27.8.2011 | By: Belly

Hyvä, lämmin, hellä

Tänään oli kohta loppuvan loman laiskin päivä, ehkä kuuminkin sekä kiertopäivä 23. Päivän aktiviteetteina on olleet petijutut ja auringonpalvonta, eikä mitään muuta! Loma on tehnyt tehtävänsä, kun aurinkolaverilla maatessa ihan hymyilytti ajatus ihmisenä olemisen hienoudesta, valitsemisen vapaudesta (jos ei kaikkea, niin ainakin paljon saa ihminen valita osalleen)... Voi määrätä itse missä menee, miten päin ja hymyileekö leveästi tai ei ollenkaan. Tuntui että tulevaisuudessakin voin tehdä mitä vain, lähteä vaikka ulkomaille jos huvituttaa. Ajatukseni tuntuivat sillä hetkellä kovin syvällisiltä, vaikka kyse oli ehkä vain hyvästä kesäfiiliksestä, eikä mistään sen filosofisemmasta. Oli erittäin kevyt olo, ja se oli mukavaa! :)

Kun ei ole muuta tekemistä niin ajoittain ehdin miettiä että kohta pitäis taas kuukautistenkin alkaa, mutta keskiarvomittarin perusteella nekin on oikeasti odotettavissa vasta ensi keskiviikkona. En jaksa odotella tällä kertaa mitään, ovulaation aikaan ei edes oltu harrastepuuhissa niin kamalasti että mahdollisuuksiakaan olisi ollut ylen määrin. Jospa minä tässä töihinpaluun kynnyksellä harrastaisin vähän urheilua, jos se edesauttaisi kuukautisten pikaista tulemista... Toisaalta se töihin meneminen viikkojen tauon jälkeen voi alitajuisesti stressata sen verran että kuukautiset ei sen tähden ala vielä viikkoon. Nähtäväks jää.

4 kommenttia:

luna kirjoitti...

Toivotaan, että stressi ei sekota. Mä oon tässä ihan hullun lailla googlettanut, että voisiko mun kuukautiset olla myöhässä stressin takia :) kun en enää muitakaan syitä keksi.

Junna kirjoitti...

Mulla on luultavasti pari kertaa menkat tulleet myöhässä vain siksi että olen toivonut niin kovasti olevani raskaana! Se on ihan kamala tunne kun pettää sekä kroppa että mieli, kun alkaa kuvitella oireitakin..

Rowan kirjoitti...

Moi Belly!
Ihana nimi blogillasi! :) Joo on noita oireita tullut itsekin kuvitelleeksi viimeisen 2 vuoden aikana ja olen miettinyt stressin vaikutusta siihen. Kun nyt tutkimuksia tehty ja lääkärin mukaan luomuplussa on melko epätodennäköinen, en ole kesällä millekään oireillekaan paljon korvaani lotkauttanut. Hormonihoidot tuovat vielä oman lisänsä hommaan, niillä kun tuppaa olemaan samanmoisia oireita kuin raskaudellakin.

Mutta ihanan lämmin ja positiivinen postaus sinulla tämä. Todella hienoa, että pystyt ottamaan elämässä myös rennosti ja ajattelemaan kevyemminkin. Sitä me kaikki välillä tarvitaan, ei aina jaksa stressata! :)

Belly kirjoitti...

Kiitoksia kommenteistanne! Mukava se on kyllä edes joskus kohdata noita huolettomiakin päiviä. :)

Lähetä kommentti