Pukahdus hiljaisuudesta

Ajattelin nyt ihan vähän kirjoittaa - ainakin mainitakseni etten ole tyystin kadonnut. Olen ollut mieluusti hiljaa ja käynyt täällä blogeissakin vain harvakseltaan. Ehkä se on osaltaan ollut voimien keräilyä tulevan varalle. Ensi kuussa koittaa se päivä, jolloin minä ja mieheni pääsemme IVF-hoitojen suunnittelukäynnille!

Pakko kertoa yksi typerä muisto viime vuoden puolelta:

Joulun alla juttelin työtoverini kanssa hänen työsuhteestaan, joka on määräaikainen. Tulin kysyneeksi että oliko jatkoja tiedossa, johon hän vastasi että pomo oli hänen kanssaan keskustellessaan vihjaillut että "onhan täällä näitä vauvantekoikäisiä ihmisiä", mainiten ystävällisesti nimeltä minut ja erään toisen naisen. Ja tällähän viitattiin siihen, että jos nämä nimeltä mainitut vauvantekoikäiset naiset vain nyt tajuaisivat ruveta hommiin niin saisi tämä nykyinen sijainen mukavasti uuden sijaisuuden alleen. Prkl, anna mun kaikki kuulla! Kyllä kirosanaparvi lensi aikamoista kyytiä pääni sisällä tämän kuultuani, mutta enhän mä sitä voinut ääneen sanoa. Vieläkin oikein nousee ärsytys pintaan asiaa ajatellessani. Ja itse asiassa tämä työtoverihan oikeastaan vain välitti ylemmän portaan lausuntoja minulle... Kiitti vaan, pomo.

 Harmi, jos mun hedelmättömyyteni ei enää aiheuta pelkästään lapsettomuutta itselleni, vaan myös työttömyyttä muille. Kasvattaa kivasti tätä taakkaa entisestään.

Tunnelmaruno + vihaisia sanoja

Ei sää elä kuukauden kierrolla,
silti niin juuri luulen käyneen
       kun minusta karkasivat ilo ja paiste päivän
       tänään
       kun aamuiset sateet siirtyivät sisälleni,
       valumaan alas -
       kuin unelmat,
                  puhjotut, uudelleen runnotut.
Kuoret vain tippuvat,
riekaleet.

Tässäpä mun päivän tunnelmat runomuodossa. Jos muilla on ollut hyvä päivä niin en suosittele tämän tekstin jatkamista... Tänään aamupäivällä en vielä edes tuntenut merkkejä tulevasta (siihen aikaan, kun olisi vielä ehtinyt jopa soittaa inseminaatiota edeltävän ultra-ajan!), mutta iltapäivällä vatsa vääntyi tutusti vinoon ja valuminen alkoi. Raskaustumistoiveeni ja sisäinen rauhani lensivät sen jälkeen työpaikan ikkunoista taivaan tuuliin. Ja tuuli on kyllä tänään niin kova, että toivottavasti lensivät kauas pois - ainakin toi raskaustoive, kun se tuntuu aina palaavan takaisin... Kai mun on tunnustettava että toivoin taas liikoja; huomaan sen itsekin varsinkin nyt kun näen oman pettymykseni määrän. Keskustassa vastaantullut äiti kahden lapsensa kanssa ällöttivät mua. Katsoivat oikein ilkkuvasti hymyillen muhun ikäänkuin sanoen että "näin me täällä yhdessä eletään mutta tätä sinä et saa"! En tiennyt kuinka ruttuun voisin kulmani kurtistaa katkeruudusta heidän takiaan.

Ennen vanhaan vanhaan sinkkuaikoina ja kun emme lasta vielä yritettäneet miehen kanssa, olin kuukautisten alkaessa vain hieman ärsyyntynyt. Siihen ei liittynyt mitään sen kummempia pettymyksiä, mutta jostain syystä ärsyynnyin herkästi silloinkin; jupisin itsekseni tönien ovia ja huonekaluja, jos ne tulivat väärin luokseni... Nykyään lapsettomuuspettymys moninkertaistaa ärsyyntymiseni ja voin todeta olevani silloin tällöin juuri kierron alussa aivan supervihainen. Ajatukseni ovat synkkiä ja rumia, tuntuu että kaikki asiat ovat tielläni, ikäänkuin esteinä. Laukku, polkupyörä, hupun alle piiloutunut kävelijä joka ei halua huomata että yritän ohittaa, patonki joka työntyy ostoskassista väkisin käsijarrun ja käsikahvan väliin... Murisen kaikelle ja kaikille. :(

