PP 9

Tein eilen, PP 8, testin joka oli negatiivinen. Tiedän että tein testin kovin aikaisessa vaiheessa (ja vain alle 4 tunnin pissasta) mutta testasin kuitenkin hyvästä syystä: raskautta osoittavan viivan puuttumisen konkreettinen näkeminen alkaa jo pehmeästi petailemaan pettymystä - vaikka tottakai jos taikauskoa riittää, niin saisihan tässä vielä kuvitella voineensa onnistua. Tänään en testannut, koska kävin aamulla vessassa niin puoliunessa etten edes tajunnut koko asiaa.

Mulla ei ole ollut mitään erityisiä oireita, mutta oloni on ollut silti keskimäärin seesteisempi kuin taannoisen tuoresiirron jälkeen. Alavatsalla on toki ollut jos jonkinlaista pientä nippausta ja nappausta, mutta uskon että Lutinuskin aiheuttelee niitä. Lutinuksesta luin muuten nettikeskusteluista että sitä olisi aikoinaan valmistaja markkinoinut lääkäreille muun muassa sillä että se ei vuoda. Voin kumota tuon väitteen: kyllä vuotaa! Asettamisen jälkeen kuluu vaihteleva määrä (3-7) tunteja tunti ilman vuotoja, mutta sitten sitä valkoista tahmaa kyllä valahtelee erittäin häiritsevästi pikkuhousuihin. Lisäksi olen googletellut sitä pitäisikö piinapäivien lopulla tulla vähemmän valumia pikkuhousuihin - ajatuksella että lääkkeen progesteroni imeytyy paremmin jos alkio on kiinnittynyt...? Siihen en ole saanut mitään järkevää vastausta. Jos vuotojen suuri määrä korreloi epäonnistumiseen, niin sitten se asia on meille taattu.

Palatakseni vielä Lutinukseen, en tiedä miten hyödyllinen se edes on minulla; lääkäri ainakin totesi alkionsiirron jälkeen että koska kyseessä on muuten lääkkeetön hoitokierto niin minulla ajaisi omakin keltarauhashormoni saman asian mutta että laitetaan nyt tällainen tukihoito. Tottakai laitetaan kaikki vaarattomat lääkkeet ja tukihoidot vaikka turhankin päiten jos tohtoreilta kysytään, mutta siksipä olisikin todella mukava tietää onko sillä minunkin tapauksessani oikeasti jotain hyötyarvoa minulle?

PP 5

Lienee tyhjänaikaista jupinaa kirjoitella tänne tässä vaiheessa mitään, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Minun on pakko vain googletella nyt ihan tyhjänpäiväisiä hakuja plussaoireista - siitäkin huolimatta että tiedän kyllä että oireet tai niiden puuttuminen eivät tässä vaiheessa anna vastausta tähän piinaavaan epätietoisuuteen. Raastavinta on se että ei voi tietää onko kyytiläinen yhä matkassa vai ei. Sitä niin toivoisi sen antavan jotain merkkejä olemassaolostaan...

Viikonloppuna tunsin hetkittäin hyvin, hyvin kevyttä alavatsajomotusta. Muistan kyllä että aivan samoilla piinapäivillä oli vastaavat tuntemukset myös lokakuun lopussa, jolloinhan tuoresiirron jälkeen ei käynyt hyvin... Eilen oli myös hyvin lyhytaikaisia ohimeneviä rintavihlaisuja, joita en osaa sen tarkemmin kuvailla mutta eivät kestäneet kauan, eikä ollut montaa. Muuten ei rinnoissa tunnu esimerkiksi tänään yhtikäs mitään, tavallisen pehmeät, eikä mitään nännialueen tummumisia... Tästä onkin muodostunut tämänpäivän internet-hakusanani; voiko plussaa saada ilman rintakipua?!

Muistan kuinka lokakuisen tuoresiirron jälkeen minulta puuttui "Se tunne" joka monilla raskautujilla tuntuu olevan jo ennen positiivista raskaustestiä vihjailemassa heille että nyt onnistuttiin. Olen miettinyt ahkerasti miten on tuon kyseisen "raskautumis-tunteen" kanssa omalla kohdallani nyt. Mielestäni tuo tunne ei tällä kerralla yhtä selkeästi huuda poissaoloaan kuin syksyllä, mikä on sinänsä positiivista. Mutta toisaalta en voi väittää että tunne olisi kuitenkaan läsnäkään... :/ Ainut tunne, joka tässä on läsnä, on kirkuva epätietoisuus!

