Näytetään tekstit, joissa on tunniste toiveita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toiveita. Näytä kaikki tekstit
20.8.2012 | By: Belly

Kp 18

Mulla on vähän toiveita taas... Ei mitään oireita, mutta toiveita. En muista että meillä olisi ikinä aiemmin ollut näin tehokasta yritysrupeamaa oikeaan aikaan kuin tässä kierrossa. Ennen ovulaatiota kahtena edeltävänä päivänä kotisiemenet ja sitten vielä ovispäivänä tämä niin sanottu inseminaatio. Jos ei nyt tärppää niin voi olla heitän viimeisetkin toivonrippeet kaivoon koeputkihedelmöitystä odotellessani. Tää on viimeinen kerta kun sallin itseni toivoa ennen sitä!

Kyllähän tässä on pienet haukotukset ehtinyt kääntää jo hurjaksi väsymykseksi... Ja aamulla mahallani maatessa rintoihin koski hetken, kunnes seuraavalla hetkellä ei enää sittenkään. Ja tuntuu että valkovuotoa tulisi vähän ja kuvittelen ettei sitä ole yleensä ovulaation jälkeen enää puskenut... vai muistanko kaiken väärin?!

Nyt ois niin täydellinen ajankohta.

Miestä kirpaisi viikonloppuna tuttavan lapsiutelut. Hän oikein kannusti meitä tekemään tässä iässä erilaisten perustelujen siivittämänä. Itse en pienessä humalassa välittänyt asiasta tällä kertaa, mutta miestä nyt jopa vaihtelun vuoksi häiritsi tämä. Emme silti kertoneet kyvyttömyydestämme raskautua tutullemme.


Ja: Positiivisen odotus -projektista sen verran että projekti sai ensimmäisen plussan (vai pitäisikö sanoa yksitoista plussaa...) - suuren suuret onnittelut Myytille!!
Päivittelen tarkemmin projektia tämän kuun lopussa.
3.6.2012 | By: Belly

DPO mikä

Kun sain tämän viikon keskiviikkona ovisplussan ja torstaina jo ovismiinuksen, niin mites nämä DPO -päivät nyt sitten ilmaistaankaan?! Days Past Ovulation - ymmärtäisin termin, mutta.... Mistä minä tiedän miten pian ovulaatio tapahtuu LH-ilmentymän jälkeen vai tapahtuuko se kenties jo sen aikana?! Laskettaisiinko se sitten niin että torstai olisi dpo 1, kun ei testinäkymäni tuolloin enää värähtänyt? Siinä tapauksessa tänään olisi sitten dpo 4!

Löysin netistä Tohtori.fi:stä mielenkiintoisen sivun piinapäivien ratoksi. Tämä mielenkiintoinen kuva on lainattu sieltä:



En tiedä onko varsinainen hedelmöittyminen voinut vielä olla mahdollista keskiviikkona (jolloin testi näytti plussaa) vai onko realistisempi päivä tapahtumalle torstai... Luulen ettei munarakkula irtoa vielä LH-piikin aikana. Näin ajatellen tämän kuvan mukainen 'päivä 0' oli minun torstai joten tänään eletään jo 8-soluvaiheessa! Parin päivän päästä odottelemaan sitten kiinnittymiskipuja...! Toivossa on taas kiva elää. :)
(Ja melkein nauran tässä jopa ääneen näille omille kirjoituksilleni - mutta ei voi mitään kun pää vaan haluaa taas miettiä tällaisia...)



Täällä nyt jokesälomaillaan, joten jos vain suinkin kykenen niin koitan vähän rauhoitella tätä bloggailua hetkeksi. Toivon että lomalla saisin vähän ajatuksia irti paitsi töistä niin myös näistä lapsentekoasioista (- vaikka eihän tuo kyllä tämän postauksen valossa yhtään lupaavalta näytä). Onneksi lähdemme reissuun pian, niin tulee ainakin irtiottoa arkeen!
24.5.2012 | By: Belly

