Viinallako vastahyökkäykseen

On kp 27, ja punaista voidaan odotella jo parin päivän sisällä tulevaksi.
Olen yhtä viisas kuin perheemme edesmennyt koira, joka aina jaksoi kinuta silmillään toisten eväitä, vaikkei oltu annettu aiemminkaan kädestä. Sen toivo eli silti. No, nyt minäkin olen tehnyt positiivisen sävyisen havainnon rintojeni arkuudesta ja yhdistän sen taas toiveikkaana raskauteen, vaikkei sitäkään (raskautta) ole annettu aiemminkaan. Hölmö minä! Oikeasti rinnat tuntuvat aikaisempia kokemuksia aremmilta tai sitten en ole aiemmin havainnut asiaa yhtä hyvin. Tosin tämän kierron erittäin myöhäiset siemenet eivät lisää uskoa raskautumiseen, mutta silti tämä tissihavainto on pitänyt mielenkiintoni vireillä maanantai-illasta lähtien...

Toisaalta olen tällä kertaa konkreettisesti varautunut myös kuukautisiin. Sain työtoverilta vinkin että kuukautiskipuihin tepsii pikkupullollinen Fernet Brancaa(!), kunhan sen ottaa jo heti aistiessaan ensituntemuksia (- kivun ollessa jo päällä ei kuulemma enää toimi). Hän oli kokenut tämän keinon tehoavan. En ole harrastanut kyseistä juomaa, mutta nyt kun katkero löytyy jo kaapistani niin toivottavasti 27 yrtin sekoitelma helpottaa tulevaa kipuilua. Saas nähdä milloin mun on vetäminen tämä iloliemi - kenties perjantaiaamuna ennen töihin lähtöä...? ;)

Projekteista vielä sananen! Ensimmäinen minun osallistumani blogimaailman raskautumisprojekti Halloweeniksi haamu loppuu pian. Kiitos jo etukäteen Junnalle projektin vetämisestä ja muille osallistujille keskusteluista. Minä tykkäsin! Itselleni ei plussaa tullut, ja aion näin ollen ottaa osaa myös tuleviin yritysprojekteihin. Voisiko sanoa että otan osaa kahta kauheammin, sillä jos mahdollista niin osallistun sekä Lunan luotsaamaan Täpinää talveen -projektiin sekä Pihlan pitempään yrittäneiden projektiin, jolta taitaa vielä nimi puuttua. Tuskin mun mahdollisuudet tästä mitenkään tuplaantuu, mutta jotenkin tuntuu siltä että mielelläni repeän kahteenkin projektiin, jos niistä saisi vähän nostetta tälle omalle bloginpitämisellekin, joka muuten on viime aikoina harventunut... Ehdottelinkin jo tuleville projektijohtajille jo jotain mutta vielä tuli yksi idea mieleen: osallistujat voisivat etsiä kaikki jossakin projektin vaiheessa itseä puhuttelevan kuvan tai vaikka runon ja julkaista sen projektin nimen alaisuuteen? Kommentoidahan voisi ken haluaisi, mutta ei mitään pakotteita sen suhteen.

