Tänään olen tuntenut itseni kovin onnettomaksi ja yksinäiseksi. Siis oikeasti - miten kornia voi olla, rakastan kuumia kesäpäiviä ja kun kesän ehkä ensimmäinen kaunis päivä koittaa niin mä käytän sen tällaisiin tunnelmiin... En vain voi itselleni mitään.
Yksi kaveritapaamiseni peruuntui (toisen osapuolen hyvästä syystä), minkä jälkeen esittelin seuranhakuisena eri tahoille pyyntöjä lähteä kaveriksi vaikkapa terassille. Mutta ymmärrettävästi kaikilla oli jo jotain muuta kesäpäivätekemistä. Kukaan ei päässyt. Mä olin aivan totaalisen yksin! Mieskin on töissä. Ilman asiaa soitin äidillekin ja tuntuu ettei hänkään osaannut kysyä että "mitä sulle kuuluu" silloin kun sitä pitäisi kysyä ja tarkoittaa sitä. Soitin hänelle jopa kahdesti illan aikana, mutta en saanut osalleni sen syvällisempää kiinnostusta - hyvää herjaa vain.
Näennäisesti kauniin kesäpäiväni on pilannut seuranpuute mutta mulla on myös tunne että seuranpuutteen alla on jotain muuta... Jotain yhden illan yksinoloa raskauttavampaa.
Lapsettomuussuruni verhoutuu ja pyrkii näyttäytymään minulle tällä tavoin tänä päivänä, jona kaiken lisäksi parin muun henkilön raskausasiat ovat "tulleet kasvoille".
... olen tänään suunnitellut maastapakoa - nykyisen surkean elämäni taaksejättämistä, joten toivon tosi paljon että huomenna on oikeasti valoisampi päivä. Päänsisäisesti, siis.
Yksi viidestä
-
Tätä ette varmaan arvanneet, että palaisin vielä tänne takaisin -en
minäkään.
Osallistun parhaillaan kirjoituskurssille, jossa olen taas piiiiitkästä
ai...
5 vuotta sitten
