Ultraääni... onko siellä munarakkuloita?

Olen jo hieman toipunut alkuviikon shokistani, jossa yhdistyivät kertaheitolla ja radikaalisti paha mieli useammasta asiasta. Gonal-f lääkkeen hinta nyt oli jo hetken aikaa ehtinyt kaihertaa taustalla, ja rahameno oli ladannut omat odotuksensa hoidon suhteen. Olin pähkäillyt että jos jokin maksaa niin tavattoman paljon niin pakkohan sillä on jotain saada aikaiseksikin - ja silti samaan aikaan en kuitenkaan yhtään tiennyt miten lääke minussa toimi vai toimiko ollenkaan. Maanantaina sitten yhtäkkiä sainkin tietää että oma kroppa oli pettänyt mut: FSH -hormoni ei ollut noussut odotetusti 250 IU annoksella (5 pistosta takana). Ja minä kun olin aina luullut että vaikka tässä koeputkihedelmöityksessä onkin monta muuttujaa ja vaihetta, joissa voi mennä pieleen, niin en ollut yhtään varautunut että takaisku voisi tulla jo tällaisessa vaiheessa kun multa otetaan yksi vaivainen verinäyte! Minähän olen ollut tutkimuksissa aina ihan kunnossa, eikä yksikään lääkäri ole sanonut että labra-arvoissani olisi ollut mitään poikkeamia. Nyt vasta kerrottiin että pientä miinusta siellä labratussa hormonissa kuulemma oli jo aikasemminkin näkynyt. Että tällä tavalla - ja kolmantena romahdustekijänä oli tuo meidän punktiota hoputtava kesäsulun uhka, josta en ennen maanantaita myöskään tiennyt mitään...

Nyt tämän viikon lopulla  minulla oli sitten ultraääni, johon menin jälleen yksin (mies oli yhä matkalla). Ultrausta edeltävänä yönä en meinannut saada unta. Yrittäessäni nukahtaa päässäni pyöri ihan liikaa kaikenlaista, jopa niinkin villi mielikuva tulevasta päivästä että lääkäri ultratessaan toteaisi minun olevankin jo raskaana, ja jotenkin koin sen mielikuvan niin todellisena ja samalla liian absurdina edes uskottavaksi että aloin hervottomasti itkeä tyynyä vasten. (Voiko tämän surullisemmin kesäänsä viettää..?) Valitettavasti en edes onnistunut itkemään itseäni uneen, vaan ajatukset jatkoivat risteilemistään ja suurimpana pelkona mielessä pyöri se että mitään munarakkuloita ei ole kasvanut kaikesta piikittelystä huolimatta. Hyperstimulaatiota olin ehkä  pelännyt kohdalleni joskus aiemmin, mutta maanantain huonon labravasteen jälkeen se ei kyllä enää kummitellut mielessäni.

Viimeksi jännitin aukiolotutkimusta näin paljon kuin nyt tätä ultraääntä - silloin kylläkin fyysisen kivun pelossa, nyt nimenomaan tuomion takia. Lääkäri ei nähnyt ultratessa vasemmalla puolella munasarjoja ollenkaan, eikä näin ollen rakkuloitakaan sillä puolen. Onkohan moinen tavallista vai onko mun vasen puoli jo lopettanut toimintansa? Oikealla näkyi vaatimattomat 4 kasvavaa munarakkulaa, mutta se oli juuri ja juuri riittävä määrä sen suhteen että me tosiaan pääsemme ensi viikolla punktioon! Jos oikein hyvin käy niin siihen mennessä saattaa kasvaa vielä muutama rakkula lisääkin, mutta kuluneen viikon valossa en ole mitenkään toiveikas sen suhteen. Mutta jospa niissä neljässä olisi kaikissa edes munasolu sisällä... sitä toivon kovasti!