Että hyvää viikonloppua vaan... Toivon motivoituvani hoitokierron käynnistykseen maanantaihin mennessä. Koko inseminaatiokin v**uttaa tällä hetkellä, sillä olen aivan varma että alkaneen kierron ovisplussa tulee ajankohdallisesti loppuviikosta jolloin meidän pitää toteuttaa viikonloppuna kotiyhdyntä, joka pakon takia ei varmasti onnistu. Ja vaikka se teknisesti vahingossa onnistuisikin, niin sen enempää onnistumisia siitä ei tule koitumaan. Nää kotiyhdynnän hedelmät on jo niin nähty! Ei niistä ole koskaan ennenkään tullut mitään. Että se siitäkin inseminaatiosta jo näin valmiiksi. Pääasiahan onneksi on että minä pikku-viallinen pääsen hikoiluttamaan itseäni Clomifeneillä: kylläpä houkuttelee tosi kovasti...

Söin tähän murheeseen jo Buranan, suklaalevyn ja osan kiekkosipseistä; ehkä ne alkavat auttaa... Kiitos ja anteeksi - nyt on jo vähän parempi kun jokunen tunti sitten.

Aukkarin aiheuttama tukos

Paska olo tulee siitä kun ei edes yritetä! Tyystin yrityksettömät kierrot ovat onneksi olleet harvassa, mutta nykyisestä taitaa nyt tulla yksi sellainen. Mulla on paha ja vihainen mieli koska tiedän että juuri nyt kannattaisi yrittää, mutta kun en valitettavasti pysty tässä nyt yksin mitään koti-inseminaatiota tekemään!

Miehelle tuntui iskevän hätä ja stressi kerrottuani aukiolotutkimukseni jälkeen että seuraavaksi pitäisi sitoutua hoitoihin allekirjoituksin. Tällä viikolla meidän työt ja menot ovat olleet melko eriaikaisia, mutta vaikka ennätimme kerran ajautua seksiin niin panokset jäivät lipastoon niin sanotusti. Ehkä vain yritimme liikaa lopputulosta - tai minä ja mies aisti sen ahdistuen yrittämisestäni. Kuulemma hän kaiken lisäksi on jälleen alkanut epäröidä omaa isäpotentiaaliaan... :-(
Aukiololääkärikin oikein toitotti tutkimuksen loppukaneetiksi että "nyt sitten kannattaa yrittää, kun joskus on tämän aukiolotutkimuksen jälkeen juuri tärpännyt". Voi helvetin perse - kokeilisi itse yrittää kuukaudesta toiseen!

Kp 12/13; ihan sama.

Miksi meitä heitellään

Kirjoitin viime kuussa että mieheni sai tutkimuspoliklinikalta tuomion huonohkoista kilpirauhasarvoistaan, jota tulisi oman terveysaseman kautta hoitaa ja sen jälkeen palata taas siemennestenäytteen pariin. No, hän kävi terveysasemalla, otettiin uusia labroja ja nepä ei olekaan tk-lääkärin mielestä huonoja. Mä olen itse saanut tästä asiasta nyt vain sellaista "rikkinäinen puhelin" -tietoa eli mieheni suurpiirteisiä tarinoita lääkäriltään, eli itsellänikin on hieman epäselvä käsitys asioista. Mutta ilmeisesti jokin kilpirauhasen toimintaan vaikuttava hormoni, joka lähtee aivolisäkkeestä (minkäniminen?!), on joutunut työskentelemään ylimääräistä jotta kilpirauhashormonia erittyy normaalimääräisesti. Näin on kuitenkin tapahtunut, joten mitään tyroksiinilääkettä ei nyt sitten tarvittukaan, mistä minä olin ehkä vähän pettynyt...

Tk-lääkäri käski nyt palata neuvottelemaan lapsettomuuspoliklinikalle näistä arvoista ja hoitamaan asia tarpeen vaatimalla tavalla siellä. En ymmärrä miksi he alunperin tölvimät meitä terveysasemalle hoitamaan kilpirauhasarvoja, joita ei tarvitse hoitaa. Mies saa nyt sitten minun puolestani soitella Naistenklinikalle että me nyt tullaan jojon lailla takasin... ja että miten nyt jatketaan. Ihme pyllyilyä.

Uusi vuosi, vanhat kujeet :(

Voisin kiroilla sivun täyteen kuvaamaan eilisillan tuntojani. Paskaa, paskaa, paskaa! Pahinta on tuska hyökkää samanaikaisesti kehoon ja mieleen, ja nyt tuli täysteholla molempiin kohtiin.
Vahvempi särkylääke heti aamusta naamaan, ja tämä päivä näyttää jo vähän kirkkaammalta tulevan katkeran ja yksin kuolevan naisen silmin... Loppulauseesta vois päätellä, että mitäs valoisampaa tuossa nyt on, mutta aion tästä kuitenkin kerätä luuni kuntosalille. Jospa sieltä sais jotain hyvää oloa?