Lääkäriaikaa odotellessa

Lääkärini soitti ja siirsi tapaamistamme vedoten johonkin yllättäen ilmaantuneeseen koulutukseen. Eli operaatio 'tutkimuksiin pääsy' käynnistyy vasta marraskuun puolella... Odottavan aika on pitkä. Ois tehnyt mieli tiuskaista että eikö sitä voi siirtää aikaisempaan ajankohtaan mutta puhelun lopputulema oli yli viikon siirro eteenpäin, osittain myös minun töistäni johtuen. No, ehtiipä vetäistä yhdet riemukkaat kuukautiset vielä ennen sitä! Hip hei. Periaatteessa ehtisin saada vielä haamuni Halloweeniksi (liittyen vastaavannimiseen projektiin), mutta moiselle toiveelle voi melkeinpä nauraa päin näköä. Taisin täälläkin aiemmin heittää ilmoille pessimistisen arvioni siitä että tässä kierrossa emme tule edes yrittämään tunnelmien puuttuessa, mutta jos kohdallani kp 17 enää lasketaan yritykseksi niin siinä tapauksessa yritimme vähän. Sitä paitsi mun kierron laskutapani on vähän epänormaali: oon aina laskenut jo aloitustuhrut ekaksi kiertopäiväksi, mitä ei kai kuuluisi tehdä oikeaoppisesti, mutta en viitsi pilata muuten toimivia laskelmiani muuttamalla tyyliä kesken kaiken, mutta tämän huomioiden yritimme tavallaan jo kp16. Ja näin ajatellen voin taas sortua toivomaan turhuuksia viikon päästä - toivottavasti kuitenkaan en.

Ajattelin tänään lounasravintolassa että ketkähän kaikki ympärillä olevista ihmisistä ovat äitejä ja isejä, ja onko se ollut heille siunaus vai kirous (näin radikaalisti sanottuna). Silmät vettyivät taas tyhjänpäiväisestä ajattelusta ja olen huomannut viime aikoina niin käyvän usein. Mä oon ehkä oikeasti kategorisoinu itseni virallisesti lapsettomaksi. Todennäköisyyslaskentataitoni sanovat että luomuvauvatodennäköisyydet kohdallamme lienevät jo aika minimaaliset! Kaiken lisäksi tuntuu että mun ylenpalttinen surullisuus tästä asiasta on jotenkin jäytänyt jo parisuhdettakin. Analysoimatta kaikkea sen tarkemmin voin todeta että miehen suhtautumiset mun tuntemuksiin eivät ole aina parhaimmasta päästä ja vaikka hänkin nyt tutkimuksiin haluaa, niin silti mietityttää joskus että menisikö meillä paremmin jos ei olisi ikinä aloitettu yrittämäänkään... :-(

Mutta ainakin nyt paistaa aurinko eilisen myrskyämisen jälkeen.

Halloweeniksi haamu -keskustelunavaus: Bloggaaminen

Minä sain oman haamuni Halloweeniksi viime viikolla! Ehkä joku huomasikin? Tunnustettakoon että luonnostelin kirjoitustani jo viikko sitten ja menin vahingossa painamaan Julkaise teksti -painiketta. Äkkiähän sen sai pois, mutta huomasin silti myöhemmin muiden blogeissa että tuorein julkaisuni oli jäänyt päivitettyjen blogien listalle haamuilemaan!!
Sitten asiaan. Mietin useita aiheita keskustelunavaukselleni jo ensimmäisten projektiviikkojen aikana. Yhtenä vaihtoehtona pähkäilin sitä että pitäisikö lapsihaaveesta jossain tietyssä vaiheessa luopua totaalisesti. Voisiko ylipäänsä keksiä "jotain muuta"? Toiveissa -blogin keskustelunavaus esitti kuitenkin stressihallinta-aiheiden ohella tämänkin kysymyksen, ja tuntui että sekin asia sai tarpeeksi käsittelyä.

Viime hetkellä valitsin aiheeksi yksinkertaisesti bloggaamisen eli harppaan hieman poispäin lapsettomuusaiheista (vaikka siitähän meistä monen blogi koostuu). Milloin ja miksi perustit blogin? Kenelle kirjoitat? Sitooko blogi tai vaaditko siltä jotain? Mikä on ollut antoisinta blogitaipaleellasi? Oletko ajatellut lopettavasi jossain vaiheessa? Myös kysymysten ulkopuoliset mieleentulevat ajatukset ovat tervetulleita.