4. Clomipäivä

Epäilen Clomifeniä syyksi alavatsan hervottomaan turvotukseen. Se alkoi ehkä jo eilen, mutta tuntuu tänään entistä pahempana. Hyi olkoon - en tykkää tästä olosta yhtään! Tyypillisesti kuukautisten jälkeen tulee sellainen miellyttävän "hoikka olo", mutta nyt olen kuin ilmapallo, ja lisäksi kohtu ja munasarjat kipuilevat aika ajoin. Lisäksi mulla on ilmavaivoja johon en keksi ruokavaliosyytä, joten nekin lienee Clomeista. Kuumia aaltoja tai muitakaan hikoilua ole ollut havaittavissa - ei edes siinä mielessä että olisin harrastanut hikiliikuntaa. Viikonloppuna olisi edessä yksi urheilupyristys, johon olisi tietysti voinut valmistautua mutta olen valinnut päiväunilinjan... Voiko jaksamattomuudenkin laittaa Clomien syyksi?

Google välitti minulle Pharmaca Fennican tietoa että Clomien jälkeinen ovulaatio tapahtuu yleensä kuurin lopettamisesta 7 -12 päivää eteenpäin. Jos pääsen tälle kultaisen keskihajonnan alueelle, niin minun ovulaationi tapahtuisi laskelmieni mukaan pe 1.6. - ke 6.6.

Jos mulla tulisi testaten ovisplussat esim. pe ja la, niin se tietänee kotiyhdyntähommia. Mutta jos ensimmäinen ovisplussa tulisikin vaikka vasta sunnuntaina niin onkohan mahdollista päästä heti maanantaina inseminaatioon? Annetaankohan julkisella puolella hoitoaikoja noin äkkiä, että soitosta samalle päivälle? Tällaisessä tilanteessa en näkisi paljon muitakaan mahdollisuuksia...

Toivoisin niiiin paljon että pääsisimme klinikkainseminaatioon. Please, anna ovulaation tulla arkipäivänä!!
3.5.2012 | By: Belly

Kohti 1. inseminaatiota!!!

Kävimme juuri allekirjoittamassa hoitosuostumukset ja juttelemassa hoitosuunnitelmasta, ja lähdemme inseminaatioon jo seuraavassa kierrossa.  :)

Talk about miracles... Vasta toissapäivänähän itkeä nillitin täällä blogissa kuinka vauvantekohomma tökki pahasti minun ja mieheni välillä, emmekä saaneet aikaiseksi edes luontaisia kotiyrityksiä. Olin sillä hetkellä tosi vihainen ja pettynyt siihen mitä elämä minulle tarjoilee - tai pikemminkin jättää tarjoamatta. Kyseisen kirjoitukseni jälkeen saimme kuitenkin aukaistua erinäisiä solmuja kotosalla, ja tänään menimme yhdessä hyvillä mielin Naistenklinikalle allekirjoittamaan hoitosuostumuksia. Kotona jutellessamme mies tuli minua vastaan sanoen että ei kai meidän tarvitse mitään omia taukoja pitää, vaan mennään heti kun jonosta päästään. Inseminaatioihin ei kuulemma tarvitse tässä tilanteessa jonottaa ja yhtäkkiä olimme yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa sopineet ryhtyvämme "inssiin" jo heti seuraavassa kierrossa!

Ehkä joku ihmettelee miten kummassa mieheni suostui sittenkin hoitoihin näin pikaisesti, sillä kirjoittelinhan aikaisemmin hänen panikoinnistaan ja siitä että pidämme ehkä kompromissiratkaisuna kesätaukoa. Ihmettelen kyllä vähän itsekin. En tiedä oliko hänen tyylinsä hyvittää kaikkea kokemaani mielipahaa. Hän oli varmasti miettinyt asiaa päässään ja minun surkea Vappuillan avatumiseni pakotti hänet pukemaan ajatuksiaan sanoiksi ja tekemään päätöksiä. Ja ehkäpä mies ymmärsi kaiken lisäksi sen tosiasian että inseminaatioon ryhtyminen ei tarkoita automaattisesti vauvaa 9 kuukauden päästä. Yhden yrityskerran onnistumisprosentti on lääkärimme mukaan noin 15% eli ei lainkaan mikään mahtava luku. Mutta mulla on silti tosi hyvä mieli sillä meidän tilanne liikahti nyt selkeästi positiivisempaan suuntaan - eteenpäin.
Ihan kuin joku kiristävä lanka mun sydämen ympärillä olisi hellittänyt otettaan ja toivo nostaa taas päätään. :)

Ja pikkumaininta vielä tämänkertaisesta hoitohenkilökunnasta: olimme nyt allekirjoittamassa hoitossuostumuksia tasan samassa huoneessa, missä minulle tehtiin viime kuussa aukiolotutkimus mutta nyt oli paikalla eri hoitaja ja lääkäri. Ja tällä kertaa lääkäri oli aivan ihana ja sympaattinen, ja kohtaan hänet mieluusti myös jatkossa jos onni suo.
17.3.2012 | By: Belly

Mistä sitä toivoa aina tulee?