Murrrrrrrrrr

Soitin tänään terveysasemalle kysäistäkseni tämän kuun alun labra- ja PAPA-tuloksiani. Ne olivat ok. Samalla kysyin että näkeekö langan päässä oleva hoitaja koneelta myös sen että onko lääkärini jo tehnyt lähetteen lapsettomuuspoliklinikalle. Hän lupasi tehdä se heti labravastausten näkyessä ja onhan käynnistäni kulunut jo 3 ja puoli viikkoa. No kas kummaa - eipä ollut! Ystävällinen hoitaja aikoi lähettää lekurille sisäpostitiedotteen mutta **ttu että minua v**utti. Pitääkö kaikki tehdä ihan itse?! Herra tohtori oikein sanoi silloin että "labravastaukset näkyvät varmaan jo heti alkuviikosta niin laitan sen lähetteen sitten." Varmaan taas valelääkäri tämäkin unhomieli!

Sataa

Niinkuin hieno sää sitten lauantain myös hyvä mieleni on jokseenkin kadonnut. Tänään oma lukunsa ovat olleet yhtäkkiä toimimattomat kodinkoneet, jotka jostain syystä toimivatkin sitten vain poikaystäväni kosketuksesta. Emme ymmärtäneet mistä kiikasti, sillä minäkin osaan kyllä näitä pesulaitteita sen verran pyörittää... Se suututti minua ja lisäksi kehittelin riitaa julistamalla ilmoille kaikki muutkin joskus ärsyttäneet asiat. Lisäksi auringon katoaminen ja paluu töihin ovat olleet kova pala purtavaksi yhtäaikaa, joten myös pääni sisällä sataa vettä! Mutta kyllä tää tästä helpottanee kunhan arki taas tasoittuu uomiinsa.

Mielen rasitusherkkyys voisi kieliä kohta alkavista ...

Fyysisiä menkkojen alkamismerkkejä ei ole ollut havaittavissa, mutta niitäpä ei aina ole ylipäänsä. Olen viime päivinä ihan vähän sporttaillutkin, joten luulisi senkin edesauttavan veren tippumista.

Kp 25.

Veren vanki

Juu oikein hyvää lomaa vaan mulle: kuukautiset alkoivat eilen. :'(

Nyt tuli uusi kierron pituusennätys, sillä eilen ehti olla jo kp30 meneillään, eikä vielä keskipäivällä mitään viitteitä alkavasta vuodosta. Juuri kun olin hymy huulilla poistumassa töistä, sain saaliiksi pari rusehtavaa täplää vessapaperiin ja vatsa alkoi krampata kevyesti ja valitettavan tutun tuntuisesti. Meni lomanaloitusfiilikset totaalisesti pieleen - on se jännä miten parissa päivässä ehtikin kasvattaa kaikenlaisia kuvitelmia vauvasta... Olin jo tsekannut netin raskauskiekosta että tämä vauva syntyisi oivallisesti synttärilahjakseni ensi vuonna, mutta bullshit! Mutta eipä tuu sellaista lahjaa ensi vuonna.

En herkästi vaivaa poikakaveria näillä spekulaatioilla, koska hän ei ole innokas asioiden vatvova, mutta torstai-iltana tunnustin että nyt on saatu kierron ennätyspituus jo rikki ja että jännittää kovasti. Tuntui silloin että hänkin jo vähän innostui ja jännittyi asiasta, emmekä kumpikaan saaneet aivan heti unta mahdollisen raskauden pyöriessä mielessä.

Eilen kp30 muuttui kp1:seksi ja fiilis aivan järistyttävän vihaiseksi v*tutukseksi (näin suoraan sanottuna). Tää jos mikä on rumaa: mutta mun ois eilen töistä lähdettyäni tehny mieli potkia ohimeneviä lastenrattaita ihan vain elämän epäoikeudenmukaisuuden takia. Suututti ja masensi ihan tajuttomasti. Eihän se muiden vika silti ole, enkä siksi tietysti potkinut.

Viime yönä tuli kaiken kruunuksi ihan kamalat vatsakivut, en muista sellaisia olleen vuosiin - jos ikinä. En tiedä pahensiko kipuja aiemmin illalla kylässä otetut viinilasilliset, mutta ihan tuntui aamuyöstä kun ois munasarjat olleet tulessa. Sattui niin. Nyt tänään pitkälle päivään nukuttuani fyysinen tilanne jo helpottaa ja ensimmäisen lomapäivän kunniaksi näyttääkin satavan vettä.

Tänään on kp2.