Onko se joku teistä seitsemästä?

Ensi viikolla meillä koittaa jälleen munarakkuloiden punktio ja minä niin toivontoivontoivon että myös alkionsiirtoon päästäisiin tällä kerralla. Mua jännittää varmastikin punktiopäivää enemmän juuri se seuraava päivä; soiko puhelin jälleen ja kerrotaan taas että mitään siirrettävää ei ole...

Synarelan ja Gonal-f lääkkeiden käyttö on tässä hoidossa sujunut mulla vaivattomasti. Ainoa ongelmatilanne meinasi koittaa kun ensiksi mainittu pääsi eräänä iltana loppumaan. Ehdin vähän hätäillä sillä ilta-annoksessa en tuntenut sieraimiin tulevan lääkettä lainkaan, mutta onneksi seuraavana aamuna sain taas kyseisen lääkkeen käyttööni, eikä tuolla yhdellä epäonnistuneella suihkutuskerralla ollut sitten kuulemma ratkaisevaa vaikutusta mihinkään. Gonal-f puolestaan, joka siis kasvattaa munarakkuloita ja toivottavasti myös munasoluja, on saanut alavatsani tuntumaan hieman turvonneelta. Luulen ainakin pinkeyden johtuvan lääkkeestä. Onhan mulla ollut sitä menossa aika tuhti annoskin: 350 IU päivässä!

Iso Gonal-f annostelu on onneksi tuottanut sen verran tulosta että 5 pistopäivän jälkeen otettu estradioli-labra-arvoni oli tällä kertaa melkein 10-kertaisesti(!!) suurempi kuin kesän hoidossa vastaavaan aikaan. Kesällähän lääkeannokeni oli myös pienempi; 250 IU per päivä, mutta se ei mielestäni selitä huonoa labratulostani kokonaan. Mulle on nyt vasta kerrottu tarkemmin mikä kesän labra-lukemani oli ja itse sitten googleteltuani asiaa se on vastannut lähinnä miesten tai menopausaali-ikäisten naisten arvoa, joten en voi kuin ihmetellä miten ihmeessä se saattoikin olla itselläni silloin lääkeavusteisesti niin surkea! Nykyisessä hoidossa lukemani oli kuitenkin aivan normaali, ja se enteili tietenkin myös kesää suurempaa munarakkulamäärää. Rakkulat on nyt jo ultrattu ja sieltähän löytyi nyt peräti 7 potentiaalista munarakkulaa! Joku toinen voisi olla harmissaan noin pienestä määrästä, mutta edellisen punktion muistaessani tuo lukumäärä kuulostaa nyt vallan hyvältä.

Ultrauksen yhteydessä oli mukava kuulla myös se että vasen munasarjanikin on herännyt eloon ja muutama keräyskelpoinen munarakkula sijaitsee tällä kertaa silläkin puolella! Se ei ole siis totaalisen kuollut puoli, vaikka kesän hoidossa ehkä luulin hetken jopa niin.

Toiveikkuuteni tuntuu heräilevän jälleen hieman horroksestaan. Jospa joku näistä seitsemästä munarakkulasta jatkaisi elämäänsä vielä pitkään löytyen ensi kesänä yhä vain kehittyneenä välittömästä läheisyydestäni...

Ultraääni... onko siellä munarakkuloita?

Olen jo hieman toipunut alkuviikon shokistani, jossa yhdistyivät kertaheitolla ja radikaalisti paha mieli useammasta asiasta. Gonal-f lääkkeen hinta nyt oli jo hetken aikaa ehtinyt kaihertaa taustalla, ja rahameno oli ladannut omat odotuksensa hoidon suhteen. Olin pähkäillyt että jos jokin maksaa niin tavattoman paljon niin pakkohan sillä on jotain saada aikaiseksikin - ja silti samaan aikaan en kuitenkaan yhtään tiennyt miten lääke minussa toimi vai toimiko ollenkaan. Maanantaina sitten yhtäkkiä sainkin tietää että oma kroppa oli pettänyt mut: FSH -hormoni ei ollut noussut odotetusti 250 IU annoksella (5 pistosta takana). Ja minä kun olin aina luullut että vaikka tässä koeputkihedelmöityksessä onkin monta muuttujaa ja vaihetta, joissa voi mennä pieleen, niin en ollut yhtään varautunut että takaisku voisi tulla jo tällaisessa vaiheessa kun multa otetaan yksi vaivainen verinäyte! Minähän olen ollut tutkimuksissa aina ihan kunnossa, eikä yksikään lääkäri ole sanonut että labra-arvoissani olisi ollut mitään poikkeamia. Nyt vasta kerrottiin että pientä miinusta siellä labratussa hormonissa kuulemma oli jo aikasemminkin näkynyt. Että tällä tavalla - ja kolmantena romahdustekijänä oli tuo meidän punktiota hoputtava kesäsulun uhka, josta en ennen maanantaita myöskään tiennyt mitään...

