Superpiinaa

Kyllä pientä ihmistä kiusataan taas oikein olan takaa! Heti kirjoitettuani eilen tuosta rintojen arkuudesta se tunne hävisi suurimmilta osin. (Sain sen siirrettyä päästä tänne!) Mutta tänään iltapäivällä mulla tuli yhtäkkiä jokin kunnon valumo alushousuihin, joka tsekattuna oli kirkasta nestettä, jossa oli hento punertava sävy. Mun kuukautiseni eivät ikinä ala noin, ja aloin toivomaan ihan hullun lailla että kyseessä raskautumiseen liittyvä kiinnitymisvuoto tms. Sitä en kuitenkaan ehtinyt toivoa hetkeä enempää kun heti perään ihan tyhjästä alkoivat perinteiset menkkakramppaukset. Otin yhden särkylääkkeenkin kun ne olivat niin kovat. Verivuoto ei ole alkanut, vaikka näitä kuukautiskipuja on nyt pidellyt yllä noin 4 tuntia. Eikä mulla ikinä ala pelkät kramppaukset ilman suht' pikaisia verikuulumisia siihen perään, joten oon edelleen ihan hullun toiveikas tällä hetkellä!

Nyt on vasta kp 25, joten en olisi odottanut kuukautisia vielä pariin päivään.

Tää ei tuu loppumaan hyvin taas! Jään odottelemaan kramppituntojeni kanssa...

Rintamalla toiveikasta

On kp 24.
Toivo raskaudesta on tällä hetkellä erittäin elossa ja elämänsä voimassa! Olen nyt jo 6 vuorokauden ajan tunnustelut toistuvasti kipeitä rintojani, ja toistan itseäni edellisestä postauksesta todetessani että ei ne aikaisemmin ole olleet näin arat! (Vai enkö ole aikaisemmin keksinyt havaita tätä oiretta?) Vaaleanpunaisessa illuusiokuplassani olen lisäksi luullut tuntevani toisinaan alavatsalla nippailuja ja sellaisia hassuja tuntoja, jotka voi myös liittää vihdoin tapahtuneeseen onnistumiseen. Tämänkertaisen toivevauvani laskettu aika olisi raskauslaskurin mukaan 2.8.2011...
Mutta niinhän se skitsofrenian taudinkuvakin voi edetä että ihminen ensin terveenä havainnoi vain tosiasioita, vähän myöhemmin jotain pieniä harhoja, ja myöhemmin ehkä vielä isoja hallusinaatioaistimuksia... :)

Parisuhdehuolia

Parisuhteeni ei ole viime aikoina ollut parhaassa tilassaan. Yhteiselämä on tuntunut usein apealta ja vaikealtakin. En tiedä onko syy ainoastaan lapsettomuuden mutta suurelta osin ainakin. Mies on perääntynyt vauvatoiveen suhteen omalta osaltaan. Hän ei kuulemma sittenkään halua isäksi! Minä sen sijaan olen hyvinkin pinttynyt omaan visiooni äitiydestä ja perhe-elämästä, enkä nyt valitettavasti yhtäkkiä keksi miten voisin poistaa tuon haaveen ja sen toteuttamistarpeen... Olisinko minä nyt puolentoista vuoden jälkeen yhtäkkiä taas niin että "en mä nyt niin viiielä haluakaan vauvaa" - no eipä oikein onnistu. Mies on peruutteluistaan huolimatta halukas lähtemään tutkittavaksi, sillä tiellä nyt kun olemme, mutta ei haluaisi tarpeen tullen lähteä hoitoihin. :-(

Taisin joskus todeta että "seksiä ei väkisin väännetä," mutta tilanne on edellä mainitusti muuttunut ja parin viime kuukautiskierron otollisimpina hetkinä on näinkin tapahtunut. Mies-parkakin on aina sen verran sitoutunut vauvantekopuuhiin ettei halua minun olevan ihan toivoton parin seuraavan viikon ajan. Olen siis saanut ennen kuukautisia elätellä toiveita ihmeestä. Tulevissa kierroissa miehelle ei silti kannattane kertoa hedelmällisten päivien ajankohtia, sillä se luo lisäpaineita, jopa haluttomuutta ja riittää kai että minä kannan huolta siitä.