Tällä kertaa vastaaoton henkilökunta jätti minut kylmäksi, he eivät oikein ottaneet kontaktia tai olleet lainkaan kiinnostuneita jaksamisestani. Kerrankin olisin toden teolla kaivannut sitä oltuani viikon yksin, epätietoisena ja jopa ahdistuneena. Kyselin perusteluja sille miksi sperma ei saisi olla enemmän kuin 5 vuorokautta vanhaa aina kun näytettä annetaan, johon minulle vastattiin että "noudatatte ohjetta." Yritin surkeana muotoilla kysymystä eri tavalla ja silti vastaus oli vain että "se on se kaksi viiva viisi päivää." Meinasin jopa alkaa itseä vastaanotolla ja takeltelin puheissani, mutta kokemani empatiavaste oli täysi nolla...

Onneksi mies tuli sittemmin kotiin ja olen saanut puhua näistä asioista hänen sekä lisäksi parin muunkin henkilön kanssa. Jaettuna nämä asiat eivät ole enää tuntuneet niin pahoilta.

Ai niin, tuon Gonal-f:n kanssa tuli lääkekohtainen ostokatto täyteen ja viimeisimmän kynän hakiessani apteekista, KELA oli yllättäen tukenani jo kassalla! Nyt minäkin sitten vasta tajusin miten nämä Kela-korvaus-hommat loppujen lopuksi menevätkään. Tämän helpotuksen jälkeen lakkasin laskemasta montako euroa työnnän kertapiikituksellä vatsanahkaani, sillä jos näitä hoitoja tehdään loppuvuodesta vielä lisää niin kyseistä lääkettä ei siinä kohtaa enää veloiteta suoraan omasta lompakostamme. Tähän asti elämääni oon saanut vain ihmetellä ja selvitellä Kelan kanssa kaiken maailman sotkuja ilman mitään riemun väreitä, mutta kerrankin sain kokea tästäkin tahosta olevan jotain hyötyä itsellenikin :)

HSSG

Kevät otti takapakkia, mutta lapsettomuustutkimuksemme ottivat harppauksen eteenpäin. Nyt on minulle sitten lopultakin tehty hysterosonosalpingografia eli munatorvien aukiolotutkimus. Antaisin itselleni pikku aplodit tästä hyvästä, sillä jännitinhän kovasti ja jopa lykkäilin eteenpäin tutkimusajan varaamista.

Menin tutkimukseen kauhusta kankeana ja tuntia aiemmin otettavaksi neuvottu Burana ei vaikuttanut mitenkään. Jos mahdollista tunsin kipua alavatsalla jo ennen tutkimusta, mutta se oli kai psykosomaattista...? Ajanvaraukseni myöhästyi vartilla mutta ystävällistä oli että hoitaja kävi odotusaulassa mainitsemassa asiasta. Tutkimushuoneessa lääkäri kysyi ensi töikseen missä mies oli sillä tällä vastaanotolla olisi pitänyt ehdottomasti olla yhdessä. Ajanvarausta tehdessä tämä oli kyllä huomioitu ja olin puhunut että kyseisenä päivänä mieheni ei pääse paikalle. Toin esille tutkimuksen jännittämiseni ja hoitaja huomioi tämän kertomalla vielä vierelläni tapahtumien kulun. Lääkäri antoi huomattavasti viileämmän vaikutelman, mutta sain vaikutelman että kun ilmeni työskentelyni terveydenhuoltoalan tehtävissä myös niin jopa hänkin viitsi kertoilla hieman anteliaammin tutkimuksen kulusta...

Tutkimus ei kestänyt kuin muutaman minuutin, sillä munatorvet olivat auki. Ja munasarkoissa oikealla puolella näkyi kuulemma iloisesti kypsyvä munarakkula. Spekula teki eniten kipeää ja sen pienikin liikahdus navan suuntaan oli inhottavinta. Katetri sisäänvietynä sen jälkeen ei tuntunut ollenkaan ja keittosuolaliuoksen ruiskutus tuntui vain hienoisena painontunteena juuri munatorvien suunnilla. Jälkikäteen ajattelin että olisin pärjännyt ilman särkylääkettäkin jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää. Jännitys ja empatian kohtaamattomuus olivat ne kiperimmät asiat.

