Parisuhteeni ei ole viime aikoina ollut parhaassa tilassaan. Yhteiselämä on tuntunut usein apealta ja vaikealtakin. En tiedä onko syy ainoastaan lapsettomuuden mutta suurelta osin ainakin. Mies on perääntynyt vauvatoiveen suhteen omalta osaltaan. Hän ei kuulemma sittenkään halua isäksi! Minä sen sijaan olen hyvinkin pinttynyt omaan visiooni äitiydestä ja perhe-elämästä, enkä nyt valitettavasti yhtäkkiä keksi miten voisin poistaa tuon haaveen ja sen toteuttamistarpeen... Olisinko minä nyt puolentoista vuoden jälkeen yhtäkkiä taas niin että "en mä nyt niin viiielä haluakaan vauvaa" - no eipä oikein onnistu. Mies on peruutteluistaan huolimatta halukas lähtemään tutkittavaksi, sillä tiellä nyt kun olemme, mutta ei haluaisi tarpeen tullen lähteä hoitoihin. :-(
Taisin joskus todeta että "seksiä ei väkisin väännetä," mutta tilanne on edellä mainitusti muuttunut ja parin viime kuukautiskierron otollisimpina hetkinä on näinkin tapahtunut. Mies-parkakin on aina sen verran sitoutunut vauvantekopuuhiin ettei halua minun olevan ihan toivoton parin seuraavan viikon ajan. Olen siis saanut ennen kuukautisia elätellä toiveita ihmeestä. Tulevissa kierroissa miehelle ei silti kannattane kertoa hedelmällisten päivien ajankohtia, sillä se luo lisäpaineita, jopa haluttomuutta ja riittää kai että minä kannan huolta siitä.
Meidän kahden erilaiset visiot yhdistettynä kaikenlaiseen epävarmuuteen ovat masentaneet minua viime aikoina jonkin verran. Vuodenaikaan kuuluva pimeys latistaa toki sekin, en ole jaksanut muutamaan viikkoon käydä harrastuksessani ja viime viikolla olin liian saamaton jopa urheilemaan... :-/ En haluaisi tehdä vääryyttä itselleni enkä miesystävälleni, enkä oikein tiedä miten meidän pitäisi tilanteessamme. Pikkuisen hukassa siis olemme kumpikin, mutta ei auta muu kuin elellä eteenpäin ja antaa ajan näyttää. Ei me tässä tilanteessa ainakaan enää 10 vuoden päästä voida olla - elämä kulkee eteenpäin!
Lopuksi vielä kevyempiin aiheisiin eli raskautumisajatuksiin ja mielikuvitusmaailmani pariin. :) Nyt on kp21, ja joku pieni onneton sisälläni uskoo taas tällä hetkellä mahdolliseen hedelmöittymiseen ja alkion kiinnittymiseen. Tissini ovat tuntuneet sunnuntai-illasta asti hieman kipeiltä ja turpeammilta... En tiedä jos olenkin vasta oppinut tuntemaan kiertoni vaiheita kropassani aiempaa paremmin ja tämä liittyykin vain kuukautisten alkamiseen, mutta mielestäni en ole aikaisemmin tuntenut rintojen arkuutta näin hyvin! Aristuksen huomaa parhaiten kun vaihtaa asentoa esimerkiksi pystystä makuulle. Mitään muita oireita ei ole toistaiseksi ollut havaittavissa. Ilmaa vatsassa toki, mutta sitä on aina.
Yksi viidestä
-
Tätä ette varmaan arvanneet, että palaisin vielä tänne takaisin -en
minäkään.
Osallistun parhaillaan kirjoituskurssille, jossa olen taas piiiiitkästä
ai...
5 vuotta sitten
4 kommenttia:
Voi ikävyys, kuulostaa tosi kurjalta tilanteelta. Parasta tosiaan on kai antaa asialle aikaa. Olen joskus aiemmin lukenut, että miehille juuri nuo hoidot ovat herkästi kovempi kynnys naisiin verrattuna. Voisiko miehesi pikemminkin arkailla niitä hoitoja kuin varsinaista isyyttä? Miehillä kun on välillä vaikeuksia ymmärtää edes omia tunteitaan saati puhua niistä järkevästi.
Voimia kuitenkin sinulle Belly!
Meillä oli kanssa välissä kausi, että tuntui että on koko parisuhde vähän latistunut ja itseäni ei ainakaan huvittanut mikään enkä tiedä oliko mieskään sen innostuneempi. Ehkä musta paistoi semmonen sisäinen tyytymättömyys kun otin välillä raskaammin tämän lapsettomuuden. Seksi on ollut aika pakkopullaa koko ajan enkä ota siitä stressiä koska tässä talossa nyt vaan ei lapsia tule, niitä tehdään. Nykyään vaan en kerro miehelle sitä aikaa eikä hän tunnu sitä tietävänkään joten oon vaan hiljaa hoitanu homman jotta hän ei stressaisi seksin aikana pakollista onnistumista. On toiminut. Mies on ollut rennompi. Toki itse en nauti yleensä juurikaan mutta ihan sama jos vaan siipat saa matkaan. Ehtii siitä sitte nauttia kaikkina muina päivinä :) Nyt oon jo jonkun aikaa ollut piristyneempi, en enää vedä ylettömiä itku ja raivarikohtauksia pettymyksissäni ja hermoile miehelle. Samalla oon huomannu että ollaan lähennytty taas ja on ihan kivaakin. Ollaan pystytty rauhallisesti keskustelemaan asiasta(lapsettomuudesta) niin paljon kun yleensä puhumaton mieheni nyt on puhunut. Mä ainakin huomasin, että mun miehellä ei ollut tietoa tutkimuksista ja hoidoista ja hän ajatteli että hänessä on kaikki vika ja muuta, joten kun avasin asioita se helpotti sisäistämistä. Koita selittää miehellesi mistä näissä hoidoissa on kyse ja muutenkin yleisesti kaikkea mikä voi johtaa lapsettomuuteen ja mitä voi tehdä niin ehkä hänkin ymmärtää paremmin tilannetta. Kyllä se siitä pikku hiljaa taas paremmaksi muuttuu. Välillä vain on kausia jolloin omat tarpeet menee yhteisen hyvän edelle tiedostamatta. Tulipa pitkä ja sekava sepustus, mutta toivottavasti sait jotain irti.
Halusin vaan toivotella paljon tsemppiä, kun en oikein muutakaan osaa tuohon näkemysten eroamiseen sanoa. Vaikeita asioita nämä hoidot ja lapsettomuus..
Toivottavasti kuitenkin tämä olisi se kierto joka yllättäisi teidät molemmat iloisesti! :)
Kaunis kiitos kommenteista! Kannatti siis avautua myös täällä kerrankin oikeasti merkityksekkäistä ajatuksista, eikä pelkästään yksityisen päiväkirjan lehdille. :)
Planner, luulen että miesystäväni itse asiassa arkailee ensisijaisesti isyyttä oman onnettoman isäsuhteensa takia. Voi toki olla tutkimukset ja hoidotkin jännittävät, mutta eivät ehkä ratkaisevissa määrin kuitenkaan...
Vilkas - jotenkin lohdullista etten ole ainoa suossa tarpoja ja että teilläkin on suvantovaiheen jälkeen ollut taas parempia aikoja. Toivottavasti meillekin kävisi niin.
Oli hyvä lukea kokemuksiasi.
Hemppa, kiitos tsempistä, toivotaan parasta!
Lähetä kommentti