Meidän kahden erilaiset visiot yhdistettynä kaikenlaiseen epävarmuuteen ovat masentaneet minua viime aikoina jonkin verran. Vuodenaikaan kuuluva pimeys latistaa toki sekin, en ole jaksanut muutamaan viikkoon käydä harrastuksessani ja viime viikolla olin liian saamaton jopa urheilemaan... :-/ En haluaisi tehdä vääryyttä itselleni enkä miesystävälleni, enkä oikein tiedä miten meidän pitäisi tilanteessamme. Pikkuisen hukassa siis olemme kumpikin, mutta ei auta muu kuin elellä eteenpäin ja antaa ajan näyttää. Ei me tässä tilanteessa ainakaan enää 10 vuoden päästä voida olla - elämä kulkee eteenpäin!


Lopuksi vielä kevyempiin aiheisiin eli raskautumisajatuksiin ja mielikuvitusmaailmani pariin. :) Nyt on kp21, ja joku pieni onneton sisälläni uskoo taas tällä hetkellä mahdolliseen hedelmöittymiseen ja alkion kiinnittymiseen. Tissini ovat tuntuneet sunnuntai-illasta asti hieman kipeiltä ja turpeammilta... En tiedä jos olenkin vasta oppinut tuntemaan kiertoni vaiheita kropassani aiempaa paremmin ja tämä liittyykin vain kuukautisten alkamiseen, mutta mielestäni en ole aikaisemmin tuntenut rintojen arkuutta näin hyvin! Aristuksen huomaa parhaiten kun vaihtaa asentoa esimerkiksi pystystä makuulle. Mitään muita oireita ei ole toistaiseksi ollut havaittavissa. Ilmaa vatsassa toki, mutta sitä on aina.

Eka lääkärikäynti

Nyt on sitten ensimmäisellä lääkärin vastaanotolla käyty ja voimme toden teolla alkaa odotella tutkimusten starttaamista. Odotteluahan tässä ei ole vielä paljon harrastettukaan... ;)

Lääkäri oli sellainen meikäläisen ikäinen nuori mies ellei vielä nuorempi. Sain vaikutelman että hän oli vähän "pallo hukassa" minua jututtaessaan, mutta en kanna kaunaa, koska en pitäny tätä käyntiä suuressa merkityksessä muutoin kuin että saamme lopultakin lähetteen kunnon tutkimuksiin. Miesystäväni ei osoittanut aiemmin halukkuutta tulla mukaan tälle käynnille, joten annoin hänen nauttia yöunistaan. Itse vastaanotolla lääkärinuorukainen kyseli minulta kysymyksiä jonkin sortin check-listin kanssa, ja välillä saatuaan aina jonkun kohdan kysytyksi hän totesi "jesss..." Vähän niinkuin suoritetsemppauksena itselleen! Se kuulosti kornilta mutta arvelin hänen potevan paineita kanssani yhdyntäkysymyksiä esittäessään... (Voi olla että jos lääkäriltäkin olisi mitattu verenpaineet siinä missä minulta niin myös ne olisivat olleet pikkuisen yläkanttiin!) Lääkäri totesi että alapäätarkistusta ei tarvinne tällä vastaaotolla tehdä, sillä se tehdään joka tapauksessa vielä myöhemmin tutkimusyksikössä. Enpä olisi halunnutkaan, joten tämä oli hyvä juttu. Hän laati minulle kysymyslistansa jälkeen laboratoriolähetteet perusverenkuvaan, kilpirauhasarvoon ja olikohan vielä joku muu... Lisäksi hän lähetti pissanäytteeseen klamydian ja tippurin tarkistamiseksi. Ja kaiken kruununa PAPA-kokeeseenkin! Voisin kuulemma käydä labrassa milloin tahansa (kuitenkin aamulla), ja koska hän sanoi laativansa varsinaisen lähetteen lapsettomuustutkimuksiin heti kun hän saa laboratoriotulokset nähdäkseen niin päätin mennä samantien - vaikka piti lähteä polkemaan sumuisessa säässä parin kilometrin päähän sitä varten.

Osaako kukaan kertoa miten pian ensimmäisen vastaanottokäynnin jälkeen tulee kutsu tutkimuksiin? Tämä minun tämänpäiväinen tumppulääkärini ei osannut siihen sanoa yhtään mitään, vaikka sen olisin erityisesti halunnut tietää. Lääkäri aikoi kirjoittaa lähetteen nähtyään labravastaukset eli kuulemma ensi viikon alussa. Kutsukirjeen odottaminen olisi huomattavasti mukavampaa, jos tietäisi voiko sitä odotella jo parin viikon kuluttua vai vasta ensi vuonna ja kun ajan saa, niin meneekö sekin kuukausien päähän eteenpäin... vai..?!