En muista kirjoitinko aiemmin asiasta että mies antoi viime kuussa jälleen uuden spermanäytteen sen  jälkeen kun terveysasemalla hänen kilpirauhasarvoissaan ei ollut sittenkään mitään hoidettavaa. Tämä näyte oli kuulemma tällä kertaa parempi. Sanoikohan tämänpäiväinen lääkäri että siittiöiden tavoitemäärä olisi 15 miljoonaa? Aiemmassa onnistuneessa näytteessä niitä oli ollut 3,5 miljoonaa ja nyt viimeisimmässä 20 miljoonaa. Aikamoinen ero! Viimeisimmän spermanäytteen sekä aukiolotutkimuksen valossa hän kaavaili meille jatkossa Clomifen-tehosteisia inseminaatiota, mutta meidän tulee ensin allekirjoittaa yhdessä hoitosuostumus- tai sitoumuspapereita...
Näille paperiasioille ynnä muille puheille löytyi kaikille sopiva ajankohta vasta toukokuulle, mutta mikäpä siinä.

Miksi meitä heitellään

Kirjoitin viime kuussa että mieheni sai tutkimuspoliklinikalta tuomion huonohkoista kilpirauhasarvoistaan, jota tulisi oman terveysaseman kautta hoitaa ja sen jälkeen palata taas siemennestenäytteen pariin. No, hän kävi terveysasemalla, otettiin uusia labroja ja nepä ei olekaan tk-lääkärin mielestä huonoja. Mä olen itse saanut tästä asiasta nyt vain sellaista "rikkinäinen puhelin" -tietoa eli mieheni suurpiirteisiä tarinoita lääkäriltään, eli itsellänikin on hieman epäselvä käsitys asioista. Mutta ilmeisesti jokin kilpirauhasen toimintaan vaikuttava hormoni, joka lähtee aivolisäkkeestä (minkäniminen?!), on joutunut työskentelemään ylimääräistä jotta kilpirauhashormonia erittyy normaalimääräisesti. Näin on kuitenkin tapahtunut, joten mitään tyroksiinilääkettä ei nyt sitten tarvittukaan, mistä minä olin ehkä vähän pettynyt...

Tk-lääkäri käski nyt palata neuvottelemaan lapsettomuuspoliklinikalle näistä arvoista ja hoitamaan asia tarpeen vaatimalla tavalla siellä. En ymmärrä miksi he alunperin tölvimät meitä terveysasemalle hoitamaan kilpirauhasarvoja, joita ei tarvitse hoitaa. Mies saa nyt sitten minun puolestani soitella Naistenklinikalle että me nyt tullaan jojon lailla takasin... ja että miten nyt jatketaan. Ihme pyllyilyä.

Ultraylläri

Joulu on takana, ja tänään menin vatsa vielä kinkusta ja muista herkuista pinkeänä kiertokartoitusultraääneen. Ultraääni tulli tehdä minun kiertojen pituuksilla kierron 10-12- päivinä jotta tuolloin pääsisi sopivasti ihmettelemään kypsyvää munarakkulaa. Joulun sulkiessa muut vaihtoehdot pois, minulle tehtiin tutkimus kiertopäivänä 12. Hoitaja ja lääkäri olivat eri kuin viime kerralla, mutta miellyttäviä ja pätevän oloisia olivat myös nämä naisihmiset. Aloitettuaan ultrailun lääkäri kysyi kummissaan onko ollut vatsakipuja, mitä vähän kummastelin, mutta vastasin että ei ole mitään perinteistä ähkyä ja turvottelua kummempaa ollut. Lopulta hän totesi että "täällä näyttää siltä että ovulaatio on jo tapahtunut"!! Uskomatonta. Tämän havainnon tehtyään totesimme molemmat että kuukautisia voi odottaa täten alkavaksi jo noin kp 25. Olipahan kumma juttu!