On kp 18 eli piinapäivät lähestyvät - vai ovatko ne jo käsillä? Ihmettelen taas mistä kummasta sitä aina toisinaan saa uutta toivoa ja jaksaa kuvitella onnistuvansa? Ehkä ainakin oikeaan aikaan osuneet petipuuhat ruokkivat tätä toivoa, mutta muita päteviä syitä en itselläni näe. Tuntuu että kaikki "valeraskausoireetkin" on vain hallusinaatioita, jotka johtuvat liian kovasta toivomisesta.

Kuukautisten alkamiseen on vielä viikko. Olen ollut tuntevinani alavatsalla ja rinnoissa kipristelyjä harvakseltaan mutta selkeästi. Here we go again!
2.2.2012 | By: Belly

Rohkaiseva internetsivu

Kp 25. Mun tuorein tsemppiteksti internetin ihmemaassa löytyy Kaksplussan lyhyehköstä keskusteluaiheesta, jossa on hedelmöitytty huonosta siemennesteanalyysin tuloksesta huolimatta, jopa luomusti!! :) Sivu löytyy täältä. Luin sitä eilen aivan hymy huulilla, erään kommentin kohdalla koomillisuudesta johtuen jopa naurahdin ääneen.

Nyt on taas toivo päällä. Nyt on tullu vähän jotakin valkovuotoa, alavatsalla on paineen tunnetta miltei koko ajan ja lisäksi syömisen himo on yltynyt. Syömisen himoa voi aiheuttaa toki tylsät vapaapäivät kotona, mutta sen voi näppärästi yhdistää myös tämänkertaiseen raskatumistoivepakettiin... :)
6.1.2012 | By: Belly

Toiveikas, kp 22

Toiveikkaina jälleen! Tänään alkoi rintojen aristus (tää alkaa olla mulla jo vakiohavainto näillä päivillä), ja aiemmin kuluvalla viikolla kuvittelin tuntevani pientä vihlaisuntapaista toisessa rinnassa. Lisäksi alavatsalla tuntuu kevyttä painon tunnetta.

Ehkä olen siksi niin toiveikas, koska jouluna puuhailimme ahkerasti tietämättä edes että ovulaatio tapahtui jo tuolloin. Heti joulun jälkeen ultrassahan ei enää näkynyt mitään munarakkulaa, ja hykertelin onnessani että sattuipas somasti! Yrityksen puutteesta meitä ei voi syyttää tässä kierrossa, vaikka se suunnittelematonta olikin.
Nyt jos ei tärppää, niin ei koskaan!

Nyt on kiertopäivä 22, ja kuukautisten pitäisi alkaa viimeistään ensi tiistaina aikaisesta oviksesta johtuen.
Miten voin ilmaista itseäni DPO-määritelmällä? En mitenkään, jos en tiedä tarkkaa ovisajankohtaa..? Days past ovulation... vai mikä se on?
12.12.2011 | By: Belly

Rinta-arkuutta ja muuta toiveikkuutta

Kp 22 (näillä laskelmilla).

Nyt taas, kuten viime kierrossakin, tunnen tällä hetkellä pientä rintojen arkuutta. Viime kierrosta viisastuneena se ei luultavimmin merkitse alkanutta raskautta, vaan todennäköisemmin enteilee outoja kuukautisia. (Vaikka toivon että ne olisivat tällä kertaa taas normaalit eli ainakin viimekertaista runsaammat.) Silti ihan pienesti toivon että olisikin tapahtunut hedelmöittyminen ja kiinnittyminen ja etuvarustuksen herkkyys johtuisikin siitä...