Nyt tämän viikon lopulla  minulla oli sitten ultraääni, johon menin jälleen yksin (mies oli yhä matkalla). Ultrausta edeltävänä yönä en meinannut saada unta. Yrittäessäni nukahtaa päässäni pyöri ihan liikaa kaikenlaista, jopa niinkin villi mielikuva tulevasta päivästä että lääkäri ultratessaan toteaisi minun olevankin jo raskaana, ja jotenkin koin sen mielikuvan niin todellisena ja samalla liian absurdina edes uskottavaksi että aloin hervottomasti itkeä tyynyä vasten. (Voiko tämän surullisemmin kesäänsä viettää..?) Valitettavasti en edes onnistunut itkemään itseäni uneen, vaan ajatukset jatkoivat risteilemistään ja suurimpana pelkona mielessä pyöri se että mitään munarakkuloita ei ole kasvanut kaikesta piikittelystä huolimatta. Hyperstimulaatiota olin ehkä  pelännyt kohdalleni joskus aiemmin, mutta maanantain huonon labravasteen jälkeen se ei kyllä enää kummitellut mielessäni.

Viimeksi jännitin aukiolotutkimusta näin paljon kuin nyt tätä ultraääntä - silloin kylläkin fyysisen kivun pelossa, nyt nimenomaan tuomion takia. Lääkäri ei nähnyt ultratessa vasemmalla puolella munasarjoja ollenkaan, eikä näin ollen rakkuloitakaan sillä puolen. Onkohan moinen tavallista vai onko mun vasen puoli jo lopettanut toimintansa? Oikealla näkyi vaatimattomat 4 kasvavaa munarakkulaa, mutta se oli juuri ja juuri riittävä määrä sen suhteen että me tosiaan pääsemme ensi viikolla punktioon! Jos oikein hyvin käy niin siihen mennessä saattaa kasvaa vielä muutama rakkula lisääkin, mutta kuluneen viikon valossa en ole mitenkään toiveikas sen suhteen. Mutta jospa niissä neljässä olisi kaikissa edes munasolu sisällä... sitä toivon kovasti!

Tällä kertaa vastaaoton henkilökunta jätti minut kylmäksi, he eivät oikein ottaneet kontaktia tai olleet lainkaan kiinnostuneita jaksamisestani. Kerrankin olisin toden teolla kaivannut sitä oltuani viikon yksin, epätietoisena ja jopa ahdistuneena. Kyselin perusteluja sille miksi sperma ei saisi olla enemmän kuin 5 vuorokautta vanhaa aina kun näytettä annetaan, johon minulle vastattiin että "noudatatte ohjetta." Yritin surkeana muotoilla kysymystä eri tavalla ja silti vastaus oli vain että "se on se kaksi viiva viisi päivää." Meinasin jopa alkaa itseä vastaanotolla ja takeltelin puheissani, mutta kokemani empatiavaste oli täysi nolla...

Onneksi mies tuli sittemmin kotiin ja olen saanut puhua näistä asioista hänen sekä lisäksi parin muunkin henkilön kanssa. Jaettuna nämä asiat eivät ole enää tuntuneet niin pahoilta.

Ai niin, tuon Gonal-f:n kanssa tuli lääkekohtainen ostokatto täyteen ja viimeisimmän kynän hakiessani apteekista, KELA oli yllättäen tukenani jo kassalla! Nyt minäkin sitten vasta tajusin miten nämä Kela-korvaus-hommat loppujen lopuksi menevätkään. Tämän helpotuksen jälkeen lakkasin laskemasta montako euroa työnnän kertapiikituksellä vatsanahkaani, sillä jos näitä hoitoja tehdään loppuvuodesta vielä lisää niin kyseistä lääkettä ei siinä kohtaa enää veloiteta suoraan omasta lompakostamme. Tähän asti elämääni oon saanut vain ihmetellä ja selvitellä Kelan kanssa kaiken maailman sotkuja ilman mitään riemun väreitä, mutta kerrankin sain kokea tästäkin tahosta olevan jotain hyötyä itsellenikin :)

Kp11 - annoksen ja v**utuksen kasvatuspäivä

Jaa-a... vai olin minä vielä kuun alkaessa hyvillä mielin aloittamassa tulevaa keinohedelmöityshoitoa. Noh, nepä purjeet kääntyivät tänään rivakasti ympäri ja tekisi mieleni heittää hanskat tiskiin toteamalla että tää homma epäonnistui jo tässä vaiheessa, mutta jääköön nyt se vielä sanomatta.