Hyvä puoli tässä on se että jouluna siemenlahjoja jaettiin kaikkina jouluun laskettavina päivinä. Ja oletettavasti tuolloin ovulaatio on jossain kohdassa mennyt tapahtumaan. Eli ainakin tuli hyödynnetyksi. Huono puoli on se että käsittääkseni alati lyhenevä kierto voi kieliä jopa hedelmällisyyden alenemisesta, mutta lääkäri ei sanonut asian toistaiseksi huolettavan kuitenkaan. Enkä minäkään oikeastaan vielä huolestunut.

Spermanäytteestä kysyin että oliko se riittävä, sillä sitä oli tosiaan kerrytetty naurettava puoli vuorokautta ja se olikin ollut riittämätön. Miehen pitää näin ollen antaa uusi näyte.

Ja loppukevennyksenä vielä: lähetin miehelle heti tekstarin että hänen tulee väsätä uusi näyte ja onpa hyvä että hän oli jo todennutkin minulle antavansa sellaisen tarvittaessa mielellään. No... viestin lähettämistä kului pari minuuttia. Köröttelin bussissa ja kuulin että sain viestin. Viestissä luki "Hauska kuulla," ja lähettäjänä oli äitini! Mutisin säikähtäneenä ehkä pikku kirosanan, sillä äiti eikä muukaan perheeni itse asiassa tiedä että edes yritämme lasta (-olemme kyllä muuten läheisissä väleissä!). Hädissäni selasin vanhat viestitiedot ja olin niiden mukaan kuitenkin lähettänyt viestin ihan oikein ja hetken päästä sainkin myös mieheltä vastauksen viestiin. Äitini oli oletettavasti laittanut vain keski-ikäisen viiveellä vastauksen hänelle illalla lähettämääni viestiin saamaani joululahjaan liittyen. Mutta laittoipa sellaiseen ajankohtaan vastauksen että huh huh! ;)

Ja koska kerran ovis on jo takana, niin nämä on sitten jo piinapäiviä nyt tällä kohdalla kp12!

Ensikäynti tutkimuksissa, jee

Tutkimukset korkattiin pari päivää sitten Naistenklinikalla. Olimme saaneet miehen kanssa omat peräkkäiset puolen tunnin vastaanottoajat, mutta käytännössä meille oli varattu siis yhteinen tunnin aika. Hoitaja ja lääkäri olivat mukavia, naisia molemmat. Lääkäri haastatteli täyttämiemme esitietolomakkeiden perusteella ensin minua ja sitten miestäni. Kun minun haastattelu oli tehty niin ei muuta kuin housut pois ja laverille makuulle kintut levällään - näin karusti ilmaistuna. Karusta ilmaisusta huolimatta osalleni langenneet konkreettiset tutkimukset eivät tuntuneet pahoilta. Lääkärin miellyttävyydellä oli positiivinen vaikutus, ja ehkä minäkin alan vähitellen rentoutua näihin alapäätutkimuksiin nyt kun niissä on alati enemmän tullut käytyä... Lääkäri tunnusteli ensin sormin alapään painellen samalla alavatsaa. Sen jälkeen hän tunnusteli myös peräaukon perustelematta miksi niin, mutta arvelin mielessäni että sitäkin kautta kokeiltuna tunnusteltiin varmaan silti gynekologisia elimiä noin "ulkopäin" eli siitä läheltä, koska peräaukon rakenteella tuskin on mitään merkitystä lisääntymisongelmissa... Tunnustelun jälkeen kohtu ja munasarjat tsekattiin myös ultraäänellä ja näillä menetelmillä vaikutin normaalilta so far. Jee!