Latasin taas typeräksi huvikseni raskaus-sovelluksen kännykkääni, joka näyttää tänään viikkoja 3+0. Tällä kertaa myös mies innostui tästä mielikuvitusleikistä ja latasi myös itselleen sovelluksen! Koitamme valmistautua myös viikon päästä poistamaan nuo hapatukset.

1. PAS takana

Nyt se on takana, meidän ensimmäinen pakastealkion siirto! Pienenpieni solurykelmä on taas matkassa, ja toivottavasti tällä kertaa paremmalla onnella kuin viime lokakuun tuoresiirrossa.

Siirtopäiväni ei tuntunut sujuvan mitenkään erityisen hyvin, ainakaan aluksi. Töissä odotin puhelua hoitoklinikalta niinkuin hoitaja oli sanonut kello 9-10 välillä. Kun kello oli reilusti yli kymmenen niin hoidin omia työtehtäviäni enää erittäin huonolla paneutumisella, sillä päässäni pyöri monenlaisia vaihtoehtoja siitä miksi minulle ei ollut yhä soitettu. Yksi ajatuksistani oli se että ensimmäisenä sulatetuksi aiottu yksinään oljessa oleva alkio ei ole selvinnyt - ja se piti paikkansa. Se siis osaltaan viivästytti puhelun saamista, sillä sitten oli tietenkin kaivettu pakastimesta se toinen ja viimeinen olki jossa 2 jäljelle jäänyttä ressukkaa olivat. Ne kestivät molemmat sulatuksen ja saimme siirtoajan iltapäivälle.

Itse alkionsiirto jännitti minua vietävästi, koska se sattui viime kerralla niin paljon ja kesti myös aika kauan. Jouduimme odottamaan parikymmentä minuuttia yli aikamme, mikä ärsytti minua erityisen kovasti ensinnäkin täyden virtsarakon takia ja toisekseen siksikin että olisin oikeasti voinut lähteä töistä paljon myöhemmin toimenpiteeseen... Rakko ja jännitys painoivat minua niin kovasti että olin ennen punktiota hyvinkin levottomassa ja ärtyneessä mielentilassa. Olin juuri aikeissa mennä vessaan kun lopulta pääsimme huoneeseen. Tällä kertaa siirtotoimenpide meni onneksi paljon nopeammin kuin viimeksi, mistä olen kiitollinen. Se sattui kyllä taas melko lailla; minulla kun on ilmeisesti vieläpä jotain kierrettä "reitin varrella", ja taaskaan ei lääkäri meinannut ihan helposti löytää perille. Mutta nyt luulen silti olleen viime kertaista pätevämmän ja asiansa osaavamman lääkärin paikalla koska tämä kerta sujui todellakin aiempaa vaivattomammin.

Nyt on sitten taas 2 Lutinus-tabletin vuorokausikuuri päällä vajaan parin viikon ajan.

Nyt olen stressaamatta, yritän olla... haluan olla! Jos nauran usein hersyvästi ääneen niin pikkuinen kiinnittyy varmasti hyvin?

1. PAS ovistestausvaiheessa

Taas ollaan hoidon syrjässä kiinni, ja tällä hetkellä odotellaan ja testaillaan ovulaatiota. Nyt meillä onkin ensimmäistä kertaa vuorossa pakastealkionsiirto, mikä on siitä mukava hoitokerta ettei minun tarvitse juurikaan lääkkeitä kiskoa! Meillähän niitä pikkureppanoita jäi säilöön 3 kappaletta ja suotavaa olisi että edes joku niistä kestäisi sulatuksen ja pääsisimme siirtoon jälleen. Vain siirron jälkeen minun tarvitsisi sitten ottaa Lutinuksia.

En jaksa psyykata itseäni liikaa tähän hommaan taas kiinni, koska se on jo niin nähty minkälaiset tunnelmat siitä vain jälkikäteen saa...

Ajatusten niputusta

Mitä kuuluu... Voisin kysyä tuota itse itseltäni, sillä olen antanut päivien lipua eteenpäin omalla painollaan ajattelematta tarkemmin omia kuulumisianikaan. Eihän minulle oikeastaan mitään kuulu. Marraskuun alussa epäonnistuneesti päättynyt ICSI on harmittanut tietysti kovasti, mutta ei ehkä loppujen lopuksi aivan yhtä paljon kuin kesäisen hoidon epäonnistunut lopputulos. Tässä viimeisimmässä oli sentään sen verran positiivista että saimme huomata sukusolujemme olevan keskenään hedelmöityskykyisiä.