Munarakkuloita kasvatellakseni olen pistänyt nyt jo viitenä iltana follitropiini-lääkettä nimeltä Gonal-F 900IU/1,5ml aina 250 IU:ta kerralla. Tähän perään nyt kontrolloitu FSH-arvo ei ollutkaan kohonnut odotetusti ja näin ollen nyt minun annosta nostetaankin 350 IU:hun tuleville päiville. No selvä, eipä tässä takaiskussa yksinään vielä mitään aiheetta panikoida; rakkuloiden kasvatustahan voisi periaatteessa jatkaa niin kauan kunnes tulosta saadaan... Ellei minulle annettaisi tähän saumaan tietoa myös deadlinesta: minulla on ainoastaan reilu viikko aikaa laittaa rakkulat täyteen kukoistukseensa punktiota varten, koska hoitolaitoksessa koittaa kesäsulku!!!!! No ohhoh, kesäsulku sitten kesken meidän hoidon - todella piristävä lisäjännitystekijä, kiitos vaan - no ei se mitään, mepä kipastaan silti toiveikkaana ostelemaan niitä muutaman satasen maksavia kyniä..!

Mä en pysty tuohtumukseltani edes jäsentelemään ajatuksiani oikein järkevästi, mutta tuli vain mieleeni että ehkäpä tässä IVF-jonossa 9 kuukauttaoltuamme olisimme kestäneet vielä pari mokomaa ihan vain sen takia jottei tämäntyylisiä ala-arvoisia lisäesteitä tarvitsisi tässä vaiheessa sietää. Eikö meillä ole jo ollut tarpeeksi vaikeaa saada raskautta alulle, eikö?! Tarvitseeko mun oikeasti nyt tiimalasin kanssa alkaa kannustamaan noita perkeleen rakkuloita, joihin mä oon nyt kyllä erittäin pettynyt niihinkin. Luulin nimittäin tähän asti luullut että oma kroppani olisi jokseenkin toimiva vähän joka asiassa.

Ja tämän kohdallani ilmeisen toimimattoman lääkkeen hinta on oma lukunsa. Yhden kynän hinta oli Kelan omavastuuosuuden jälkeen muistaakseni noin 280€. Niitä siis ostettiin jo pari kappaletta (ja: ne eivät ole tehonneet!) ja nyt sitten vielä yhtä tällaista huokeaa kynää pitäisi kirmata ostamaan tökkiäkseni sillä navan vierustaani silmät epätoivosta sumeina käskien niitä pettureita kasvamaan ennenkuin niiden aika menee umpeen. Kello tikittää!

Mies on pari päivää nyt kaverinsa kanssa reissussa, sillä hänellä alkoi jo kesäloma. Joten onneksi saan jakaa nämä tunteet yhden ihmisen kanssa, joka olla on tasan yhtä paskat tunnelmat kuin minulla: nimittäin itseni. Yksin kärsitty paska on aina moninkertainen paska: siksipä suolsinkin sen aika kärkkäästi tänne blogiin. Suokaa anteeksi - mä oon vaan ihan äärettömän harmissani koko hommasta.
Surkeaa touhua kaikki! :(

Rakkuloiden kasvatusta mahaa piikitellen

ICSI:mme on edennyt nyt siihen pisteeseen että minä olen alkanut piikittämään itseäni. Kp 6 oli kontrolliultra, jossa todettiin että Synarela on toiminut hyvin ja munarakkuloita kasvattavan Gonal-F-lääkkeen piikityksen sai aloittaa samana iltana. Tökkäsin sitä siis jo kertaalleen eilen illalla vatsamakkaraani minulle määrätyt 250 kansainvälistä yksikköä, joka on käytännössä pari hassua millia. Laskettuani äkkiseltään että tuon kertatuikkauksen hinta olisi ehkä noin 80€, niin tässä kohtaa on kieltämättä pikkuisen huimannut päätä tämä rahanmeno. Eurot häviää mun mahaani ja voin vain toivoa että onnistuin yksin kotona pistämään lääkkeen edes oikeaoppisesti, vaikka eihän sekään ole tae hoitomenestyksestä... Vielä vähintään 4 iltana työnnetään sama eurosumma alavatsaan nahan läpi neulalla, joten kasvakaahan nyt siitä sitten kalliit, rakkaat rakkulat!!

En ollut etukäteen erityisesti jännittänyt itseni pistämistä, mutta kyllä se sitten pikkuisen jännitti siinä pistoshoitajan vastaanotolla ensi kertaa kokeiltaessa kun sain kerran kuivaharjoitella homman. Pienenpieni ja ohut neula ei tunnu ihoa lävistäessä juuri lainkaan, mutta siitä en tykkää kun lasketaan 10 sekuntia pidellen neulaa yhä upotettuna "uimarenkaaseen", jolloin tuntuu siltä että oma iso hengitysliikkeeni heiluttaa vatsaanikin sen verran että neula varmaan rikkoo paikallaan pideltynäkin jotain pikkusoluja..? No, pientä sekin on mutta ikävä tunne, kun sen onnistun tuolla tavoin ajattelemaan.

Nyt kun munarakkuloita alettiin kasvattamaan Gonal-F-tuikauksilla niin samanaikaisesti Synarelan annostus puolittui; sitä otan enää vain yhden suihkauksen aamulla ja yhden illalla.

Tästä tuleekin ensimmäinen Juhannus, jolloin näin oikein tekemällä tehden kasvatan munarakkuloitani. :)
Mukavaa Jussia lukijoilleni!