei tuottanut tulosta vaikka kotonakin yritettiin kovasti ovulaatiota ennen. Yrityskierto numero 30 alkoi, mutta miten kauan jaksaa yrittää? Toivo kaiken suhteen menetettiin ainakin hetkeksi, mutta tulevaisuus näyttää mitä elämä tuo.

  • ----

    Jos projekteilla ei voi edesauttaa plussatuulia, niin ei niillä varmasti voi estääkään niitä... Näin tahdon ajatella, vaikka projektin ensimmäisen kuukauden aikana emme saaneet yhtäkään pysyvää plussaa osallistujille. Toivon todella kovasti että jatkossa niitä ropisee enemmän!

    Olette reagoineet mukavasti positiivisuus-haasteeseen ja olen ilolla katsellut mansikkamutakakkuohjeita sekä syksyisiä kuvia... :) Itselläni on nimenomaisella hetkellä vähän hankala olo yleisesti ottaen, ja liikun mielelläni lapsettomuudesta hieman sivuraiteillekin, jos niikseen tulee.




    Syyskuulle sitten uutta virtaa omenoista, kynttilöistä, leffakäynneistä, kirjoista, illanistujaisista... ja, ja..?! Itse aion kokeilla ainakin näitä edellä mainittuja - saa antaa lisää vinkkejä. :-)
    24.8.2012 | By: Belly

    Hyvän mielen postaus

    Tällä viikolla minut on useasti saavuttanut tosi syksyinen fiilis. Vaikka kesä on suosikkivuodenaikani niin sen häviämisessä on silti jotain suloisenhaikeaa... Alkusyksyn parasta antia ovat mielestäni värikkäät lehtikasat puiden juurella, joita joskus tuuli pyörittelee.


    Ylläolevat kuvat eivät ole omiani vaan kaikki (+ enemmänkin) löytyvät täältä.

    Voinko haastaa projektilaisia kuvaamaan syksyn väritystä vaikkapa yhden kuvan verran ja julkaisemaan blogissaan haluamanaan ajankohtana? ;-)
    4.8.2012 | By: Belly

    Positiivisen odotus -- tarkennusta projektiin

    Positiivisen odotus -projektin käynnistyttyä muutamat osallistujat ovatkin jo omissa blogeissaan aktivoituneet aihepiirin pariin. Hieno homma - tästä juuri oli kyse. Tuuban viimeisin blogipostaus herätti minut vielä kuitenkin tarkentamaan tätä teemaa ja sen tarkoitusta.

    En missään nimessä halua kenenkään luulevan että negatiiviset tuntemukset pitäisi nyt projektin aikana jättää kirjoittamatta tai että pitäisi väkisin hakea jotain iloista teksteihin vaikkei ei siltä tuntuisi. Ei, ei, ei! Pahan mielen saa ehdottomasti purkaa omaan blogiinsa - täysin ilman anteeksipyyntöjä.

    Positiivisuus-teeman tarkoituksena on haastaa ajattelemaan näiden tylsien asioiden keskellä myös kaikkea hyvää ja kaunista. Mielellään myös jakamaan ilon häivähdyksiä projektilaisten parissa. Näkemään muitakin asioita kuin vain kuukautiskierto, oireet ja lääkkeet... Tämä on alkanut erityisesti viime aikoina tuntua tärkeältä ainakin itselleni. Yli 2 vuotta raskautumista yrittäneenä on tuntunut vajoavani hyvin syvälle murheen suohon tietämättä lainkaan pääsenkö lähivuosinakaan vielä ylös suostani... Enkä halua viettää tässä iässä ja tällä terveydellä kaikkea aikaani "suo-monsterina".

    Meitä on projektissa iso joukko, 21 vauvaa toivovaa naista. Osalta positiivisia asioita saattaa irrota helpommin ja osalta vähemmän helposti. Minusta on mahtavaa jos ja kun blogeissa nyt tehdään positiivisia postauksia ja mainintoja, mutta joskus jollekin voi riittää vain se että lukee muiden juttuja vaikka itselle kuuluisikin ihan muuta. Se on ok!

    Kuva We heart it.

    1.8.2012 | By: Belly

    Projekti Positiivisen odotus alkaa!

    Tänään käynnistyy raskautumisprojekti 'Positiivisen odotus,' joka kestää 4 kuukautta jatkuen aina marraskuun loppuun saakka. Projektiin osallistujien yhteisenä toiveena on saada mahdollisimman usealle positiivinen raskaustesti projektiajan puitteissa, vaikka se käytännössä onkin asia johon projektin olemassaololla ei pystytä mitenkään vaikuttamaan. Projektin tarkoituksena on olla tukiverkkona ja tsemppiryhmänä, jossa toivon mukaan pettymyksetkin on ehkä himpun verran helpompi kestää kun ne voi jakaa muiden kanssa.

