12.12.2011 | By: Belly

Rinta-arkuutta ja muuta toiveikkuutta

Kp 22 (näillä laskelmilla).

Nyt taas, kuten viime kierrossakin, tunnen tällä hetkellä pientä rintojen arkuutta. Viime kierrosta viisastuneena se ei luultavimmin merkitse alkanutta raskautta, vaan todennäköisemmin enteilee outoja kuukautisia. (Vaikka toivon että ne olisivat tällä kertaa taas normaalit eli ainakin viimekertaista runsaammat.) Silti ihan pienesti toivon että olisikin tapahtunut hedelmöittyminen ja kiinnittyminen ja etuvarustuksen herkkyys johtuisikin siitä...

Lisäksi minulle on putkahtanut mieleen vielä yksi juttu viimeksi kirjoittamastani lääkärikäynnistä. Lääkäripäivänähän oli (noin) kiertopäivä 18, eli ovulaatio oli oletettavasti takanapäin jo tuolloin. Kysyin lääkärin ultratessa sisälmyksiäni että onko kyseisellä laitteella helposti nähtävissä munarakkula joko munasarjoissa tai -johtimessa. En tarkoittanut itseäni vaan ylipäänsä, mutta lääkäri vastasi minulle että "kyllä täällä näkyisi joku/follikkeli(?) olevan, vaikka eikös se ovulaatio ole jo takanapäin..."

Mua alkoi sittemmin askarruttamaan tämä keskustelu, josta ei tämän enempää kuitenkaan neuvoteltu. Mikä siellä oikein oli, ja missä kohtaa? Oliko ovulaationi sittenkin vasta vähän myöhemmin tällä kertaa; siinä tapauksessa kuukautisia ei kai kannata odottaa ennen kp 32 eli jouluviikon keskiviikkoa... Viime kuukautisten ollessa erikoiset ei olisi suurikaan ihme jos tämä kiertokin menisi sekavaksi ja venyisi pitemmäksi. Mutta sitten idiootti minussa rupesi spekuloimaan mahdollisuudella että ovulaatio olisi tapahtunut olettamaani aikaan ja se, mitä lääkäri näki ultralla tutkiessaan olikin jotain astetta parempaa... Sitä en oikeastaan uskalla edes toivoa, koska sellainen ei yksinkertaisesti olisi minun tuuriani. Minun tuuriani on vain ja ainoastaan oikuttelevat kuukautiset ja sekoilevat kierrot.

Ei saa toivoa liikoja, mutta tällaista on ollut nyt mielen päällä!

2 kommenttia:

luna kirjoitti...

Ei saa ehkä toivoa liikoja, mutta minä toivon sulle plussaa <3 <3 Toi on muuten jännä, miten lääkärin "käsittelyssä" puolet jutuista menee ihan ohi ja sitten kun pääsee kotiin niin alkaa miettimään, että mitähän se sillä ja sillä kommentilla tarkoitti. Ja sitten sekoaa pää :)

miraana kirjoitti...

Luna: jep. :D Mäkin kun olin aikoinaan sillä käynnillä, jolla lähetettä sairaalaan pyysin, niin lääkäri jotain niin oudosti totesi gyn. tutkimusta tehdessään, että totta kai siitä sitten aloin miettimään kaikkea... No, tuskinpa se sillä sitten mitään loppujen lopuksi tarkoitti.

Mutta toivottavasti Belly teille se plussa vihdoin tulisi!

Lähetä kommentti