Mies sai istua rennosti vieressä, kun minua tutkittiin ja häntä haastateltiin vielä. Mutta hän sai suureksi riemukseni sperma-analyysia varten näytepaketin, jonka saa nyt jatkossa toimittaa haluamanaan ajankohtana Naistenklinikalle. Siihenkin pitää tosin varata aika eli toimitusta ei voi tehdä täysin spontaanisti. On se varmasti mukavampi hoitaa kotona ja toimittaa tunnin sisällä poliklinikalle kuin asioida siellä sairaalan vessassa. Jos nyt tässä omien kärsimystensä keskellä voi jostain repiä huumoria, niin mä oon kyllä iloinnut ihan kympillä tästä spermajutusta. En edes kykene kirjoittamaan kaikkea tähän blogiin mitä kaikkea riemua siemenneste on tuonut mieliimme, mutta olemme yhdessä nauraneet muun muassa jo sille että jos poliisi pysäyttäisi mieheni liikenteessä kesken kiireellisen kuljetustoimituksen, niin sitten hän voi vedota näytteen kiireellisyyteen ja näyttää pelkääjän paikalla turvavöihin sijoitettua näytepurkkiaa ja yrittää josko poliisi heltyisi nähdessään pieniä siittiötä purkissa...! :D

Mulle puolestaan tehdään seuraavaksi kuukautiskierron kartoitus. Sain siis tulevaksi missiokseni seuraavan kierron ensimmäisenä päivänä varata ultraääniajan, jonka pitää sijoittua kiertopäiville 10-12 sekä minun tulee myös käydä labrassa kierron 3-5 päivinä. Joulu saattaa ehkä siirtää nämä hommat alkavaksi vasta tammikuussa - riippuu nyt milloin kuukautiset sattuvat alkamaan. Mutta yksi kuukausi sinne tänne ei tässä kohtaa hetkauta mitenkään! Kiertokartoituksen jälkeen tehdään sitten kuulemma joskus myös munatorvien aukiolotutkimus, mutta en piittaa vielä siitä vaan keskityn nyt vielä tähän lähimpään tutkimukseen.
Todella ihanaa että tutkimukset alkoivat. Mieleni on kevyt ja jouluisa! Tuntuu että emme ole yksin tämän asian kanssa ja että tämä on ehkä ratkaistavissa. Kivaa, että tutkitaan. :)

Murrrrrrrrrr

Soitin tänään terveysasemalle kysäistäkseni tämän kuun alun labra- ja PAPA-tuloksiani. Ne olivat ok. Samalla kysyin että näkeekö langan päässä oleva hoitaja koneelta myös sen että onko lääkärini jo tehnyt lähetteen lapsettomuuspoliklinikalle. Hän lupasi tehdä se heti labravastausten näkyessä ja onhan käynnistäni kulunut jo 3 ja puoli viikkoa. No kas kummaa - eipä ollut! Ystävällinen hoitaja aikoi lähettää lekurille sisäpostitiedotteen mutta **ttu että minua v**utti. Pitääkö kaikki tehdä ihan itse?! Herra tohtori oikein sanoi silloin että "labravastaukset näkyvät varmaan jo heti alkuviikosta niin laitan sen lähetteen sitten." Varmaan taas valelääkäri tämäkin unhomieli!