    Osallistujat ovat:

  • Vilkas (salasanasuojattu blogi)
  • Caudensia
  • naley
  • Esperanza (salasanasuojattu blogi)
  • Kaipaava
  • *Tähdenlento*
  • Mymmeli
  • Toiveikas
  • tuuba
  • Tiki
  • Feeniks
  • Planner
  • Myytti
  • auringonkukka80
  • emminkäinen
  • Ilona Moi
  • Jubu
  • Maija Dahlia
  • Maria
  • e
  • Belly eli minä


  • Meitähän on jopa 21! Osallistujissa löytyy heti jo itsellenikin uusia blogituttavuuksia, joiden taivalta alan mielelläni seuraamaan. Olin ajatellut että en tekisi mitään varsinaisia henkilöesittelyjä (ellei sitä ehdottomasti toivota), sillä mulla ei esimerkiksi ole olemassa mitään tänne sopivaa sähköpostiosoitetta johon esittelyt voisi lähettää ja toisaalta ajattelin että itse blogeihin kurkkimallahan sitä tutustuu parhaiten. Porukassa myös on 2 henkilöä, jotka bloggaavat salasanojen takana ja oletan että kaikki projektilaiset eivätheidän blogejaan lue. Onko se tarpeen? Haluavatko Vilkas ja Marika että päivitän heidän kuulumisia omassa julkisessa blogissani? Tai tarvitseeko kuitenkin jotakin esittelyjä? Kannanottoja otetaan vastaan. Ajattelin että teen joka kuukauden lopussa projektipäivityksen, jossa esittelen projektin etenemisen mainiten kunkin osallistujan tilanteen erikseen.

    Ilmoitin itse itseni ehdolle projektin luotsaajaksi, kun edellinen 'Kesän korvalla kantavana' kesäkuussa päättyi, enkä havainnut uutta projektia olevan suunnitteilla. Tällainen joukon johtaminen on minulle kaikella tavoin uutta, mutta jo 3 projektissa mukana oltuani päätin uskaltautua sillä mielestäni tällaiset projektit ovat tarkoitukseltaan jaloja sekä lisäksi mukavaa ajanvietettä kiertopäivien laskeskelun rinnalla.

    Halusin alkavalle projektille muutakin sisältöä kuin pelkän aikataulun ja päädyin teemaan, joka on
    positiivisuus.
    Lapsettomuusbloggailu on ollut minulle antoisaa ja terapeuttista, mutta olen myös miettinyt että lietsonko itse itseäni negatiiviseen ajatteluun blogissa märehtiessäni. Annanko surkuttelulle elintilaa joskus pari neliötä liikaa? ...voisiko blogini olla muutakin kuin verta, hikeä ja kyyneleitä? Kun tässä kerran positiivista odotellaan raskaustesteihin, niin jospa sitä positiivisuutta voisi pikkuisen nostattaa myös mieliin ja ehkä vähän blogeihinkin. Tästä ajatuksesta muotoutui siis nimi. Positiivisuus-teemalla haluaisin valaa itseeni ja projektilaisiin uskoa tulevaisuuteen ja hyvää mieltä arkeen. Itsekin olen tunnettu hyvänä peruspessimistinä, enkä kulje kaduilla hymy huulilla jos ei mitään erityistä syytä ole, joten tässä tulee ihan hyvää uutta ajattelutapaa myös meikäläiselle.

    Haastan meidät projektilaiset tekemään blogeihimme 'Hyvän mielen postauksia,' joissa aihe on vapaavalintainen, mutta sisällön tulisi suunnata ajatukset pois surkuttelusta. Se voi olla mitä tahansa: herkkuresepti, itseä ilahduttava kuva netistä tai omista albumeista, kaunis runo tai joku hilpeä muisto (jos joku haluaa sellaisia jakaa)... Nämä voi makunsa mukaan otsikoida vaikkapa Hyvän mielen postauksina tai laittaa tekstin tunnisteeksi Positiivisen odotus -projektin - miten nyt kukakin haluaa kunhan asia tulee jotenkin esille. Ajattelin että tällaisen postauksen voisi jokainen tehdä kerran kuukaudessa, mutta jos tuntuu hankalalta niin vaikka vain yhdenkin kerran projektin aikana. Ketään en laita tilille, jos tällaisia postauksia ei halua tehdä, mutta haaste on heitetty! ;-)

    Aikoinaan Junnan vetämässä Halloweeniksi haamu -projektissa tehtiin kukin vuorollaan keskustelunavauksia, joihin muilta projektilaisilta odotettiin ainakin jossain määrin kannanottoja. Tykkäsin siitä ja tuumin että perinnettä saisi jatkaa. Jos siis jollakulla on mielipiteitä kaipaavaa asiaa sydämellään niin omaan blogiinsa aiheesta kirjoitellen ja merkiten sen Positiivisen odotus -projektiin liittyväksi keskusteluksi projektikollegat tulevat apuun...

    Tässä vielä silmäniloksi projektilaisille omiin blogeihin kopioitava projektinappi (- tämänkin voi halutessaan vaikkapa liittää tunnisteeksi hyvän mielen postauksiin):
    (vasemmassa sivupalkissani sama kuva myös pienempikokoisena!)

    Kuva netistä kuvapankkisivulta: Shutterstock.com / tekstit lisätty itse.