Johan nyt on markkinat! Kivut alkoivat siis jo eilen iltapäivällä, oikein perinteikkäät sellaiset että sai särkylääkettä ottaa. Tänään aamulla kivut olivat enimmälti hävinneet, mutta palasivat taas päivän mittaan, jolloin sain myös vaatimatonta ruskeaa vuotoa vessapapereihin ja ihan vähän myös pikkuhousunsuojaan. Päivällä kun olin töiden pakottaman aktiivisena liikkeellä, vuotoa tuli vähän, mutta nyt illalla nukkuessani taas pahenevia kipuja pois niin vuotoakaan ei enää ole juuri tullut.
Googlettamalla tämänhetkiset oireeni voisivat viitata kohdun ulkopuoliseen raskauteen, mistä säikähtäneenä alkuillasta pirautin naistentautien päivystykseen. Tyyppi luurin päässä ei kuulostanut järin huolestuneelta minusta, ja totesi että kannattaisi nyt tehdä raskaustesti ja plussan sattuessa ja "outojen kuukautisten" jatkuessa hakeutua terveysasemalääkärille, joka voi kirjoittaa lähetteen eteenpäin. Testi näyttäisi kohdun ulkoisessakin raskaudessa kuulemma plussaa, joten enpä tiedä ilahtuisinko tällä oirekuvalla plussastakaan. Ja p***ele että joka paikkaan on oltava lähete...
Murrr!
Oon ollut tosi ahkerana googlaamassa eri sanapareilla oireitani ja ehdin jo iloita pelkistä kuukautisoireita, sillä ilman mitään vuotoa onnistuneita raskauksia on keskustelupalstojen mukaan alkanut jopa kovien kuukautiskipujen kanssa. Pelkkä vuoto ilman kipuja on myös mahdollista raskauden alkaessa, mutta molempien sattuessa kohdalle googlekaan ei oikein anna mitään positiivisuuteen kannustavia osumia. Tosin mun vuoto on ollut niin ihmeellisesn vähäistä ja aivan väärän väristä, että hyvin pieni toivo elää yhä.
Nyt olisi siis raskaustesti paikallaan, mutta mulla ei ole yhtään varastossa, enkä tänään tullut ostaneeksikaan, sillä yritin töiden jälkeenäkkiä ehtiä harrastukseeni mihin en sitten kuitenkaan kipujen vuoksi päässytkään lähtemään. Saa nähdä jaksanko huomenna kammeta itseni aamusta apteekkiin asioille, sillä illaksi taas pitää lähteä töihin.
Kai tää on oikeasti vielä kp26, sillä varsinaiset kuukautiset eivät ole tulleet. Olen erittäin kummissani tästä vieraasta tilanteesta, sillä vuoto ei mulla ikinä ala näin pihtaillen tahi rusehtavana. En millään haluaisi uskoa kohdun ulkoiseen raskauteenkaan, kun ei se hedelmöittyminen on tuntunut olevan niin vaikeaa meidän kohdalla niin miksi se olisi nyt tapahtunut ja mennyt sijoittumaan vatsaonteloon.
Ketuttaa ettei tiedä vastauksia asiohin, jotka tapahtuu omassa sisälmystössä!