Eka lääkärikäynti

Nyt on sitten ensimmäisellä lääkärin vastaanotolla käyty ja voimme toden teolla alkaa odotella tutkimusten starttaamista. Odotteluahan tässä ei ole vielä paljon harrastettukaan... ;)

Lääkäri oli sellainen meikäläisen ikäinen nuori mies ellei vielä nuorempi. Sain vaikutelman että hän oli vähän "pallo hukassa" minua jututtaessaan, mutta en kanna kaunaa, koska en pitäny tätä käyntiä suuressa merkityksessä muutoin kuin että saamme lopultakin lähetteen kunnon tutkimuksiin. Miesystäväni ei osoittanut aiemmin halukkuutta tulla mukaan tälle käynnille, joten annoin hänen nauttia yöunistaan. Itse vastaanotolla lääkärinuorukainen kyseli minulta kysymyksiä jonkin sortin check-listin kanssa, ja välillä saatuaan aina jonkun kohdan kysytyksi hän totesi "jesss..." Vähän niinkuin suoritetsemppauksena itselleen! Se kuulosti kornilta mutta arvelin hänen potevan paineita kanssani yhdyntäkysymyksiä esittäessään... (Voi olla että jos lääkäriltäkin olisi mitattu verenpaineet siinä missä minulta niin myös ne olisivat olleet pikkuisen yläkanttiin!) Lääkäri totesi että alapäätarkistusta ei tarvinne tällä vastaaotolla tehdä, sillä se tehdään joka tapauksessa vielä myöhemmin tutkimusyksikössä. Enpä olisi halunnutkaan, joten tämä oli hyvä juttu. Hän laati minulle kysymyslistansa jälkeen laboratoriolähetteet perusverenkuvaan, kilpirauhasarvoon ja olikohan vielä joku muu... Lisäksi hän lähetti pissanäytteeseen klamydian ja tippurin tarkistamiseksi. Ja kaiken kruununa PAPA-kokeeseenkin! Voisin kuulemma käydä labrassa milloin tahansa (kuitenkin aamulla), ja koska hän sanoi laativansa varsinaisen lähetteen lapsettomuustutkimuksiin heti kun hän saa laboratoriotulokset nähdäkseen niin päätin mennä samantien - vaikka piti lähteä polkemaan sumuisessa säässä parin kilometrin päähän sitä varten.

Osaako kukaan kertoa miten pian ensimmäisen vastaanottokäynnin jälkeen tulee kutsu tutkimuksiin? Tämä minun tämänpäiväinen tumppulääkärini ei osannut siihen sanoa yhtään mitään, vaikka sen olisin erityisesti halunnut tietää. Lääkäri aikoi kirjoittaa lähetteen nähtyään labravastaukset eli kuulemma ensi viikon alussa. Kutsukirjeen odottaminen olisi huomattavasti mukavampaa, jos tietäisi voiko sitä odotella jo parin viikon kuluttua vai vasta ensi vuonna ja kun ajan saa, niin meneekö sekin kuukausien päähän eteenpäin... vai..?!

Labrassa sitten odottelin puoli tuntia kunnes pääsin piikitettäväksi. Labrahoitaja otti 3 putkiloa verta ja kysyi että otetaankos PAPA samalla reissulla, mihin en ollut ihan varautunut. Tunnelma oli kuitenkin hyvä, oma alapäätilanteeni otollinen kuukautisten jo loputtua, ja hoitaja vaikutti mukavalta ja sain käsityksen että hän olisi se, joka ottaisi PAPA:nkin. Suostuin ja huonetta vaihdettuamme tämä inhottavampi näytteenotto kävi huomattavasti mukavammin kuin ensimmäisellä kerrallani muutama vuosi sitten. Ja täytyy sanoa että tässä tilanteessa hoitajan olemuksella oli minulle paljon merkitystä - paljon enemmän kuin lääkärin istunnolla; hoitaja vaikutti rempseän toimeliaalta ja samalla luotettavalta ja huomaavaiselta. Minun ei tarvinnut tarkkailla hänen osaamistaan ja hän otti hyvin huomioon sen että jännitin kovasti alapään kaivelua. Homma meni nopeasti, ja sen jälkeen jätin kevein mielin vielä virtsanäytteenkin.

Eli näin käynnistyi meillä lapsettomuustutkimukset tänään! Mies vain nukkui ja minä hoidin kaiken "likaisen työn".