Tutkimukset korkattiin pari päivää sitten Naistenklinikalla. Olimme saaneet miehen kanssa omat peräkkäiset puolen tunnin vastaanottoajat, mutta käytännössä meille oli varattu siis yhteinen tunnin aika. Hoitaja ja lääkäri olivat mukavia, naisia molemmat. Lääkäri haastatteli täyttämiemme esitietolomakkeiden perusteella ensin minua ja sitten miestäni. Kun minun haastattelu oli tehty niin ei muuta kuin housut pois ja laverille makuulle kintut levällään - näin karusti ilmaistuna. Karusta ilmaisusta huolimatta osalleni langenneet konkreettiset tutkimukset eivät tuntuneet pahoilta. Lääkärin miellyttävyydellä oli positiivinen vaikutus, ja ehkä minäkin alan vähitellen rentoutua näihin alapäätutkimuksiin nyt kun niissä on alati enemmän tullut käytyä... Lääkäri tunnusteli ensin sormin alapään painellen samalla alavatsaa. Sen jälkeen hän tunnusteli myös peräaukon perustelematta miksi niin, mutta arvelin mielessäni että sitäkin kautta kokeiltuna tunnusteltiin varmaan silti gynekologisia elimiä noin "ulkopäin" eli siitä läheltä, koska peräaukon rakenteella tuskin on mitään merkitystä lisääntymisongelmissa... Tunnustelun jälkeen kohtu ja munasarjat tsekattiin myös ultraäänellä ja näillä menetelmillä vaikutin normaalilta so far. Jee!
Mies sai istua rennosti vieressä, kun minua tutkittiin ja häntä haastateltiin vielä. Mutta hän sai suureksi riemukseni sperma-analyysia varten näytepaketin, jonka saa nyt jatkossa toimittaa haluamanaan ajankohtana Naistenklinikalle. Siihenkin pitää tosin varata aika eli toimitusta ei voi tehdä täysin spontaanisti. On se varmasti mukavampi hoitaa kotona ja toimittaa tunnin sisällä poliklinikalle kuin asioida siellä sairaalan vessassa. Jos nyt tässä omien kärsimystensä keskellä voi jostain repiä huumoria, niin mä oon kyllä iloinnut ihan kympillä tästä spermajutusta. En edes kykene kirjoittamaan kaikkea tähän blogiin mitä kaikkea riemua siemenneste on tuonut mieliimme, mutta olemme yhdessä nauraneet muun muassa jo sille että jos poliisi pysäyttäisi mieheni liikenteessä kesken kiireellisen kuljetustoimituksen, niin sitten hän voi vedota näytteen kiireellisyyteen ja näyttää pelkääjän paikalla turvavöihin sijoitettua näytepurkkiaa ja yrittää josko poliisi heltyisi nähdessään pieniä siittiötä purkissa...! :D
Mulle puolestaan tehdään seuraavaksi kuukautiskierron kartoitus. Sain siis tulevaksi missiokseni seuraavan kierron ensimmäisenä päivänä varata ultraääniajan, jonka pitää sijoittua kiertopäiville 10-12 sekä minun tulee myös käydä labrassa kierron 3-5 päivinä. Joulu saattaa ehkä siirtää nämä hommat alkavaksi vasta tammikuussa - riippuu nyt milloin kuukautiset sattuvat alkamaan. Mutta yksi kuukausi sinne tänne ei tässä kohtaa hetkauta mitenkään! Kiertokartoituksen jälkeen tehdään sitten kuulemma joskus myös munatorvien aukiolotutkimus, mutta en piittaa vielä siitä vaan keskityn nyt vielä tähän lähimpään tutkimukseen.
Todella ihanaa että tutkimukset alkoivat. Mieleni on kevyt ja jouluisa! Tuntuu että emme ole yksin tämän asian kanssa ja että tämä on ehkä ratkaistavissa. Kivaa, että tutkitaan. :)
Yksi viidestä
-
Tätä ette varmaan arvanneet, että palaisin vielä tänne takaisin -en
minäkään.
Osallistun parhaillaan kirjoituskurssille, jossa olen taas piiiiitkästä
ai...
5 vuotta sitten

2 kommenttia:
Hyvä, että ultrassa kaikki normaalisti näytti olevan. Aukiolotutkimus on onneksi lyhyt toimenpide, ei sitä kannatakaan miettiä etukäteen, ettei ala turhaan pelottamaan. Ja voihan olla, että teillä käykin tässä sitä ennen hyvä tuuri, eikä tarvitse siihen lainkaan mennä. :)
Hauska mielikuva kyllä kiireellisestä spermakuljetuksesta. ;)
Hienoa, että olette päässeet alkuun tutkimuksissa :)! Muistan itsekin sen fiiliksen lähes vuosi sitten, kun ensikäynti oli ohi. Kyllä siitä sai paljon positiivista energiaa, kun ei tarvinnut enää yksin kantaa koko taakkaa ja tiesi, että nyt asialle tehdään jotain :). Meillä myös mies hoitaa hommat kotona, kun asumme sen verran lähellä hoitopaikkaa, että hyvin ehtii viedä polille näytteen. Pitää vaan muistaa laittaa se purkki ihoa vasten kuljetuksen ajaksi, että pysyy kehonlämpöisenä!
Lähetä kommentti