Labrassa sitten odottelin puoli tuntia kunnes pääsin piikitettäväksi. Labrahoitaja otti 3 putkiloa verta ja kysyi että otetaankos PAPA samalla reissulla, mihin en ollut ihan varautunut. Tunnelma oli kuitenkin hyvä, oma alapäätilanteeni otollinen kuukautisten jo loputtua, ja hoitaja vaikutti mukavalta ja sain käsityksen että hän olisi se, joka ottaisi PAPA:nkin. Suostuin ja huonetta vaihdettuamme tämä inhottavampi näytteenotto kävi huomattavasti mukavammin kuin ensimmäisellä kerrallani muutama vuosi sitten. Ja täytyy sanoa että tässä tilanteessa hoitajan olemuksella oli minulle paljon merkitystä - paljon enemmän kuin lääkärin istunnolla; hoitaja vaikutti rempseän toimeliaalta ja samalla luotettavalta ja huomaavaiselta. Minun ei tarvinnut tarkkailla hänen osaamistaan ja hän otti hyvin huomioon sen että jännitin kovasti alapään kaivelua. Homma meni nopeasti, ja sen jälkeen jätin kevein mielin vielä virtsanäytteenkin.

Eli näin käynnistyi meillä lapsettomuustutkimukset tänään! Mies vain nukkui ja minä hoidin kaiken "likaisen työn".

Mutinoita ennen tutkimuksia

Olen nyt jossain oman lapsettomuuteni keskipisteessä. Se on jännä paikka; siellä ei ole paha olla, vaan yllättävän kevyt vaikka välillä ehkä vähän ahdistaa ja mietityttääkin. Miellän tämänhetkisen olotilani tällaiseksi "lapsettomuuden keskipisteeksi" sillä asian tajuamisen, sisäistämisen, kaikenlaisen odottelun ja tutkimuksiin hakeutumisen jälkeen tämä hetki tuntuu käännekohdalta. Tutkimusten pian käynnistyttyä olemme varmasti taas miehen kanssa hyvin takkuisella tiellä, joka pitää joko kulkea loppuun tai luovuttaa ja kääntyä takaisin - tänne samaan keskipisteeseen takaisin.

Lähipäivinä koittaa ihkaensimmäinen lääkärikäyntimme terveysasemalla lapsettomuuden tiimoilta. En odota suurta menestystä tulevilta tutkimuksilta. Uskoni terveydenhuoltoalan apuun meidän kohdallamme ei jostain syystä ole kovin korkealla. Varmasti meitä autetaan parhaan mukaan, mutta kaikille asioille ei vain voida mitään. Lohdullisinta minusta olisi saada edes tietää jokin syy raskautumattomuudelle kuin saada pelkkä diagnoosi selittämätön lapsettomuus, jota ilmeisesti kohtalaisesti tarjoillaan. Se tuntuu minusta tylyltä ja todennäköiseltä vaihtoehdolta.
Toisaalta voihan minussa olla fyysistä vikaa, mistäpä sen tietää... Inhoan ajatusta että alapäätäni ronkitaan, joten tutkimuksia minulle ei ole tähän ikään mennessä juurikaan tehty. Olen käynyt yhdessä seulonta-PAPA-kokeessa (viime hetkellä vääntäydyin sinnekin!) sekä yhdessä terveysasemalääkärin tekemässä tarkastuksessa, jota ei ehkä saatu kunnollisesti tehtyä, koska muhun sattui ja lääkäri ei ollut mitenkään kovin kiinnostunut... Myös kuukautisten satunnaisesta kivulloisuudesta johtuen olen joskus miettinyt endometrioosia itselläni olevaksi, mutta en tiedä siitä sen enempää. Ehkä kaikki tämä selviää?

Viimeiset kuukautiseni alkoivat muuten heti edellisen postaukseni jälkeen ja vieläpä varsin poikkeuksellisesti! Ei ollut mitään ennakkotuntoja tulevasta kuten muutamana viime kertana on ollut. (Ei voinut sitä Fernet Brancaakaan napata!) Heräsin yöllä tunteeseen että jotakin valuu ulos! Siis todella outoa: heräsin yöunestani, mikä oli aivan käsittämätöntä. Otin varmuuden vuoksi yhden särkylääkkeen naamaani yöunta turvaamaan, mutta niillekään napeille ei ollut sen koommin mitään tarvetta. Voisiko joku selittää mulle miksi kuukautistuskat menee välillä ihan överiksi ja toisena kertana ei tunnu juuri missään?!