Olen jo hieman toipunut alkuviikon shokistani, jossa yhdistyivät kertaheitolla ja radikaalisti paha mieli useammasta asiasta. Gonal-f lääkkeen hinta nyt oli jo hetken aikaa ehtinyt kaihertaa taustalla, ja rahameno oli ladannut omat odotuksensa hoidon suhteen. Olin pähkäillyt että jos jokin maksaa niin tavattoman paljon niin pakkohan sillä on jotain saada aikaiseksikin - ja silti samaan aikaan en kuitenkaan yhtään tiennyt miten lääke minussa toimi vai toimiko ollenkaan. Maanantaina sitten yhtäkkiä sainkin tietää että oma kroppa oli pettänyt mut: FSH -hormoni ei ollut noussut odotetusti 250 IU annoksella (5 pistosta takana). Ja minä kun olin aina luullut että vaikka tässä koeputkihedelmöityksessä onkin monta muuttujaa ja vaihetta, joissa voi mennä pieleen, niin en ollut yhtään varautunut että takaisku voisi tulla jo tällaisessa vaiheessa kun multa otetaan yksi vaivainen verinäyte! Minähän olen ollut tutkimuksissa aina ihan kunnossa, eikä yksikään lääkäri ole sanonut että labra-arvoissani olisi ollut mitään poikkeamia. Nyt vasta kerrottiin että pientä miinusta siellä labratussa hormonissa kuulemma oli jo aikasemminkin näkynyt. Että tällä tavalla - ja kolmantena romahdustekijänä oli tuo meidän punktiota hoputtava kesäsulun uhka, josta en ennen maanantaita myöskään tiennyt mitään...
Nyt tämän viikon lopulla minulla oli sitten ultraääni, johon menin jälleen yksin (mies oli yhä matkalla). Ultrausta edeltävänä yönä en meinannut saada unta. Yrittäessäni nukahtaa päässäni pyöri ihan liikaa kaikenlaista, jopa niinkin villi mielikuva tulevasta päivästä että lääkäri ultratessaan toteaisi minun olevankin jo raskaana, ja jotenkin koin sen mielikuvan niin todellisena ja samalla liian absurdina edes uskottavaksi että aloin hervottomasti itkeä tyynyä vasten. (Voiko tämän surullisemmin kesäänsä viettää..?) Valitettavasti en edes onnistunut itkemään itseäni uneen, vaan ajatukset jatkoivat risteilemistään ja suurimpana pelkona mielessä pyöri se että mitään munarakkuloita ei ole kasvanut kaikesta piikittelystä huolimatta. Hyperstimulaatiota olin ehkä pelännyt kohdalleni joskus aiemmin, mutta maanantain huonon labravasteen jälkeen se ei kyllä enää kummitellut mielessäni.
Viimeksi jännitin aukiolotutkimusta näin paljon kuin nyt tätä ultraääntä - silloin kylläkin fyysisen kivun pelossa, nyt nimenomaan tuomion takia. Lääkäri ei nähnyt ultratessa vasemmalla puolella munasarjoja ollenkaan, eikä näin ollen rakkuloitakaan sillä puolen. Onkohan moinen tavallista vai onko mun vasen puoli jo lopettanut toimintansa? Oikealla näkyi vaatimattomat 4 kasvavaa munarakkulaa, mutta se oli juuri ja juuri riittävä määrä sen suhteen että
me tosiaan pääsemme ensi viikolla punktioon! Jos oikein hyvin käy niin siihen mennessä saattaa kasvaa vielä muutama rakkula lisääkin, mutta kuluneen viikon valossa en ole mitenkään toiveikas sen suhteen. Mutta jospa niissä neljässä olisi kaikissa edes munasolu sisällä... sitä toivon kovasti!
Tällä kertaa vastaaoton henkilökunta jätti minut kylmäksi, he eivät oikein
ottaneet kontaktia tai olleet lainkaan kiinnostuneita jaksamisestani.
Kerrankin olisin toden teolla kaivannut sitä oltuani viikon yksin,
epätietoisena ja jopa ahdistuneena. Kyselin perusteluja sille miksi sperma ei saisi olla enemmän kuin 5 vuorokautta vanhaa aina kun näytettä annetaan, johon minulle vastattiin että "noudatatte ohjetta." Yritin surkeana muotoilla kysymystä eri tavalla ja silti vastaus oli vain että "se on se kaksi viiva viisi päivää." Meinasin jopa alkaa itseä
vastaanotolla ja takeltelin puheissani, mutta kokemani empatiavaste oli
täysi nolla...
Onneksi mies tuli sittemmin kotiin ja olen saanut puhua näistä asioista hänen sekä lisäksi parin muunkin henkilön kanssa. Jaettuna nämä asiat eivät ole enää tuntuneet niin pahoilta.
Ai niin, tuon Gonal-f:n kanssa tuli lääkekohtainen ostokatto täyteen ja viimeisimmän kynän hakiessani apteekista, KELA oli yllättäen tukenani jo kassalla! Nyt minäkin sitten vasta tajusin miten nämä Kela-korvaus-hommat loppujen lopuksi menevätkään. Tämän helpotuksen jälkeen lakkasin laskemasta montako euroa työnnän kertapiikituksellä vatsanahkaani, sillä jos näitä hoitoja tehdään loppuvuodesta vielä lisää niin kyseistä lääkettä ei siinä kohtaa enää veloiteta suoraan omasta lompakostamme. Tähän asti elämääni oon saanut vain ihmetellä ja selvitellä Kelan kanssa kaiken maailman sotkuja ilman mitään riemun väreitä, mutta kerrankin sain kokea tästäkin tahosta olevan jotain hyötyä itsellenikin :)