Itse aloitin tämän blogin pitämisen kuluvan vuoden kesäkuussa. Olin harkinnut asiaa ehkä parin viikon ajan luettuani jo jonkin aikaa melko kiihkeästi löytämiäni muiden blogeja. Mielestäni en kirjoita pelkästään itselleni, vaan juuri tämän aihepiirin parissa on ollut tärkeää saada vertaistukea. Lukea ja tulla luetuksi. Pyrin omassa blogissani olemaan selkeä kirjoituksissani ja luenkin usein tekstit ne läpi ennen julkaisua. Blogiulkoasun haluan miellyttävän omaa silmääni ja on mukava että sitä on mahdollista aina vaihdellakin. Bloggauksessa mua on ilahduttaneet eniten havainto siitä että olen ikäänkuin tullut osaksi pientä yhteisöä, mistä esimerkiksi Halloweeniksi haamu -projekti nyt oli mainio esimerkki. Mukavaa että uudet projektit ovat jo vireillä. Tylsintä on ehkä ollut se että olen huomannut toistavani itseäni. Aina ne ikuiset kiertopäiväykköset ja vatsakrampit... Viime aikoina olen tietoisesti vähentänyt kirjoittelua, sillä ei ole tuntunut että olisi paljoa annettavaa, eikä varmaan muita kiinnosta pelkkä kiertopäiväkuuluminen. Tietysti voisin sen sijaan koittaakin alkaa laatia jotain syvällisempiäkin postauksia... Nähtäväksi jää. :)

Ei mitään kivaa

Tänään kp 14 - en oo laskenut, mutta toi "blogi-trickerini" sen onneksi minullekin kertoo. Olo on ihan niinkuin nuo huonoimmat säätkin näinä aikoina eli ei paljon mistään kotoisin. Vain harvoin viime aikoina auringon paistaessa suoraan kasvoilleni ja häikäistessä silmiä olen ollut tyytyväinen hetkeen vähän aikaa, mutta se tunne on kadonnut aina pian.

Lähipäivinä on taas varmasti ovulaation hetki, mutta siitäpä ei liene mitään iloa kenellekään tällä kertaa. Se ei jaksa edes toimia porkkanana puuhastelulle. Voin vaikka käydä asti täällä ilmoittamassa, jos itsestäni löytyy loppuviikosta intoa niihin hommiin niin paljon että on edes joku syy toivoa kuukautisten ilmestymättömyyttä. Näyttää että miestä ei innosta ihan hirveästi ja tuntuu että itseäni vielä vähemmän. Nyt jos vois nukkua jouluun saakka niin tekisin sen, mutta onneks oon niin moraalin ihmisiä että työt pitää hoitaa.

Mittasuhteita lapsettomuuteen

Tänään on kiertopäivä kahdeksan. Mä en oo hetkeen viitsinyt kirjoitella mitään, vaikka oon kyllä käynyt lueskelemassa muiden kuulumisia, mutta mulla ei tunnu olevan asiaa. Ei mitään uutta. Samaa vanhaa jauhantaa vaan... Viikko sitten alkoi kuukautiset. Ja kipeästi  tulivatkin jälleen; sain olla parinakin päivänä laittamassa nappia naamaan. Mutta vuodon kesto oli onneksi lyhyt muutamaa viime kertaa mukaillen. Että jotain hyvää niissäkin.

Sain tällä viikolla uusia mittasuhteita lapsettomuusongelmalleni. Tapasin pitkästä aikaa vanhaa tuttuani, itseni ikäistä nuorta ihmistä. En tunnistanut häntä, sillä hän oli sitten viime näkemisemme sairastunut ja muuttunut sen myötä ulkoisesti. Kerroin hänelle vaivatta minun ja mieheni kuulumisista sen että lasta ei meinaa lainkaan tulla, vaikka en ollut aiemmin puhunut hänelle että edes yritämme. Meidän murheemme tuntui silti pienehköltä verrattuna hänen sairauteensa, jota olen viime päivät miettinyt... Elämä voi olla niin monella tapaa epäreilua!

Kertokaapa kommenttikenttään yksi tämänhetkinen positiivinen asia elämässänne. Minä voin aloittaa: terveys.