Lisäksi minulle on putkahtanut mieleen vielä yksi juttu viimeksi kirjoittamastani lääkärikäynnistä. Lääkäripäivänähän oli (noin) kiertopäivä 18, eli ovulaatio oli oletettavasti takanapäin jo tuolloin. Kysyin lääkärin ultratessa sisälmyksiäni että onko kyseisellä laitteella helposti nähtävissä munarakkula joko munasarjoissa tai -johtimessa. En tarkoittanut itseäni vaan ylipäänsä, mutta lääkäri vastasi minulle että "kyllä täällä näkyisi joku/follikkeli(?) olevan, vaikka eikös se ovulaatio ole jo takanapäin..."

Mua alkoi sittemmin askarruttamaan tämä keskustelu, josta ei tämän enempää kuitenkaan neuvoteltu. Mikä siellä oikein oli, ja missä kohtaa? Oliko ovulaationi sittenkin vasta vähän myöhemmin tällä kertaa; siinä tapauksessa kuukautisia ei kai kannata odottaa ennen kp 32 eli jouluviikon keskiviikkoa... Viime kuukautisten ollessa erikoiset ei olisi suurikaan ihme jos tämä kiertokin menisi sekavaksi ja venyisi pitemmäksi. Mutta sitten idiootti minussa rupesi spekuloimaan mahdollisuudella että ovulaatio olisi tapahtunut olettamaani aikaan ja se, mitä lääkäri näki ultralla tutkiessaan olikin jotain astetta parempaa... Sitä en oikeastaan uskalla edes toivoa, koska sellainen ei yksinkertaisesti olisi minun tuuriani. Minun tuuriani on vain ja ainoastaan oikuttelevat kuukautiset ja sekoilevat kierrot.

Ei saa toivoa liikoja, mutta tällaista on ollut nyt mielen päällä!
19.11.2011 | By: Belly

Rintamalla toiveikasta

On kp 24.
Toivo raskaudesta on tällä hetkellä erittäin elossa ja elämänsä voimassa! Olen nyt jo 6 vuorokauden ajan tunnustelut toistuvasti kipeitä rintojani, ja toistan itseäni edellisestä postauksesta todetessani että ei ne aikaisemmin ole olleet näin arat! (Vai enkö ole aikaisemmin keksinyt havaita tätä oiretta?) Vaaleanpunaisessa illuusiokuplassani olen lisäksi luullut tuntevani toisinaan alavatsalla nippailuja ja sellaisia hassuja tuntoja, jotka voi myös liittää vihdoin tapahtuneeseen onnistumiseen. Tämänkertaisen toivevauvani laskettu aika olisi raskauslaskurin mukaan 2.8.2011...
Mutta niinhän se skitsofrenian taudinkuvakin voi edetä että ihminen ensin terveenä havainnoi vain tosiasioita, vähän myöhemmin jotain pieniä harhoja, ja myöhemmin ehkä vielä isoja hallusinaatioaistimuksia... :)
20.9.2011 | By: Belly

Mammamekkokatselmuksia

En kuulu ihmisiin, jotka ostavat vauvanvaatteita ilman vauvaa tai raskautta. (En silti paheksu tapaa; kukin tyylillään!) En oikeastaan edes katsele vauvanvaatteita sillä silmällä, koska haaveiluni on enemmän ajatustasolla. Raskausvaatteita itsellenikään en tapaa katsella, mutta tällä kertaa nettikatalogeja selaillessani mammamekot pomppasivat silmille ikäänkuin kysyen minulta "mikset valitsisi minua"? Äitiysmekot olivat Elloksen netissä ujutettuina muiden mekkojen sekaan, niin tulin kieltämättä tällä kertaa vilkaisseeksi kaiholla niitäkin. Vilkaisemistani malleista tilaisin ehkä syyn sattuessa allaolevan:
Elloksen äitiysmekko, täältä.

30.7.2011 | By: Belly

Veikkaan ensi tiistaita

Tulin toteamaan että mulla ei ole mitään oireita. Mistään. Ei minkäänlaisia uudenlaisia olotiloja, mikä viittaa siihen että kaikki on taas aivan niinkuin ennenkin - "aaaa... aivan niinkuin aina," jos Apulannalla halutaan jatkaa. Eli uskon seuraavien kuukautisten antavan ensi merkkejään jo alkuviikosta. Harmillista, sillä samanaikaisesti kuitenkin olen ajatellut raskautumisen mahdollisuutta ruhtinaallisen paljon ja kuvittelen salaa mieleni perukoilla että ehkä se on voinut tapahtuakin, kun sitä vauva-ainestakin oli niin runsaasti jakosessa... Ehkä.

