Tänään olen tuntenut itseni kovin onnettomaksi ja yksinäiseksi. Siis oikeasti - miten kornia voi olla, rakastan kuumia kesäpäiviä ja kun kesän ehkä ensimmäinen kaunis päivä koittaa niin mä käytän sen tällaisiin tunnelmiin... En vain voi itselleni mitään.
Yksi kaveritapaamiseni peruuntui (toisen osapuolen hyvästä syystä), minkä jälkeen esittelin seuranhakuisena eri tahoille pyyntöjä lähteä kaveriksi vaikkapa terassille. Mutta ymmärrettävästi kaikilla oli jo jotain muuta kesäpäivätekemistä. Kukaan ei päässyt. Mä olin aivan totaalisen yksin! Mieskin on töissä. Ilman asiaa soitin äidillekin ja tuntuu ettei hänkään osaannut kysyä että "mitä sulle kuuluu" silloin kun sitä pitäisi kysyä ja tarkoittaa sitä. Soitin hänelle jopa kahdesti illan aikana, mutta en saanut osalleni sen syvällisempää kiinnostusta - hyvää herjaa vain.
Näennäisesti kauniin kesäpäiväni on pilannut seuranpuute mutta mulla on myös tunne että seuranpuutteen alla on jotain muuta... Jotain yhden illan yksinoloa raskauttavampaa.
Lapsettomuussuruni verhoutuu ja pyrkii näyttäytymään minulle tällä tavoin tänä päivänä, jona kaiken lisäksi parin muun henkilön raskausasiat ovat "tulleet kasvoille".
... olen tänään suunnitellut maastapakoa - nykyisen surkean elämäni taaksejättämistä, joten toivon tosi paljon että huomenna on oikeasti valoisampi päivä. Päänsisäisesti, siis.
Yksi viidestä
-
Tätä ette varmaan arvanneet, että palaisin vielä tänne takaisin -en
minäkään.
Osallistun parhaillaan kirjoituskurssille, jossa olen taas piiiiitkästä
ai...
5 vuotta sitten
6 kommenttia:
Voi kurja, surullisuutesi paistaa sanojasi läpi tänne. Luulen, että just noin voi helposti käydä kun vihdoinkin on kaunis päivä ja niitä kun tottakai haluaisi viettää sen perheen, sen lapsen kanssa, mitä ei ole. Voin kuvitella, että muutamalla joille soititkin oli suunnitelmia mihin liittyi lapsia. Toivottavasti tänään on ollut helpompi päivä ja olet löytänyt sen kuuntelevan korvan, mitä eilen olisi tarvinnut. Voimia!
Kiitos myötätunnostasi, Gurkan! Tämä päivä oli jo onnistuneempi seuroja ja korvia myöten. ...ylöspäin! :)
Ymmärrän tunteesi. Normaalisti yksinäisyys ei ehkä tuntuisi niin raskaalta, mutta kun siihen yhdistyy kaikki muu, niin se tuntuu isommalta. Voimahaleja!
^kiitos.
Onhan sinulla meidät! :)
t. Surullinen seurakunta
Löysin tänne toisen blogin kautta....ja kun luin tuon tiedot blogista oikealta niin tuntui että alan itkemään :( tuntuu niin pahalta...tuntuu aina pahalta kun ei vauvaa kuulu....on se niin väärin :(
Lähetä kommentti