Hitsi, kun sitä ei osaa lääkärin luona kysyä mitään; kysymyksiä ei yksinkertaisesti silloin tule mieleen. Sitä vain mielissään kuuntelee kaiken mitä kerrotaan. Kotona jälkeenpäin kuitenkin kysymykset pörräävät päässä.
Nyt pähkäilen toiveikkaana, että entä jos tässä kierrossa olisikin tärpännyt. Ja koitan sijoitella tuon tehdyn ultraäänitutkimuksenkin tukemaan tätä toivetta. Googlettamalla olen nyt päätellyt, että alkio ei kai näkyisi tässä vaiheessa ultrassa vielä lainkaan, vaan siellä on näkynyt minun tapauksessa vain surkastunut keltarauhanen ovulaation jäljiltä. Lisäksi uskon että koska kypsyviä munarakkuloita ei enää näkynyt, tutkimus oli sen takia hyvin pikainen, jotta mahdollista kiinnittymistä ei ultra-anturilla ainakaan enempää häiritä.
Ja se lääkärin "onko sulla ollut vatsakipuja" -kysymys hänen hetkellisen hämmentyneisyytensä jälkeen... oliko hän vain yllättynyt että ovulaatio olikin jo tapahtunut vai saattoiko hän kuitenkin jotain muuta?
Nyt on kp14 ja ovulaatiosta on todennäköisesti kulunut jopa 3 vuorokautta. Ei ole tällä hetkellä luonnollisesti mitään oireita mistään (paitsi yhä "jouluporsasolo"). Mutta miten tämä yritystunnelma tuntuukin pitkästä aikaa taas näin jännittävältä?!
Yksi viidestä
-
Tätä ette varmaan arvanneet, että palaisin vielä tänne takaisin -en
minäkään.
Osallistun parhaillaan kirjoituskurssille, jossa olen taas piiiiitkästä
ai...
5 vuotta sitten

2 kommenttia:
Saa tuntuakin jännittävältä, hyvä niin :) Kyllä mä itsekin huomasin, että gynekologikäynnin myötä tuntui jännittävältä positiivisessa mielessä. Voi kun saisi käydä ultrassa joka kuukausi ovulaation aikoihin =)
Kannattaa kirjotella kysymyksiä kotona johonki vihkoon aina kun niitä tulee mieleen ja ottaa se vihko mukaan seuraavalle lääkärikäynnille :)
Lähetä kommentti