Enpä muista että oisin ikinä aikaisemmin ajatellut raskautumisen mahdollisuuksiani näin intensiivisesti ovulaation ja kuukautisten välisenä aikana. Olen kai seonnut sillä mä jostain syystä tunnen tahtomattani kiristäväni alapään aluetta niin, että jos vain ikinä siellä nyt jotain elävää sattuisi olemaan niin se ei vain pääsisi tipahtamaan ulos. Koitan kyllä kehottaa itseäni rentoutumaan, koska moinen kiristäminen lienee ihan hyödytöntä, mutta enn voi mitään! Ehkä se on sellaista jännitysspastisuutta. Tämän kierron hermoheikkouteni on varmasti irrottanut kohdun seinämästä kaikki kiinnittyjät.
Oon ihan loman tarpeessa!
27.7.2011 | By: Belly

Toiveikas stressierkki

Tein pikaisen laskelman kuukautisistani ehkäisyn jättämisen jälkeen, ja täten voin todeta eläväni tällä hetkellä yrityskierrossa numero 16! Onhan tuossa määrässä jo kerennyt toivoa ja pettyä jonkin aikaa, joskus enemmän, joskus vähemmän. Aion nyt laittaa nämä "YK:t" blogini tunnisteiksi.
Luin just äsken erään juuri raskautuneen tytön blogista hänen tärppäyskierron oireita ja jäi mieleeni nännikipu. Kokeilin oitis omia, ja tuntuu että itselläkin olisi vähän arat...? Mies on sanonu mulle parina iltana nukkumaan käydessämme että oon aika kuuma. Ei mitenkään leffatyyliin "you're so hot, baby", vaan että olen ihan ruumiinlämmöltäni jotenkin erityisen lämmin. Perustelin ääneen hänelle että nainen  on aina ennen kuukautisia "kuumempi" kuin heti niiden jälkeen, mutta mielessäni ajattelin että tulisikohan huomattava kuumotus hedelmöittymisestä... Voisiko näin olla?

Nyt on miekäläisellä tässä kuussa ollu niin järjettömät vauvakuvittelut, että pudotus maan pinnalle noin viikon päästä sattuessaan tulee varmasti kirpaisemaan. Jäänkin siinä kohdin töistä kesälomalle, ja mietin että pieni nettailutauko loman aikoihin vois tehdä terää. Niin naamakirjan kuin näiden bloggailujenkin osalta. Sais otettua vähän rennommin sitten :)

Kuva täältä.

21.7.2011 | By: Belly

Aamun ajatuksia

Tänään on kp15 ja mun olo on ilmava. Tapahtuukohan mussa mitäänjotain?

Onko turpea olo merkki hedelmöittymisestä ja/tai kiinnittymisestä vai olenko vain haukkonut liikaa kesäilmaa keuhkojen lisäksi myös ruoansulatuskanavaani?

Eilen vielä "viimeisteltiin" tämän kierron hyvä yritys, jos vaikka mulla sattuukin vähän pitempi kierto tässä kuussa... :) Olisipa ihanaa jäädä kesälomille salaisuuden kanssa, kun loma elokuussa koittaa!
5.7.2011 | By: Belly

Ilmat pihalle, vauva tilalle

Oletteko ikinä nähneet että kukaan olisi laittanut kuvaa vauvamahasta, jos ei ole raskaana. No, nyt näette! Eri asia on, saako sitä siinä tapauksessa kutsua vauvamahaksi. Haluaisin.

Kuvan julkaisulla tahdon viestittää toivettani saada vielä joskus kuvata oikeasti hyvästä syystä kasvavaa kumpua. Ja tällöin alla olevassa tämänpäiväisessä kuvassa vielä tyhjänä pönöttävä pötsi saisi toimia vertailukohteena. Olen tuntenut itseni jokseenkin turvonneeksi, kun ei oo useaan päivään tullu harrastettua juuri mitään liikuntaakaan...


Tänään kierretään 22 päivässä ja odotetaan jo kovasti kuukautisia...