Jos mulla olisi hyvää tahtoa ja hellää mieltä loputtomasti käytössäni niin nyt jos koskaan käyttäisin sitä, mutta varastot alkaa olla aika tyhjissä. Miehen vetäytyminen tuntuu sen tähden ehkä jopa hieman ymmärrettävältä. Mä olen välillä vihainen kuin perseeseen ammuttu karhu ja täräyttelen aika sarkastisia juttuja vastaan tuleviin asioihin, ja heitän varmasti kipeitä sattumia lapsentekoon liittyen. Se taitaa tällä hetkellä kiristää koko parisuhdetta. Mä pidän tätä lapsenyrityshalukkuutta kynnyskysymyksenä ja välillä mua itseänikin pelottaa että miten meidän käy tässä rytäkässä... Nyt tuntuu että ei kovin hyvin.
Tällaiset hetket, kun kuvittelee ovulaation jo menneen ja tajuaa samalla senhetkisen kuukautiskierron menneen ihan hukkaan on jotenkin silkkaa veitsenkääntämistä haavassa. Mun on helpompi sietää se pelkkä veitsi liikkumattomana; eli se että vauva antaa odottaa itseään. Mutta se että me ei edes itse yritetä: nyt jo toista kiertoa peräkkäin on silkkaa tuskaa. Kaksi seuraavaa viikkoa ovat toivottomia - ne voisi skipata; en odota niiltä mitään.
Anteeksi turhanpäiväiset kirosanat tekstin seassa, mutta mun on pakko kirjoittaa ne koska juuri noita ärräpäitä pyörii tällä hetkellä turhan paljon päässäni...
En haluaisi joutua ajatella tällaisia!
Ja kuulin tänään yhden raskausuutisen (- toivottavasti ovat edes saaneet ja kyenneet iloita).
3 kommenttia:
Voi tuo on kyllä inhottava tilanne :/ meilläkin monesti ollut tuota että sillon ei sit huvita kun pitäis. Se ärsyttää niin kovaa kun tietää, että menee taas kuukausi seuraavaan kertaan ja heittää ikään kun hukkaan kaiken. Haleja sinnekin <3
Tiedetään, tuo on kyllä oikein sellainen vierivä kivi; yksi asia johtaa toiseen, mikä johtaa taas kolmanteen jne.
Lisäksi tässä on jo väännetty niin kauan, että kaikki tuntuu väkisinmaakamiselta, vaikka ei olisi kierto edes siinä vaiheessa. Ihan p*stä.
Suurkiitos sympatiasta, Vilkas ja Planner! Kiihdyin eilen jotenkin aivan huippuunsa näissä lapsettomuusfiiliksissä ja ehkä tuo mainitsemani raskausuutinen oikein kruunasi kaiken. Tällaista tämä joskus on.
Eilisen jälkeen voin todeta että hirveästä tunnelmien paskakasasta pusersi pintaan niinkin kaunis kukkanen että saimme hieman juteltua hoitomietteistämme ja onnistuimme jopa makaamaan ei-niin-väkisin (vaikka tiettyä loppusuoritushakuisuutta tietysti saattoi olla näiden vauvakeskustelujen jälkeen).
Tajusin myös laskeneeni eilen suutuspäissäni ovulaatioajankohtani vähän pieleen, sillä olin mielessäni ajatellut jo tulevien kuukautisten alkamisviikonpäivää ja jotenkin sekoitin kyseisen viikonpäivän viimeiseksi mahdolliseksi ovulaatiopäiväksi tässä kierrossa. Laskelmoituani uudelleen on toki mahdollista että ovis onkin vasta tänään ja onnistuimme sittenkin jopa yrittämään. :)
Todellista päivänpaistetta risukasaan!
Lähetä kommentti