Olen jo jonkin aikaa halunnut omaehtoisesti puhua joidenkin ihmisten kanssa lapsettomuudestamme ja hoidoistakin. Harvalle olen edelleen asiasta kertonut, ja voin tässä kohtaa todeta että kannattaa edelleen harkitsemattomasti aukoa suutansa aiheesta... Pikkujoulut ei ole välttämättä se paras paikka tarinoida näin aroista asioista, minkä jouduin karvaasti toteamaan viettäessäni työkavereiden kanssa tällaista vuotuista tapahtumaa. Yön pikkutunneilla seurassani oli enää kaksi itseäni vanhempaa naishenkilöä, jotka olin puntaroinut luotettaviksi tyypeiksi joille voin jakaa ongelmani. Kertomishaluani syvensi se että toinen heistä intoutui samaisena iltana myöskin avautumaan myöskin kohtaamastaan kriisistä. Kun minä olin sitten kertonut lapsettomuudestamme ja hoidoista sain toiselta naisista yllätyksellisen epäempaattisen vastareaktion, josta muistan hänen ainakin todenneen että "ehkä se ei ole tarkoitettu teille nyt ja tässä" ja hän myöskin kovasti painotti lapsenkasvatuksen vaikeutta (ehkä sitten omiin kokemuksiin pohjautuen). Lähdin kyynel silmäkulmassa kotiin pikkujouluista. Mua jäi sen illan jälkeen harmittamaan äärettömän paljon se että olin mennyt avaamaan suuni kyseisestä aiheesta heille. Olin kai ajatellut saavani hieman sympatiaa ja ennen kaikkea pääseväni perustelemaan heille sitä mistä johtuu olemukseni; miksi olen tällainen millainen olen, sillä uskon kyllä että nämä hoidotkin ja raskautumistavoitteen saavuttamattomuus ovat vaikuttaneet myös työpersoonaani. Emme ole sittemmin puhuneet aiheesta työkavereiden kanssa mutta kyseinen negatiivisemman vasteen edustaja on mielestäni ollut huomattavan ystävällinen minua kohtaan, joten ehkä hänkin on miettinyt asiaa tahollaan..

Nyt vastikään on tapahtunut myös sellaista että hyvä ystäväni kertoi olevansa raskaana. Ei asia minua mitenkään haittaisi muuten mutta se on jäänyt harmittamaan että hän ei olisi kuulemma halunnut kertoa minulle asiasta, koska tiesi meidän hoitomme epäonnistumisesta... No olisi ihmeessä ollut kertomatta sitten?! Äääh... En edes jaksa selitellä tätä asiaa, tottakai on hienoa että hän pystyy raskautumaan ja ei kai sitä olisi voinut olla loppupeleissä kertomattakaan, mutta olisin silti tainnut haluta olla ensimmäisten joukossa kuulemassa asiasta, enkä viimeisten. Viimeisyys ja vähäpätöisyys on varmaan vain väistämätön osani ikuisesti.:(

Minusta tuntuu että (huolimatta yllä mainituista asioista) olen ehkä painiskellut itseni tänä vuonna lapsettomuuden pahimman kipupisteen ohi! En tiedä mistä olen päätellyt asian olevan näin, mutta uskon että en oikeastaan voi enää muuta kuin alkaa vähitellen päästämään irti halusta tulla raskaaksi mieheni kanssa. En tiedä milloin tuo pahin kipupiste on ollut, mutta tätä murhetta en voi enää itse viedä pahempaan suuntaan. Tässä ei ole pelkkää luovutusmentaliteettia, vaan luulen että jossain vaiheessa pitää vain siirtyä eteenpäin... Asiaan on varmasti vaikuttanut osaltaan positiivisesti se että olen tänä vuonna saanut elämääni yhden lähipiiriin syntyneen pikkuisen vauvan, rakkaan kuin mikäkin! Niinpä sen sijaan että olisin vain itkeskellyt elämäni murheellisuutta tyynyäni vasten olenkin löytänyt itseni yllättävän usein hymyilemästä ajatellessani tuota ihanaa pikkuista, jonka seura on ollut parasta mahdollista mitä minulla on tänä vuonna ollut. Ihanaa, että olen saanut hänet. <3

Hyvää joulua!