Teki mieli tulla kirjottamaan ihan vain ensimmäinen merkintä tälle vuodelle. :)
Vuoden ensimmäinen päivä on lapsettomuuskalenteristani katsottuna kiertopäivä 17.
Vuodenvaihdeviikonloppu oli oikein mukava. Eilen pidettiin rennot kotikekkerit pelaillen, syöden, juoden ja ulkona käytiin puolen yön aikoihin ampumassa yksi paukkupaketti. Ja mulle tuli iloinen mieli että kenelläkään ollut poltetta baariin, eikä sellaisiin tarvinnut lähteä, koska ne oli varmasti eilen vain turhan täynnä porukkaa ja rahanmeno olisi ollut varmaa ilman takeita tunnelman kohoamisesta.
Vauvayrityksistä huolimatta nappailin viiniä jokusia lasillisia, mutten kuitenkaan överisti. Nautin niin paljon erityisesti punaviineistä, että en näe aiheelliseksi pidättäytyä niistä ennenkuin raskaus oikeasti alkaa (jos niin ikinä käy). Tiedän että pienikin juominen voi vaikuttaa negatiivisesti myös kiinnittymisvaiheeseen, mutta joskus kuten esimerkiksi eilen tämä ei huolettanut minua lainkaan. En usko että syy lapsettomuuteemme löytyy Cabernetista...
Yksi viidestä
-
Tätä ette varmaan arvanneet, että palaisin vielä tänne takaisin -en
minäkään.
Osallistun parhaillaan kirjoituskurssille, jossa olen taas piiiiitkästä
ai...
5 vuotta sitten
